Santorinin saari Kreikassa

Kreikka

Välimeren supersuosikki Kreikka kerää rannoilleen satojatuhansia suomalaisia joka vuosi. Edes talouden horjahtelut eivät ole vähentäneet välkehtivien vesien, vehreän luonnon ja suussasulavien kreikkalaisherkkujen vetovoimaa.

KREIKKA MATKAILUMAANA

Viiniköynnös kreikkalaisessa pikkukaupungissa

Kreikka on sivistyksen kehto

Kreikka ylpeilee historiallaan ja vuosituhansien takaa kumpuavalla kulttuurillaan. Myös matkailijan on helppo päästä nauttimaan kiehtovien tarujen tunnelmasta ja rentoon rantalomaan on helppo yhdistää myös kulttuurikokemuksia.

Kreikkaan kuuluu Manner-Kreikan lisäksi noin 2 000 saarta, joista vain murto-osa on asuttuja. Kreikan rajanaapureita ovat Albania, Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikan korkein kohta on muinaistarustoista tuttu jumalten koti, mystinen Olymposvuori.

Kreikan suosituimmat lomakohteet sijaitsevat saaristossa: esimerkiksi Kreeta, Rodos, Samos ja Kos löytyvät useiden suomalaisten matkanjärjestäjien valikoimasta.

Kreikan ilmasto

Kreikassa vallitsee pääosin välimerenilmasto. Alueelliset vaihtelut saattavat kuitenkin olla maassa suuria, sillä Kreikka on maisemiltaan erittäin vaihteleva. Saaristossa nautitaan hieman erilaisesta säästä kuin Manner-Kreikan vuoristossa. Vuoristossa vuodenaikavaihtelut ovat näkyvämpiä ja lämpötilaerot suurempia kuin rannikolla.

Keväät ovat Kreikassa leutoja ja miellyttäviä, kesät lämpimiä ja aurinkoisia. Aurinko saattaa kesäisin paistaa pilvettömältä taivaalta 12–14 tunnin ajan ja sateita saadaan harvoin. Keskimääräiset päivälämpötilat nousevat yli 20 asteen toukokuussa ja jatkuvat pitkälle syksyyn. Kuumimpia kuukausia ovat heinä- ja elokuu, jolloin päivän keskilämpötilat voivat nousta yli 30 asteeseen.

Rannikolla merituulet vilvoittavat helteitä, mutta etenkin mantereen suurissa kaupungeissa kuumuus voi keskikesällä olla painostava. Esimerkiksi Ateenassa lämpötilat nousevat heinä- ja elokuussa reilusti yli 30 asteen.

Talvikuukausia Kreikassa ovat joulu-, tammi-, helmi-, ja maaliskuu. Talvet ovat leutoja ja sateisia. Lunta sataa usein maan pohjoisosassa ja vuoristossa.

Monien kokeneiden Kreikan-kävijöiden mielestä paras ajankohta matkustaa Kreikkaan on huhti-toukokuussa, jolloin sää on jo miellyttävän lämmin, mutta ei vielä liian kuuma suomalaiseen makuun.

Kulttuuria ja rantoja

Kreikka on tunnettu rannoistaan ja kulttuurinähtävyyksistään. Unescon maailmaperintökohteiden listalle on päässyt jo kaikkiaan 17 kreikkalaista kulttuuri- ja luontoaarretta. Kulttuurin ystävä viihtyy esimerkiksi Ateenassa Parthenonin temppelillä tai Kreetalla Knossoksen rauniokaupungissa.

Kreikan rannikolta ja saaristosta puolestaan löytyy monia pitkiä rantoja ja niiden ympärille kasvaneita rantalomakohteita. Kreikan kohteista muun muassa Zakinthos, Rodos, Kreeta ja Lefkas soveltuvat erinomaisesti rantalomailuun.

Aktiviteetteja ja shoppailua

Kreikka on koko perheen matkakohde, josta löytyy tekemistä isoille ja pienille lomailijoille. Rantojen lisäksi esimerkiksi Rodoksen Falirakilla on vesi- ja huvipuistoja. Useat rantakohteet tarjoavat mahdollisuuden sukeltamiseen ja snorklaamiseen muita vesiurheilulajeja unohtamatta.

