Thaimaahan saapuvilta matkailijoilta voidaan kysyä reissubudjetista

Varaudu tähän Thaimaassa – matkailijoita saatetaan nyt pyytää vilauttamaan 500 euron käteisvarat

Thaimaahan saapuviin matkailijoihin suhtaudutaan aiempaa tiukemmin.

Pitkäaikaisia vieraita tutkitaan Thaimaassa

Suomalaistenkin suosikkikohteisiin kuuluva Thaimaa ei perinteisesti ole tunnettu hankalana maana maahantulomuodollisuuksien suhteen. Lentokoneella Thaimaahan saapuvat suomalaismatkailijat saavat oleskella Thaimaassa 30 päivää, ja tarvittaessa pidempi turistiviisumi on helppo hankkia suurlähetystöstä.

Nyt Thaimaassa ollaan kuitenkin turvautumassa tiukempiin tarkastuksiin. Viimeaikaisten raporttien mukaan 60 päivän turistiviisumin hankkineilta matkailijoilta on alettu kysellä todisteita reissubudjetista rajanylityspisteillä ja lentokentillä, kertoo ThaiVisa-sivusto.

Thaimaa-aiheisen foorumin tietojen mukaan monia matkailijoita on viime aikoina pyydetty todistamaan, että heiltä löytyy käteisvaroja vähintään 20 000 Thaimaan bahtin eli reilun 500 euron verran. Riittävä reissukassa on ehtona pääsylle maahan.

Syynä tiukentuneisiin sääntöihin ovat muun muassa reppureissaajat, jotka yrittävät pärjätä maassa minimaalisella budjetilla. Länsimaalaisten matkailijoiden kerrotaan toisinaan jopa kerjäävän tai esiintyvän kaduilla rahoittaakseen reissunsa.

Toinen viranomaisia epäilyttävä ryhmä ovat kuukausikaupalla Thaimaassa viihtyvät matkailijat, joiden arvellaan työskentelevän maassa laittomasti.

Tiukentuneet toimet koskevat erityisesti matkailijoita, joiden passissa on toistuvia Thaimaan viisumeita ja maahantuloleimoja. Monet ulkomaalaiset asettuvat aloilleen Thaimaahan ja pidentävät oleskeluaan jatkuvasti käymällä naapurimaissa parin päivän ajan. Myös opiskelijaviisumeilla matkustavia reissaajia on kuulusteltu.

Matkailijoita käännytetty käteisvarojen puuttumisen takia

Matkailijoiden sosiaalisessa mediassa ja keskustelufoorumeilla jakamien kokemusten mukaan käteisvarojen puuttuminen on johtanut jopa käännytykseen rajalla. Reissaajien tarinoiden mukaan esimerkiksi pankkitositteet ja tulevien kohteiden matkaliput eivät ole välttämättä riittäneet, vaan virkailijat ovat halunneet nähdä nimenomaan käteistä.

Aiemmin Thaimaassa on puututtu pitkän linjan reissaajien toimiin muun muassa lyhentämällä maa- ja meriteitse saapuvien matkailijoiden sallittua oleskeluaikaa Thaimaassa. Esimerkiksi maitse tapahtuva rajanylitys tuo ulkomaalaisille reissaajille vain 15 päivän leiman.

ThaiVisa-sivusto korostaa, ettei toistaiseksi tiedetä miten laajasti uutta käytäntöä toteutetaan. Viikon tai kahden pakettimatkan ostaneiden ja lentokoneella saapuvien turistien tuskin tarvitsee huolestua, mutta pitkään Thaimaassa oleskelleiden omatoimireissaajien on syytä seurata tilannetta ja varautua tarvittavalla käteissummalla.

ThaiVisa muistuttaa, että maahan pääsy on Thaimaassa aina maahantulovirkailijan päätös, johon voivat vaikuttaa monet seikat. Maassa saatetaan pyytää todisteita myös matkalipusta seuraavaan kohteeseen.

>> Lue myös: Varo tätä helppoa unohdusta Thaimaassa – voi johtaa ongelmiin maahantuloviranomaisten kanssa

Lähde: ThaiVisa
Kuva: Istockphoto

Päivitetty: 26.7.2017

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (3 votes, average: 2,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia