Etusivu > Rantalomat > Löytöretkiä Korfulla

Linnoitus Korfulla

Löytöretkiä Korfulla

Kreikan vihreä jalokivi Korfu tunnetaan upeista rannoistaan ja kukoistavasta luonnostaan.

Löytöretki täydelliselle rannalle

Pitkänomaisella Korfulla riittää rantaviivaa yli 200 kilometrin verran, joten ei ihme että Korfu on erityisesti rantalomailijoiden suosiossa. Korfulta löytyy sekä pehmeitä hiekkarantoja että idyllisen rauhallisia pikkukivirantoja.

Parasta Korfulla on kenties löytöretkeily: joka aamu voi hypätä joko bussiin tai vuokra-autoon, ja lähteä etsimään päivän täydellisintä rantaa. Korfun kauneimmat rannat nimittäin eivät löydy turistikohteiden hotellialueilta, vaan syrjäisistä poukamista ja lähes asumattomista kolkista. Esimerkiksi yhdeksi Euroopan kauneimmista rannoista tituleerattu Mirtioti sijaitsee Korfun länsirannikolla ja usein tosin kansoitettu Sidarin ranta puolestaan saaren pohjoisosassa.

Täydellistä rantaa metsästäessä voi samalla tutustua Korfun upeaan luontoon, sillä kukkivat maisemat, tuoksuvat metsiköt ja oliivilehdot vievät helposti sydämen mennessään. Loman aikana kannattaa tutustua esimerkiksi Paleokastritsaan ja alueen kukkoihin ja kirkasvetisiin poukamiin. Paleokastritsaa pidetään yhtenä Kreikan kauneimmista kylistä.

Korfun rantakohteet

Korfulta löytyy rantalomasta haaveilevalle monia eri lomakohteita. Yksi Korfun suosituimmista ja monipuolisimmista rantalomakohteista on Gouvia, joka sopii lähes matkailijalle kuin matkailijalle. Gouvian kaksi kilometriä pitkä ranta on matkailijoiden keskuudessa suosittu kohde, eikä vähiten sen tarjoamien vesiurheilumahdollisuuksien ansiosta.

Aurinkoista päivää voi viettää myös iloisissa rantakahviloissa tai kävelemällä rantaa pitkin 300 vuotta vanhan laivanveistämön raunioille. Gouviasta löytyy myös viihdykettä lomaan, sillä ostosmahdollisuudet ovat hyvät ja kaupungista löytyy myös baareja ja diskoja. Gouvia sijaitsee alle kymmenen kilometrin päässä Korfun kaupungista, ja kohteesta pääsee helposti sekä Korfun tunnetuimmille rannoille että saaren suosituimpiin retkikohteisiin.

Lasten kanssa vesipuistoon

Lapsiperheille sopiva rantalomakohde Korfulla on esimerkiksi Agios Ioannis. Pieni kylä sijaitsee Korfun itärannikolla lähellä Korfun kaupunkia. Agios Ioannis on rauhallinen kohde, josta löytyy tasokkaita ja lapsiperheiden tarpeet täyttäviä hotelleja, mutta suurin houkutus lasten kannalta on kuitenkin Aqualand-vesipuisto.

Aqualand on monipuolinen vesipuisto, joka tarjoaa paitsi huimia vesiliukumäkiä, myös pienemmille lapsille suunnattuja altaita ja merirosvolaivoja. Aikuiset voivat nautiskella auringosta aurinkotuoleissa, eksoottisista hedelmämehuista allasbaareissa tai seilaamisesta Lazy Riverilla. Vesipuiston yhteydessä sijaitsee myös hotelli, Aqualand Village.

Agios Ioannisista on helppo tehdä retkiä muihin saaren lomakohteisiin, ja esimerkiksi alle kymmenen kilometrin matka Korfun kaupunkiin taittuu nopeasti bussilla. Bussilla pääsee myös kauniille Glifadan rannalle, joka on erittäin suosittu turistien keskuudessa.

Korfun kaupunki

Korfun kaupunki on suosittu matka- ja retkikohde. Kaupungin kansanvälisessä tunnelmassa voi aistia historian siipien havinan, sillä Korfu on aikojen saatossa kuulunut sekä bysanttilaisille, ranskalaisille, venetsialaisille että briteille. Korfun kaupungista löytyy yhä niin venetsialaisia palatseja kuin värikkääksi rapattuja taloja.

Korfun kaupungissa kannattaa käydä tutustumassa esimerkiksi Vanhaankaupunkiin, joka löytyy myös Unescon maailmanperintölistalta. Vanhankaupungin keskus on vehreä aukio, Esplanadi, joka on suosittu tapaamispaikka. Muistona brittien vaikutuksesta Esplanadilla sijaitsee vihreä krikettikenttä, jossa pelataan edelleen. Esplanadilla voi nauttia puistoaleen vehreästä varjosta, krikettiotteluista ja kahviloiden antimista. Esplanadilla järjestetään myös kaikki kaupungin suurimmat tapahtumat. Korfun kaupunki tarjoaa saaren kenties parhaat ostosmahdollisuudet, sekä paljon ravintoloita.

Jenna Lehkonen

Arvostele artikkeli: Löytöretkiä Korfulla
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 2 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo