Hyppää sisältöön

Tältä näyttää Kreetalla! Ihana kuvasarja Kreikan aurinkosaarelta

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 29.06.2022
Kreikan tunnetuimpiin lomasaariin kuuluva Kreeta houkuttaa suomalaisia matkailijoita vuosi toisensa jälkeen. Katso upeat kuvat ihanalta lomasaarelta, jonka matkailukausi alkaa jo aikaisin keväällä.

Kreeta on monipuolinen matkakohde kaikenikäisille

Kreetan saarella on runsaasti tekemistä ja näkemistä hiekkarannoista lumihuippuisiin vuoriin ja vehreisiin oliivilehtoihin. Kreeta onkin yksi Kreikan lomasaarten tunnetuimmista kohteista, ja matkailu on yksi saaren merkittävimmistä tulonlähteistä. Se näkyy muun muassa hyvän palvelun ja monipuolisen aktiviteettitarjonnan muodossa.

Kreeta on Välimeren viidenneksi suurin saari, ja siellä on varsin runsaasti hiekkarantaa. Rannan lisäksi Kreeta tarjoaa monia historiallisia nähtävyyksiä, esimerkiksi Heraklionin läheisyydessä sijaitsee Knossoksen rauniopalatsialue ja Rethymonin likellä Melidonin tippukiviluola.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantalöhöilijöiden ja historiasta kiinnostuneiden lisäksi myös aktiivilomailija löytää tekemistä Kreetalta, sillä saaren keskellä sijaitsevat Lefka Orin Valkoisten vuorten vuoriston huiput, jotka kohoavat yli 2 400 metrin korkeuteen. Vaellusreittejä on runsaasti paitsi vuorilla, myös alavilla alueilla.

Katso kuvat monipuolisesta matkakohteesta!

1. Nauti rennosta rantaelämästä

Kreeta on varsin suuri saari, ja se tarjoaakin matkailijalle monia rantaelämyksiä. Melkein jokaisella kylällä ja kaupungilla on oma rantakaistaleensa. Tämä takaa sen, että myös hiljaisia rantoja voi löytää suhteellisen helposti.

2. Katsele saaren vaihtelevia maisemia

Saaren suuren koon ansiosta Kreetan maisemat vaihtelevat runsaasti, ja jo lyhyen matkan aikana ehtii nähdä monenlaista. Vuoristo tekee oman säväyksensä Kreetan maisemiin, mutta saarella on myös tasaista maastoa.

3. Tutkiskele kaunista arkkitehtuuria

Kreetan talot ovat täynnä yksityiskohtia, joiden ihasteluun saa käytettyä runsaasti aikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

4. Tutkiskele paikallista satamaelämää

Parasta iltapuuhaa Kreetalla on ihastella sataman kauneutta ja sinne lipuvia laivoja. Kauniin päivän voi käyttää mainiosti myös saaristossa purjehtimalla.

5. Vieraile Kreetan pikkukaupungeissa

Vaikka Kreetan suurimmat kaupungit Heraklion ja Hania tarjoavat runsaasti tekemistä, kannattaa loman aikana vierailla myös Kreetan pienemmissä kaupungeissa ja kylissä.

6. Muista kierrellä kaupungissa myös pimeällä

Auringon laskettua Kreeta näyttää täysin erilaiselta kuin päivänvalossa. Auringonlasku rannalla on koettava romanttisella lomalla, samoin kynttiläillallinen illan hämärässä.

>> Lue lisää vinkkejä Kreetalle Rantapallon kohdeoppaasta!

Kuvat: Shutterstock ja Getty Images

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Santorinin nähtävyydet

Santorinin parhaat nähtävyydet – 15 ideaa Kreikan kuuluisimmalle saarelle

Kreikkalainen ruoka

Kreikkalaisen keittiön ABC – kaikki mitä haluat tietää ennen lomaa

Yleisimmät turistimokat Kreikassa

Varo yleisiä mokia Kreikassa – 10 virhettä, jotka voivat sattua kenelle tahansa

Rodoksen päiväretket

Kolme helppoa päiväretkeä Rodokselta – postikorttimaisemat vain tunnin matkan päässä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja