Hyppää sisältöön

Pyöräillen koet aidon Thaimaan – tässä elämys, jota et halua jättää väliin seuraavalla lomallasi

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 17.10.2017
Thaimaan lämpö ja paratiisirannat ovat jo monille matkaajille tuttuja. Turistirantojen ulkopuolella aukeaa harvemmin koettu autenttinen ja rauhallinen Thaimaa, jonka voi parhaiten kokea polkupyörän selässä.

Kokeile pyöräilyä Thaimaan-lomalla

Aktiivimatkailun kasvu on ollut selkeä trendi joka puolella maailmaa. Yhä useampi pakkaa rantavaatteiden lisäksi mukaan myös urheiluvaatteet.

Vilvoittavan ilmavirran takia pyöräily on mukavimpia lajeja, joita voi harrastaa Thaimaassa. Moni ei heti arvaisikaan Thaimaata sopivaksi pyöräilykohteeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Moni asiakkaistamme on kertonut ensin epäröineensä, mutta kerran käytyään he palaavat joka vuosi uudestaan, kertoo Lucien Kirch, Thailand Cycle Toursin perustaja.

Pyöräily tarjoaa erilaisen näkökulman matkailijalle, ja pyöräillessä maisemat sekä ihmiset tulevat lähemmäksi kuin esimerkiksi auton tai junan ikkunan läpi katsottuna. Tuoksut, kostea ilma ja lämmin tuulenvire pitävät aistit valppaana. Pyörän selässä tuntee olevansa lähempänä paikallisten arkea ja lisäksi kaksipyöräisen avulla pääsee kurkistamaan, mitä kylissä tapahtuu.

Jani UljasPyöräily Thaimaassa
Pyörän etu on näppäryys, sillä sen avulla pääsee kulkemaan paikkoihin, joihin ei muilla kulkuneuvoilla pääse.

Thaimaassa sopiva pyöräretki löytyy jokaiselle: saatavilla on vaihtoehtoja Bangkokin kaupunkikierroksista tai öisestä street food -kierroksesta aina vaativiin reitteihin maan pohjoisosan vuoristoisilla teillä.

Pyörämatkailu kannattaa aloittaa Thaimaan keskiosan tasaisilta seuduilta. Hua Hinin alueelta löytyy upeita maisemia ja mielenkiintoisia reittejä. Matkaa tehdään niin rauhallisten kylien, peltomaisemien kuin upeiden palmurantojen ohi. Esimerkiksi neljän päivän pyöräilyllä päiväetapit vaihtelevat 20–60 kilometrin välillä, ja tiet ovat erinomaisia. Reitti on suunniteltu niin, että autoliikennettä ei juuri ole ja teiden varsilla on monesti omat pyöräkaistat.

Pyöräretket sopivat monenlaisille matkailijoille

Pyöräretken yhteyteen kannattaa varata yksi päivä ilmastoon ja aikaeroon totuttelua varten matkan alkuun sekä yksi lepopäivä matkan loppuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oppaan lisäksi matkassa on tavallisesti mukana myös huoltoauto. Päivän aikana mukana kulkeva huoltotiimi tarjoaa välissä eväitä ja täyttää juomapullot, minkä lisäksi myös renkaan vaihto tai penkin säätö onnistuu hetkessä. Jos päivän pyöräilykiintiö on täynnä, voi aina siirtyä hetkeksi huoltoauton kyytiin hengähtämään.

Pyöräilyretket sopivat kaikille normaalikuntoisille. Jos ei ole urheillut ollenkaan, kannattaa valita aloittelijoille sopiva lyhyempi retki, kun taas intohimoisesti pyöräilyyn suhtautuville on tarjolla omat harjoitusleirit.

Thaimaan vahvuus pyöräilykohteena on sen ilmasto, sillä Thaimaassa voi polkea läpi vuoden. Syksy on parasta aikaa pyöräretkelle, sillä pilvinen sää sopii pyöräilyyn. Sateita voi tulla silloin tällöin, mutta ne jäävät yleensä lyhyiksi kuuroiksi.

Jani UljasPyöräily Thaimaassa
Pyöräretki Thaimaassa sopii monenkuntoisille matkailijoille.

Pehmustettujen pyöräilyhousujen lisäksi mukaan ei tarvitse mitään erityisiä tarvikkeita. Retken hintaan sisältyvät laadukkaat pyörät, kypärät ja juomapullot. Pyörä on reitistä riippuen joko katu-, hybridi- tai maastopyörä.

Retkiä Thaimaassa järjestää esimerkiksi Thailand Cycle Tours. Suomessa pyöräilymatkoja Thaimaahan voi tiedustella Aventuralta, Helin matkoilta tai Mandalalta.

>> Lue lisää vinkkejä Thaimaahan Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti ja kuvat: Jani Uljas

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja