Kuva: Shutterstock
Neuschwansteinin linna, Saksa

Tätä tosielämän linnaa käytettiin mallina Disneyn satulinnoille – löytyy helposti Saksasta

Saksan upea Neuschwanstein sopi inspiraatioksi Disneyn prinsessalinnoilla.

Tosielämän linna, joka on kauniimpi kuin sadussa

Oletko joskus ihaillut Disneyn prinsessoille omistettuja linnoja Disneylandissa – tai haaveillut pääseväsi näkemään ne? Kaikki eivät tiedä, että tutusta Saksasta löytyy niiden inspiraationa toiminut tosielämän versio.

Etelä-Saksassa Baijerin osavaltiossa sijaitseva Neuschwanstein on Euroopan kuuluisimpia linnoja. Baijerin kuninkaan Ludvig II:n rakennuttaman upean linnan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1869. Yleisölle se avattiin vain seitsemän viikkoa kuninkaan kuoleman jälkeen vuonna 1886.

Vuosikymmeniä myöhemmin yksi linnaan saapuneista kävijöistä oli Walt Disney. Ennen kuin ensimmäinen Disneyland avattiin vuonna 1955, Disney matkusti Eurooppaan vaimonsa Lillianin kanssa. Kerrotaan, että vierailu Neuschwansteinissa sai tämän rakennuttamaan teemapuistoihinsa prinsessalinnoja.

Tänä päivänä linnat ovat Disneyn teemapuistojen kuuluisimpia maamerkkejä, joihin on lainattu monia elementtejä Neuschwansteinista. Kalifornian Anaheimissa sijaitsevan ensimmäisen Disneylandin vaaleanpunainen linna on omistettu Prinsessa Ruususelle.

Jos liikut Saksan Baijerissa, pääset kuitenkin todistamaan vielä upeampaa linnaromantiikkaa – eikä lippukaan maksa kuin murto-osan teemapuiston päivälipuista. Neuschwansteinin linnassa käy vuosittain noin 1,5 miljoonaa kävijää.

Neuschwanstein oli osa Ludvig II:n haavemaailmaa

Kuningas Ludvig II suunnitteli rakennuttavansa Neuschwansteinin linnaan jopa 200 huonetta, mutta menehtyi kauan ennen kuin ehti nähdä visionsa toteutuvan. Nykyään linnassa on 14 yleisölle avointa huonetta.

Vain 18-vuotiaana kuninkaaksi noussut Ludvig II oli mielenkiintoinen hahmo, jolla oli tapana paeta omaan haavemaailmaansa. Ujo ja yksinäinen kuningas halusi tehdä Neuschwansteinista itselleen satumaisen pakopaikan ulkomaailmalta.

Linna on 65 metriä korkea, mutta näyttää vieläkin korkeammalta seistessään kukkulan huipulla. Sijaintinsa takia linnan maaperää on tarkkailtava jatkuvasti.

Neuschwansteinia lähimpiä kyliä ja pikkukaupunkeja ovat Füssen, Schwangau sekä Hohenschwangau, josta lähtee reitti kohti linnaa. Samalla vierailulla voit nähdä myös Hohenschwangaun linnan. Näiden kahden linnan välinen etäisyys on vain reilut kaksi kilometriä.

Varaa liput etukäteen

Neuschwansteinin linnassa on helpointa vierailla matkustamalla ensin Müncheniin. Keskieurooppalaiseen tapaan etäisyydet ovat lyhyitä myös naapurimaista: linnaan pääsee kätevästi esimerkiksi Sveitsin Zürichista tai Itävallan Innsbruckista.

Pääsyippuja Neuschwansteiniin voi ostaa vain Hohenschwangaun kylässä sijaitsevasta myyntipisteestä läheltä linnaa. Liput voi kuitenkin varata etukäteen verkosta, mikä on suositeltavaa. Vilkkaan matkustuskauden aikaan liput kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen.

Monet kokevat linnan osana Saksan elämysreitti Romantische Straßea eli romanttista tietä. Yli 400 kilometrin reitin varrelle osuu monia linnoja sekä viihtyisiä pikkukaupunkeja ristikkotaloineen.

Neuschwansteinin linna on avoinna ympäri vuoden joulunpyhiä ja uudenvuodenpäivää lukuun ottamatta. Tarkista aina etukäteen aukioloajat, jotka vaihtelevat vuodenajan mukaan.

Kuvat todistavat, että linna näyttää upealta kaikkina vuodenaikoina!

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Lue myös: Satumainen matka Saksaan – katso kuvat hulppeista linnoista

Lähde: The Sun, Neuschwanstein
Kuvat: Shutterstock ja Getty Images

Päivitetty: 26.2.2019

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (1 votes, average: 5,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia