Sähkötupakka on kielletty tuote Thaimaassa

Älä tee tätä virhettä Thaimaassa – Suomessa sallittu aine voi tuoda jopa vankeutta

Suomessa sallittu tapa voi tuoda Thaimaassa sakot tai jopa vankeustuomion.

Unohda sähkötupakka Thaimaassa

Isossa-Britanniassa toimiva matkatoimisto varoittaa Thaimaahan matkustavia lomailijoita välttämään sähkötupakan käyttämistä, kertoo brittiläinen uutissivusto The Independent.

Matkatoimistoa pyörittävä brittinainen järkyttyi kuultuaan sukulaispoikansa saaneen 125 punnan eli lähes 140 euron sakot jäätyään kiinni sähkötupakan käyttämisestä Bangkokissa. Sakot tuli maksaa välittömästi paikan päällä vankeustuomion uhalla.

Matkatoimisto haluaakin nyt muistuttaa asiasta matkailijoita, jotka eivät välttämättä edes ole tietoisia kiellosta. Thaimaassa hyväksyttiin vuonna 2014 laki, joka kieltää sähkötupakkatuotteiden tuomisen maahan. Myöhemmin lakia on laajennettu siten, että myös tuotteiden vienti ja myynti on kielletty. Myös sähkötupakkatuotteiden hallussapitoa voidaan pitää rikkeenä.

Sähkötupakka on laite, jota käytetään useimmiten nikotiinipitoisen höyryn hengittämiseen. Sen suurin ero tavalliseen savukkeeseen on se, ettei sitä polteta.

Sähkötupakka on Suomessa laillinen tuote, jota monet tupakoitsijat käyttävät yrittäessään lopettaa sauhuttelun. Sen käyttö ja vaikutukset jakavat kuitenkin vahvasti asiantuntijoiden mielipiteitä.

Suomessa laitteeseen myydään vain nesteitä, jotka eivät sisällä nikotiinia. Niiden tuominen ETA-alueelta omaan käyttöön on kuitenkin sallittua.

Thaimaassa ei kannata koskea sähkötupakkatuotteisiin, vaikka näkisi muiden käyttävän niitä. Ison-Britannian ulkoministeriön mukaan rikkomukseen liittyvät tuomiot vaihtelevat sakoista aina jopa kymmenen vuoden vankeuteen.

Myös Bangkokissa toimiva Suomen suurlähetystö ohjeistaa matkailijoita aiheesta verkkosivuillaan.

– Edustustolla olevan tiedon mukaan sähköistä tupakkaa ei saa laillisesti myydä Thaimaassa, koska Thaimaan viranomaiset eivät ole hyväksyneet sitä, kirjoittaa suurlähetystö.

Lähde: The Independent, Suomen suurlähetystö / Bangkok
Kuva: Istockphoto

Päivitetty: 18.8.2017

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (8 votes, average: 2,25 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

7 kommenttia

Kiville meni tosiaan koko artikkeli.
Nikotiininesteitä saa kyllä ihan laillisesti myydä Suomessa. Thaimaassakin sekä nesteitä että sähkötupakkatarvikkeita myydään ihan avoimesti. Omalla vastuulla voinee höyrytellä, kunhan ei nyt poliisin viereen mene höyryttelemään. Itse olen useamman kerran käynyt Bangkokissa eikä kertaakaan ole ollut mitään ongelmia. Varmaan vain hyvää tuuria ja maalaisjärjen käyttöä missä paikoissa höyryttelee.

Tässä artikkelin pääkohta : ”Thaimaassa hyväksyttiin vuonna 2014 laki, joka kieltää sähkötupakkatuotteiden tuomisen maahan. Myöhemmin lakia on laajennettu siten, että myös tuotteiden vienti ja myynti on kielletty. Myös sähkötupakkatuotteiden hallussapitoa voidaan pitää rikkeenä.”…eli Thaimaan laki kieltää tuonnin, viennin ja käytön..ja jos jostakin näistä kärähtää, saa rangaistuksen. Se, mikä Suomessa on laillista, ei välttämättä ole laillista Thaimaassa!

”Suomessa laitteeseen myydään vain nesteitä, jotka eivät sisällä nikotiinia.”

Tämä ei pidä paikkansa. Suomessa on saanut myydä nikotiininesteitä 1.1.2017 alkaen. Suosittelen toimitusta korjaamaan väärän tiedon oikeaksi ja tarkistamaan asian tarvittaessa vaikka viranomaisilta.