Kreikka sopii myös ostosmatkailijalle. Hyviä ostospaikkoja löytyy helposti Ateenasta ja rantalomakohteiden lähettyviltä. Rodoksella matkailija voi tehdä hyviä löytöjä Vanhastakaupungista. Kreetan Haniassa on pikkuliikkeiden lisäksi värikäs kauppahalli.

Suosittuja tuliaisia ovat kengät ja muotivaatteet, keramiikka, kreikkalaiset elintarvikkeet, oliivit ja oliiviöljy sekä käsityöt.

Elämää Kreikan saaristossa

Jokaisella Kreikan saarella on oma, ainutlaatuinen tunnelmansa. Tyypillisimmillään Kreikan saaristo on Santorinillä ja Naxosessa. Vilkasta yöelämää haluavien kohteita saaristossa ovat Kos, Paros ja Mykonos. Patikoija puolestaan viihtyy Kreetalla, joka sopii erinomaisesti myös perheen kanssa matkustaville.

Omatoimimatkailija kokee Kreikan monipuolisuuden kiertämällä laivalla saarelta toiselle. Tällaista matkustamista kutsutaan saarihyppelyksi eli island hoppingiksi. Kreikan saaristoon kannattaa tutustua sesonkien ulkopuolella keväällä tai syksyllä. Tilaa on enemmän kuin sesonkiaikaan, laivoja kulkee riittävän usein ja lämpötilat ovat ihanteellisia.

Vähemmän omatoimisuutta haluaville on tarjolla matkatoimiston palveluja myös saarihyppelyyn. Reitin valittuasi matkatoimisto hoitaa laivaliput sekä majoituksen varaamisen.

Turvallisuus ja tavat

Kreikka on yleisesti ottaen erittäin turvallinen matkailumaa. Talousvaikeuksiin liittyneet levottomuudet koskevat lähinnä pääkaupunkia Ateenaa. Suurempia mielenosoituksia on esiintynyt myös Thessalonikissa, mutta saariston turistikohteissa ei ole koettu väkivaltaisia mielenosoituksia tai muita yhteenottoja.

Suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa on kuitenkin syytä normaaliin varovaisuuteen: pidä omaisuudestasi huolta ja varo taskuvarkaita, jotka vaanivat erityisesti ruuhkaisissa paikoissa, kuten toreilla ja busseissa.

Valokuvaamisessa tulee Kreikassa noudattaa samaa kohteliaisuutta kuin Suomessa. Kuvauksen kohteena olevilta ihmisiltä on hyvä etukäteen kysyä lupa valokuvaamiseen. Sotilaskohteiden kuvaaminen on kiellettyä ja tähän kieltoon matkailijoita kehotetaan suhtautumaan vakavasti. Esimerkiksi lentokentillä kuvaaminen on yleensä kiellettyä.

Vieraanvaraisuus kuuluu kreikkalaiseen kulttuuriin ja etenkin maaseudulla sekä saariston pikkukylissä se näkyy sydämellisenä suhtautumisena myös matkailijoihin. Ei ole epätavallista, että ohikulkija kutsutaan istahtamaan kupposelle tai viinilasilliselle.

Kreikka on ortodoksinen maa ja monet kreikkalaiset ajatusmaailmaltaan syvästi uskovaisia, vaikka esimerkiksi kirkossa käyminen ei välttämättä kuulu tavallisen ihmisen jokaviikkoiseen ohjelmaan. Pyhimyksiä kunnioitetaan silti syvästi, luostareita on paljon, ja kaikki tärkeät perhejuhlat toimitetaan kirkollisin menoin.

Myös matkailijoilta odotetaan kunnioittavaa käytöstä kirkollisissa paikoissa: älä mene kirkkoon liian paljastavissa vaatteissa ja älä valokuvaa kirkon sisäosissa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KREIKASSA

Kreikan lippu

Lennot ja matkat Kreikkaan

Suora lento Suomesta Kreikkaan kestää kohteesta riippuen noin neljä tuntia. Lentohinnat vaihtelevat noin sadan ja viidensadan euron välillä – haitari on suuri, sillä hinnat riippuvat paljon kohteesta ja matkustusajankohdasta.

Kreikan suurin kansainvälinen lentokenttä, Elefthérios Venizélos, sijaitsee Ateenan kupeessa. Muita tärkeitä kansainvälisiä kenttiä ovat Nikos Kazantzákisin kenttä Heraklionissa, Makedonian kenttä Thessalonikissa, Diagórasin kenttä Rodoksella ja Ioánnis Kapodístriasin kenttä Korfulla. Myös Kreetan Haniaan on suoria lentoja Suomesta.

Matkatoimistot järjestävät matkoja Kreikan rantakohteisiin kesäkaudella huhtikuusta syys-lokakuuhun. Kaupunkikohteista Ateena sopii hyvin myös ympärivuotiseen matkailuun. Kreikka on erittäin suosittu äkkilähtokohde, ja edullisia viime hetken matkoja on yleensä tarjolla koko matkailukauden ajan.

Hotellit ja majoitus Kreikassa

Hotellitarjonta on Kreikassa monipuolinen. Monentasoisia hotelleja löytyy paljon etenkin suurista kaupungeista ja lomakohteista, mutta myös pienemmistä kylistä.

Hotellit ovat Kreikassa usein siistejä, mutta tasoltaan vaatimattomia ja yksinkertaisia. Luksushotelleja löytyy lähinnä suurista kaupungeista ja lomakohteista. Yö keski- tai hyvätasoisessa hotellissa maksaa Kreikassa noin 40–100 euroa.

Hotellien ja hostellien lisäksi Kreikassa voi asustaa kodinomaisessa perhevoimin toimivassa majatalossa tai vaikka vuokrata huvilan.

Liikkuminen Kreikassa

Bussit ovat kenties suosituin julkisen liikenteen väline Kreikassa. Linja-autoliikenteen reittiverkosto on laaja ja kattava. Linja-autoyhteyksiä löytyy jopa pienimmiltä saarilta. Linja-autot ovat myös kohtuullisen edullinen tapa liikkua.

Kreikan junayhteydet olivat pitkään varsin rajalliset, mutta raideliikennettä on nyttemmin uudistettu ja raideverkostoa laajennettu. Paikalliset pendolinot alkavat vähitellen olla oiva liikkumisväline Kreikassa.

Kotimaan lennot ovat kasvattaneet suosiotaan Kreikan sisäisessä liikenteessä. Kreikan kotimaisen lentoliikenteen pääoperaattoreita ovat Olympic Air ja Aegean Airlines. Lentoyhtiöt tarjoavat kattavat yhteydet Kreikan kohteiden välillä ja operoivat myös Välimeren saaristossa.

Kreikan saaristossa luonnollinen liikkumisväline on lautta ja lauttaliikenne onkin vilkasta etenkin kesäisin. Kreetan satamien kaltaisten suurten kohteiden ohella lautat kuljettavat matkustajia myös pienemmille saarille ja muutoin vaikeapääsyisiin kohteisiin. Talvella lauttaliikenne on pienen kysynnän ja vaikeiden sääolojen vuoksi rajoitettua.

KREIKAN MATKAKOHTEET

Louvron kylä Kreetalla

Historiallinen Ateena

Ateena on Kreikan pääkaupunki ja samalla myös maan suurin kaupunki. Manner-Kreikan koillisosassa sijaitsevalla Ateenalla on historiansa aikana ollut suuri vaikutus eurooppalaiseen sivistykseen ja politiikkaan.

Kulttuurin ystävä viihtyykin Kreikan matkallaan demokratian syntyjoilla Ateenassa, joka on pullollaan antiikin ajan nähtävyyksiä. Ateenan tunnetuimpia käyntikohteita on Unescon maailmaperintölistaltakin löytyvä Akropoliin kallio, missä sijaitsee muun muassa Kreikan tunnuskuva, Parthenonin temppeli.

Muita Ateenan nähtävyyksiä ovat antiikinaikainen Agora-aukio sekä kuuluisa Olympiastadion, jossa järjestettiin ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset vuonna 1896.

Suursuosikki Kreeta

Kreikan suurin saari Kreeta on yksi Välimeren suosituimmista matkakohteista. Kreeta on Välimeren viidenneksi suurin saari ja tarjoaa kauniiden rantojensa lisäksi myös kiinnostavia kulttuurikohteita ja vehreitä patikointimaastoja.

Kulttuurista kiinnostuneet voivat Kreetalla tutustua esimerkiksi Heraklionin lähellä sijaitsevaan Knossoksen rauniopalatsialueeseen, Rethymnonin vanhaankaupunkiin ja Melidonin tippukiviluolaan.

Rantalomailun ystävät viihtyvät Hanian ja Agios Nikolaoksen rannoilla. Yksi Kreetan suosituimmista rannoista on palmujen reunustama Vai.

Rodos on auringon saari

Kreikan neljänneksi suurinta saarta, Rodosta, kutsutaan auringon saareksi. Lempinimeä voi pitää oikeutettuna, sillä Rodoksella nautitaan jopa 300 aurinkoisesta päivästä vuodessa. Rodos onkin hyvä lomakohde auringonpalvojille.

Rodoksella on auringon lisäksi myös muita nähtävyyksiä. Saarelta löytyy esimerkiksi antiikin keskus Lindos sekä Unescon maailmanperintölistalla oleva Rodoksen keskiaikainen vanhakaupunki.

KREIKAN PARHAAT

Kappeli Kreetalla

Koe nämä Kreikassa

  • Auringonlasku Välimerellä
  • Pitkä ilta tavernassa
  • Torien ja kauppahallien tuoreet herkut

Kreikan parhaat aurinkokohteet

  1. Rodos
  2. Kreeta
  3. Zakynthos
  4. Korfu
  5. Lefkas

Lisätietoja

Visit Greece – Kreikan virallinen matkailusivusto

Arvostele artikkeli: Kreikka
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,11/5
- 74 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

7 kommenttia aiheesta Kreikka

  1. Anne Poutiainen
    Anne Poutiainen sanoo:

    Patrakselle Kreikkaan lähdössä toukokuussa Super Rallyyn. Mistä saisi lennon ja hotellin näppärästi.

  2. tuula
    tuula sanoo:

    Olen halukas , että kertoisitte lomakohteista Ateenasta tai Glyfadasta johon olemme menossa maaliskuussaa. Lennot on jo otettu, hotellit ovat harkikinnassa. Glyfada, vanha lentokenttä, oon juoksemassa 48h, (hullu). sen jälkeen kai tarttis läheltä hotsku johon päänsä kallistais…Ikaros on tullut mieleen .. Onko ideoita??.

  3. Liisa
    Liisa sanoo:

    nimimerkki tuulalle vastaus – Minä ainakin olin Ikarosissa ja se oli todella mielenkiintoinen ja hieno paikka. ( Siis kun kysyit ideoita ) Tietysti Kreikassahan on vaikka mitä muistakin =)

  4. yksinäinen matkaaja
    yksinäinen matkaaja sanoo:

    Kreikka, Kefalonian saari. Skalan pikkukylä. Tämä on upea paikka jos matkaat yksin rentoutuaksesi rauhassa. Näyttää myös hyvältä paikalta pariskunnille ja perheille joilla lapset jo vähän vanhempia. Theodora hotellin vieressä ihana ruokapaikka Makis Grill House. Mies tuo lihat oman pihan eläimistä ja kaikki on tuoretta. Avoliekki grilli on näkemisen arvoinen. Koko tämä saari on aika rauhallinen, mutta ihan täällä Skalassakin on muutama modernimpi menomesta jos menojalkaa vipattaa.

  5. travelleri
    travelleri sanoo:

    Kreikka on paras!

  6. Ansu
    Ansu sanoo:

    Kreikka is best

  7. vichy
    vichy sanoo:

    Vierailin jokunen vuosi takaperin Halkidikillä Kreikassa ja ihastuin paikkaan aivan täysin!Matkoja sinne tehdään vaan hirveän harvoin!

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Kreikka esittelyssä

Kreikka lippu

  • Pääkaupunki: Ateena
  • Valtiomuoto: tasavalta
  • Muita kaupunkeja: Thessaloniki, Patras
  • Pinta-ala: 131 945 neliökilometriä
  • Väkiluku: n. 11 244 118
  • Virallinen kieli: kreikan kieli
  • Valuutta: euro (EUR)
  • Aikaero Suomeen: ei aikaeroa
  • Kreikan suuntanumero: +30
  • Sähkö: 220 V
Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo