Hyppää sisältöön

Tiesitkö tätä turkkilaisesta kahvista? 6 mielenkiintoista faktaa tutusta juomasta

  • Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 09.12.2023
Turkkilainen kahvi on juoma, jota useimmat maassa vierailleet matkailijat ovat maistaneet. Tummaan juomaan liittyy kuitenkin monia asioita, joita kaikki eivät tiedä.

1. Turkkilainen kahvi on Unescon nimeämä kulttuuriperintö

Maailmanperintökohteita listaava Unesco antaa mainintoja myös aineettomille kulttuuriperintökohteille, ja turkkilainen kahvi on saanut maininnan tällä arvostetulla listalla. Kahvilla onkin pitkät perinteet, sillä turkkilaisilla on hallussaan maailman vanhin tunnettu kahvinvalmistusmetodi.

Turkkilaisen kahvin haudutustekniikka on kehitetty 1400-luvulla sulttaani Suleiman Suuren alaisten toimesta. He jauhoivat pavut ensin maljamaisissa mortteleissa, minkä jälkeen pavut ja vesi kuumennettiin cezve-nimellä tunnetussa pannussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Turkkilaisella kahvilla on jopa oma juhlapäivä, jota vietetään 5. joulukuuta. Päivä on sama, jona kahvi päätyi Unescon listalle vuonna 2013.

2. Vaahto on tärkeä osa juomaa

Turkkilainen kahvi on säilynyt melko samanlaisena vuosisatojen ajan: se kahvi, jota nykyisin juodaan, muistuttaa edelleen hyvin paljon juoman alkuperäistä muotoa.

Turkkilaisen kahvin olennainen osa on vaahto, jonka ansiosta juoma säilyy kuumana. Ilman vaahtoa kahvi viilenisi huomattavasti nopeammin. Vaahdon paksuuden avulla erityisen taitavat kahvintekijät on mahdollista erottaa muista.

3. Turkkilainen kahvi valmistuu kahdesta kahvilajista

Hyvä turkkilainen kahvi maistuu pehmeältä ja aromirikkaalta. Juoman koostumus on tuhti. Kahvi valmistetaan salaisesta purusekoituksesta, johon käytetään Arabica- ja Robusta -kahvilajeja.

Kuten Turkissa lomailleet tietävät, turkkilaista kahvia ei koskaan filtteröidä, vaan juomaa tarjoillessa purut säilyvät kahvikupin pohjalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

4. Aitoa turkkilaista kahvia tarjoillaan neljällä tavalla

Turkkilaista kahvia tarjoillaan neljällä eri makeutusvaihtoehdolla. Mikäli kahvi juodaan mustana eli täysin ilman makeutusta, tilataan se sade, eli ilman sokeria. Hieman makeutta eli noin puoli teelusikallista sokeria kahvin joukkoon saa tilaamalla juoman az sekerli.

Mikäli haluat juomaan enemmän sokeria, tilaa se puolimakeana eli yhdellä teelusikallisella sokeria, orta sekerli. Jos sokeria saa olla runsaasti, pyytämällä cok sekerli juomaan lisätään noin kaksi teelusikallista sokeria, jolloin se on todella makea.

5. Turkkilainen kahvi vaatii oikeat välineet

Lomamatkalta tuttua aitoa turkkilaista kahvia ei voi keittää ilman erikoisia välineitä, jotka ovat merkittävä osa turkkilaista kahviperinnettä.

Pitkäkahvainen kahvipannu cezve on suunniteltu juuri turkkilaisen kahvin valmistamiseen. Myös pannun materiaali on merkittävä, sillä sen tulee olla joko kuparia, messinkiä tai ruostumatonta terästä.

Pienet turkkilaiset fincan-kupit ovat tuttuja Turkin-kävijöille. Koristelluissa kupeissa on tilaa vain vähäiselle määrälle tuhtia kahvia, sillä kupit vetävät 60–75 millilitraa tummaa juomaa. Kuppien kuviot esittelevät tavallisesti maan kulttuurista kumpuavia aiheita.

Lusikoita ei tarvita, sillä jo tarjoiltuun juomaan ei lisätä enää sokeria, joka on lisätty juomaan valmistusvaiheessa. Turkkilainen kahvi on valmistuessaan lähes kiehuvaa, joten kuppeja ei esilämmitetä.

6. Kahvin kylkeen kuuluu makea

Turkkilaisen kahvin maku saattaa olla hieman kitkerä, minkä vuoksi kahvin kanssa tarjoillaan tavallisesti jotain makeaa. Perinteiset turkkilaiset lokum-makeiset ovat tuttu näky paikallisessa kahvipöydässä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Löydä edullinen matka Turkkiin Rantapallon äkkilähtöhaun avulla!

Lähde: Turkin valtion matkailutoimisto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raki

Tähän juomaan sinäkin törmäät Turkissa – muista nämä säännöt, jos haluat kokeilla sitä

Turkin ilmasto

Turkin sää – milloin on paras aika matkustaa? Huomioi nämä asiat

Antalyan parhaat nähtävyydet

Antalyan parhaat nähtävyydet – 12 vinkkiä seuraavalle lomalle

Suomen parhaat ravintolat

Tässä ovat Suomen 50 parasta ravintolaa – onko oma suosikkisi listalla?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja