Etusivu > Hotellit > Bangkokin Hotellit

Bangkokin Hotellit

Bangkokin katukuva on kiinnostava sekamelska: lasinen pilvenpiirtäjä seisoo vierekkäin kullalla silatun buddhalaisen temppelin kanssa ja siistiin business-pukuun pukeutunut mies istuskelee ränsistyneessä veneessä keskellä perinteisiä jokimarkkinoita. Bangkokin elämänmeno on yhtä polveilevaa kuin kaupungin ulkomuoto, mutta kaupungin tunnetuinta antia ovat varmaankin ostosparatiisien edulliset hinnat ja valtavat valikoimat. Mitä Bangkokista ei saa, sitä tuskin saa mistään muualtakaan, ainakaan tähän hintaan.

Bangkokiin voi periaatteessa matkailla ympäri vuoden, mutta suomalaisten suosiossa kaukokohde on erityisesti talvikuukausina. Bangkok on hyvä vierailukohde esimerkiksi Thaimaan rantaloman yhteydessä.

Bangkokin hotellit

Bangkokin hotellit ovat vähintään yhtä monimuotoisia kuin koko kaupunki, mutta hyvillä vinkeillä pärjää pitkälle.

Shangri-La Hotel

Neljän ja puolen tähden Shangri-La on perheystävällinen hotelli trooppisen kasvillisuuden ympäröimän Chao Phraya-joen rannalla. Tämä Bangkokin 25-kerroksinen hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä useista ostosalueista Bangkokin vanhan kaupungin alueella. Hotellin kahvilaterassilta on näkymä joelle, ja hotellissa on myös viisi muuta ruokapaikkaa. Kivielefanttien vartioimasta kolmen thai-tyylisen rakennuksen kompleksista löytyy perinteistä thai-ruokaa ja -tanssia. Shangri-La Hotel tarjoaa monia erilaisia palveluita lastenhoidosta kylpyläpalveluihin ja kuntosaleihin. Hotellissa on 799 huonetta, joiden ikkunat antavat joelle tai kaupungin maisemiin. Tervetulotoivotuksena huoneista löytyy hedelmäkoreja ja kukkia. Lämpimillä maaväreillä sisustetut huoneet ovat hyvätasoisia ja hyvin varusteltuja.

Shangri-La alkaen 112 euroa.

Ramada D MA

Kolmen ja puolen tähden D’MA Pavilion Hotel sijaitsee lähellä Bangkokin keskeistä bisnesaluetta, ostosparatiiseja ja kaupungin kuuluisaa yöelämää. Tämä Bangkokin hotelli on ihastuttava ja perheystävällinen majapaikka, joka tarjoaa esimerkiksi mukavan allasalueen rakennuksen kahdeksannessa kerroksessa, mistä on upeat näköalat kaupunkiin, sekä kuntosalin ja allasbaarin. Hotellin huoneet on sisustettu elegantisti laadukkailla huonekaluilla. Hotellissa on ravintola ja lounge.

Ramada alkaen 49 euroa.

Swissôtel Nai Lert Park Bangkok

Neljän ja puolen tähden kylpylähotelli Swissôtel Nai Lert Park Bangkok sijaitsee ylellisellä ja vehreällä alueella Bangkokissa, kaupungin bisnesalueen sydämessä. Uniikki Nai Lert Park tarjoaa Swissôtel brandin perinteiden mukaista palvelua: lämmintä, luotettavaa ja tehokasta. Swissôtel on tunnettu brandi maailmanmatkaajien keskuudessa. Nai Lert Parkin sulokas sisustus vetää vertoja hotellia ympäröivän puutarhan pittoreskille runsaudelle. Jokainen hotellin 338 huoneesta on varustettu yksityisellä, kukkien kirjomalla parvekkeella. Hotellissa on kolme ravintolaa: japanilainen, mannermainen ja kantonilainen.

Nai Lert Park alkaen 90 euroa.

Asia Hotel Bangkok

Kolmen tähden Asia Hotel Bangkok on perheystävällinen hotelli lähellä Bangkokin jännittäviä ostosmahdollisuuksia. Hotellissa riittää tekemistä koko perheelle, sillä Asia Hotel Bangkokissa on kaksi uima-allasta, sauna, kuntokerho, hiussalonki, pelihuone ja tenniskenttiä. Kun nälkä yllättää, hotellissa on valittavana neljä ravintolaa jotka tarjoavat ruokaa paikallisista herkuista kiinalaisen, brasilialaisen ja vietnamilaisen keittiön saloihin. Joko kaupunki- tai uima-allasnäköaloin silatut huoneet on varusteltu kansainvälisten standardien mukaan, ja huoneisiin kuuluu esimerkiksi televisio ja minibaari. Hotellista on suora yhteys Skytrain-asemalle.

Asia Hotel alkaen 41 euroa.

Mandarin Oriental

Viiden tähden Mandarin Oriental on sopiva hotelli ylellisyyden ystäville. Kuninkaalliset ja muut merkittävät vieraat ovat asustelleet tässä joen rannalla sijaitsevassa Bangkokin hotellissa jo vuodesta 1876 lähtien. Hotelli sijaitsee vain kolmen kilometrin päässä Silomin ostosalueesta, Patpongin yötorista, Wat Phon temppelistä ja kuninkaallisesta palatsista. Arvostetun Institutional Investorin 2004 parhaiden hotellien listalle päässyt Mandarin Oriental on Bangkokin tunnetuimpia hotelleja ylellisen ympäristönsä ja yksilöllisen palvelunsa ansiosta. Hotelli on saanut tunnustusta myös Travel & Leisure-matkailulehdeltä, joka valitsi Mandarin Orientalin maailman parhaaksi kylpyläksi. Hotellin kylpylästä löytyy kuntoiluun ja kaunistautumiseen niin ikivanhoja thaimaalaisia konsteja kuin nykyaikaisia länsimaalaisia hoitoja. Hotelli tarjoaa jokiristeilyitä Oriental Queen-aluksella Ayutthayan, Siamin muinaisen pääkaupungin raunioille, jotka ovat Unescon maailmanperintökohde. Mandarin Orientalin 16 kerroksessa on 393 kaunista huonetta ja sviittiä. Jokainen huone on sisustettu teakilla, silkillä ja tuoreilla hedelmillä ja kukilla, sekä varustettu esimerkiksi ympärivuorokautisella hovimestarin palveluilla. Hotellissa on monta ravintolaa, joista tunnetuin on Le Normandie, Aasian arvostetuin ranskalainen ravintola.

Mandarin Oriental alkaen 203 euroa.

Bangkokin hotellit Hotels.comista

Nämä ja lukuisat muut Bangkokin hotellit ovat varattavissa Hotels.comin kautta.

Arvostele artikkeli: Bangkokin Hotellit
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(1,67/5
- 3 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo