Hyppää sisältöön

Kreikan aurinkoa ja upeita rantoja – tällainen on suomalaisten rakastama Rodos

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 18.09.2018
Rodos on Kreikan neljänneksi suurin saari ja monien suomalaismatkailijoiden suosikkikohde jo vuosikymmenten ajan.

Jopa 300 päivää aurinkoa joka vuosi

Egeanmerellä sijaitseva kreikkalainen Rodoksen lomasaari on yhdistelmä lämpöä ja kulttuuria. Suuren suosion vuoksi Rodos on erittäin helppo matkakohde, sillä saarelle järjestetään runsaasti matkoja Helsingin lisäksi myös suoraan maakuntakentiltä. Sekä hotellien että lentojen tarjonta on laaja.

Rodos on aurinkovarma kohde, sillä aurinko paistaa saarella jopa 300 päivää vuodessa. Auringon tuoma lämpö ja valo yhdistettyinä Rodoksen pitkiin hiekkarantoihin muodostavat sopivat puitteet rennolle rantalomalle. Löhöilyn lisäksi Rodoksen rannoilla voi myös kokeilla erilaisia vesiurheilulajeja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantojen ja aktiviteettien lisäksi Rodos on myös kulttuurikohde, sillä esimerkiksi Rodoksen keskiaikainen vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Myös antiikin keskus Lindos on merkittävä historiallinen kohde.

Katso, miltä suositulla Rodoksen lomasaarella näyttää!

1. Rodos on ennen kaikkea rantakohde

Paras aika matkustaa Rodokselle on kesäkuusta syyskuulle, jolloin saaren keskilämpötila on 25 asteen tuntumassa. Lämmin ilmasto ja saaren lukuisat rannat luovat hyvän pohjan rantalomalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Tutustu Rodoksen historiaan

Vieraile loman aikana Rodoksen historiallisesti merkittävissä kohteissa: Lindos ja Rodoksen vanhakaupunki tuovat mielenkiintoista vaihtelua rantapäiviin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Hyppää aalloille ja nauti vedestä

Rodos sopii mainiosti vedestä pitäville lomailijoille, ja tarjoaa mahdollisuuden myös vauhdikkaisiin vesileikkeihin. Rodoksen länsipuolen rannoilla tuulee kovasti, mikä tarkoittaa hyviä uutisia surffauksen ja leijasurffauksen ystäville. Hyppää lomalla laudan selkään ja kokeile, miltä aallot tuntuvat!

4. Rodos on koko perheen kohde

Rodos on helppo kohde lapsiperheelle, sillä saarelle järjestetään runsaasti pakettimatkoja lukuisista suomalaisista kaupungeista. Rodoksen rannat ja vesipuistot tekevät lasten lomasta ikimuistoisen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

5. Syö ja shoppaile kaupungeissa

Saaren suosion vuoksi Rodoksen hintataso on korkeampi kuin kreikkalaisissa kohteissa keskimäärin, sillä esimerkiksi ruoka ja vaatteet saattavat maksaa jopa saman verran kuin Suomessa. Paikallisissa ravintoloissa kannattaa kuitenkin hintatasosta huolimatta tutustua Rodoksen herkulliseen ruokaan. Parhaat tuliaiset löytyvät pienten kauppakatujen kojuista.

6. Koe Rodoksen luonto

Rannat ovat Rodoksen tärkeimpiä luontokohteita, mutta lomasaari tarjoaa myös muunlaisia luontokokemuksia. Pitkien hiekkarantojen lisäksi Rodoksella on muun muassa tiheitä metsiä ja kauniita vuoria.

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock ja Getty Images

>> Joko ihastuit Rodokseen? Löydä edullinen matka Rantapallon äkkilähtöhaun avulla!

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rodos

Ilmainen loma Rodoksella? Tällaista etua voi hakea viime vuonna keskeytyneestä matkasta

Voidokilian ranta Kreikassa

Yksi Kreikan kauneimmista rannoista löytyy jostain aivan muualta kuin saarilta – tältä se näyttää

Kreikka

Näin tilaat kahvia Kreikassa – lue 5 faktaa ennen lomaa

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja