Istockphoto
Bangkokin saaret Chao Phraya-joella

Kuka olisi arvannut, että Bangkokissa on saaria? Kaksi tuntematonta kohdetta, joihin pääset helposti

Bangkokista matkaa jatketaan perinteisesti eteläisen Thaimaan saarille. Suurkaupungistakin löytyy kuitenkin vihreitä hengähdyspaikkoja.

1. Ko Kret tarjoaa helpon pakomatkan kaupungista

Moni Bangkokissa lomaillut matkailija on kokeillut kaupunkia halkovaa Chao Phraya -jokea pitkin kulkevia vesibusseja. Tiesitkö, että veneet kuljettavat myös jokeen rakennetuille saarille?

Eteläisen Thaimaan trooppisiin saariin Bangkokin jokisaaria ei tietenkään voi verrata: palmuja täältä kyllä löytyy, mutta vettä ei parhaalla tahdollakaan voi kuvailla kirkkaaksi tai turkoosiksi. Enemmänkin pääkaupungin vesistö muistuttaa likakaivoa.

Silti retki saarille on loistava tapa päästä tuulettumaan luonnon rauhaan silloin, kun ei ole mahdollisuutta lähteä kauemmas. Ko Kret on helppo hengähdyspaikka Bangkokin hulinasta, ja siellä järjestetään suositut viikonloppumarkkinat.

Saarella voi tutustua temppeleihin, pyöräillä, ostaa käsitöitä ja tietysti herkutella ruokakojujen antimilla. Ko Kret tunnetaan myös myanmarilaisen Mon-heimon kotipaikkana.

Veneet Ko Kretin saarelle lähtevät Nonthaburista. Vilkkaimmillaan saari onkin viikonloppuisin, kun paikalliset suuntaavat sinne päiväretkelle. Rauhallista retkeä toivovien kannattaa ajoittaa vierailu keskelle viikkoa.

Katso alta Instagramissa jaettuja kuvia Ko Kretin saarelta!

Sunday stroll on Bangkok's only island

A post shared by Mallory Graves (@malz_palz) on

วาปมา 🙄😳🙄😳🙄🙄

A post shared by 🌴Mung🌸Qud🍃🍂 (@ps.mungqud) on

#วัดบางจาก

A post shared by K🐽K🐽 (@pontapan_koko) on

2. Bang Krachao – “Bangkokin keuhkot”

Bang Krachao on toinen Chao Phraya -joella sijaitseva keinotekoinen saari, joka tunnetaan lempinimellä “Bangkokin keuhkot”. Saari onkin kuin toisesta maailmasta verrattuna metropoliin. On vaikea uskoa, että lauttamatka joen toiselle puolelle kestää vain viitisen minuuttia.

Bang Krachaota on helppo kierrellä polkupyörällä, ja saarella järjestetäänkin koko ajan enemmän pyöräilykierroksia. Viidakkomaiset tiet vievät polkuja ja siltoja pitkin ympäri saarta.

Saarella voi viettää aikaa kiertämällä puistoja ja puutarhoja, tutustumalla temppeleihin tai tekemällä ostoksia markkinoilla. Pimeän laskeuduttua paikalliset järjestävät kierroksia, jotka vievät kävijät katsomaan tulikärpäsiä.

Saarella voi myös halutessaan yöpyä – Bang Krachaosta toivotaan tulevan kohde, jossa matkailijat viihtyvät pidempäänkin kuin päivän. Kokeile esimerkiksi persoonallista Bangkok Tree House -ekomajapaikkaa tai paikallisten tarjoamaa kotimajoitusta.

Veneet saarelle lähtevät Klong Toeyn laiturilta.

Katso alta Instagramissa jaettuja kuvia Bang Krachaon saarelta!

Niet echt healthy at the moment, maar wel een beetje fitgurlen 🚲

A post shared by Michelle (@xmichellevk) on

Welcome to the Swamp #bangkok #bangkokstuff #treeoflife #trees #tree

A post shared by Bangkok's Home for Poetry (@bangkoklylu) on

Lähde: Lonely Planet, The New York Times, Tourism Authority of Thailand
Kuvat: Istockphoto, Instagram

Päivitetty: 8.2.2018

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (2 votes, average: 4,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia