Etusivu > Rantalomat > Saarihyppelyä Kreikassa

Saarihyppelyä Kreikassa

Saarihyppelyä Kreikassa

Rakastatko rantoja ja merta, antiikin henkeä ja kiireettömiä kyliä? Suuntaa silloin saarihyppelylle Kreikan kauniiseen saaristoon! Reittilaivoilla saarelta toiselle kiertely on antoisa tapa tutustua Kreikan saaristoon.

Kreikan aurinkoiseen saaristoon on helppo lähteä omatoimiselle tutkimusmatkalle reittilaivoilla saarelta toiselle kierrellen. Reittiverkosto on tiheä ja hinnat kohtuulliset. Suunnitelmia ei tarvitse tehdä kovin tarkasti etukäteen, vaan matkaa voi taittaa päivä kerrallaan kulkien sinne, minne mieli milloinkin tuntuu tekevän. Lauttalippuja ei yleensä tarvitse varata ennakkoon ja myös majoitus löytyy helposti paikan päältä.

Kiireettä matkaan

Kreikan laivaliikenne on säännöllistä ja suhteellisen täsmällistä. Myöhästymiset eivät kuitenkaan ole epätavallisia, ja aikatauluihin voi aina tulla muutoksia. Lippuja ei yleensä tarvitse varata etukäteen. Uudelle saarelle saavuttaessa jatkoaikataulut löytyvät sataman matkatoimistoista, jotka myös myyvät matkalippuja. Internetistäkin lippuja ja aikatauluja voi katsella, mutta tiedot eivät aina ole ajantasaisia – varmistus paikan päällä kannattaa aina.

Saarihyppelyyn kannattaa varata ainakin viikon verran aikaa. Moni viipyy pidempäänkin. Tämän matkustustavan kantava idea on spontaanius ja kiireettömyys, rennon aurinkoinen matkanteko ilman stressiä muusta kuin paluulennolle joskus ehtimisestä… Aikatauluja kannattaa toki hieman tutkia etukäteen, sillä pienemmille saarille yhteyksiä ei välttämättä ole päivittäin ja etenkin niille aikovalla on hyvä olla jonkinlainen karkea suunnitelma takataskussa.

Omatoimisuutta vierastava voi toki varata saarihyppelymatkan myös matkatoimiston kautta ja säästää itseltään aikaa vievän suunnitteluvaiheen. Kreikkaan järjestetään paljon myös risteilyjä, jotka vievät joka päivä uuteen satamaan uusiin maisemiin tutustumaan, mutta yöpyminen hoituu mukavasti omassa laivan hytissä.

Vuoristoa ja merimaisemia Kykladeilla

Parhaita starttipisteitä saarihyppelylle ovat Ateena, Kreeta ja Rodos. Ateenasta saaristoon voi suunnata joko Pireuksen tai Rafinan satamasta, Kreetalla eniten lähtöjä on Heraklionista.

Kaikkein suosituin saarihyppelykohde Kreikassa on Kykladien saaristo. Alue käsittää lähes 40 saarta Santorinin ja Mykonoksen välillä. Vuoristoisten saarten luonto viehättää karulla kauneudellaan ja saaristosta löytyy paljon historiallisia nähtävyyksiä vuosisatojen takaa.

Välimatkat ovat lyhyitä, joten Kykladeilla on mahdollista nähdä monta kohdetta lyhyessä ajassa. Valinnan varaa riittää Santorinin rannoista ja kuumista lähteistä Deloksen raunioihin ja pikkusaarten hiljaisiin kyliin.

Kykladien suurimmalla saarella Naxoksella puolestaan vanhankaupungin kapeat korttelit tarjoavat kiinnostavaa tutkittavaa tavernoineen ja pikkuliikkeineen. Paroksella matkaaja näkee kreikkalaista postikorttimaisemaa parhaimmillaan: sinivalkoisia taloja ja upeita merinäköaloja. Ioksen saarella vietetään railakasta yöelämää, Deloksella tutkitaan raunioita. Jokaisella saarella on oma luonteensa.

Hyvät yhteydet Suomesta

Yhteydet Helsinki-Vantaalta Kreikan kohteisiin ovat monipuoliset, Ateenaan lentävät Finnairin lisäksi myös Blue1 ja SAS ympäri vuoden. Kesäkaudella suoria lentoja järjestetään myös muun muassa Kreetalle ja Rodokselle.

Paras ajankohta saarihyppelylle on kiireisen ja kuuman sesonkiajan ulkopuolella, jolloin lämpötila pysyy reppureissaajalle leppoisampana ja lautoilla on väljempää. Majoituskin löytyy sujuvasti, kun saaret eivät ole jo valmiiksi täynnä kesälomalaisia.

Teksti: Riikka Krenn

Arvostele artikkeli: Saarihyppelyä Kreikassa
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(3,75/5
- 4 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

2 kommenttia aiheesta Saarihyppelyä Kreikassa

  1. lehtonen
    lehtonen sanoo:

    ihmettelen suuresti miksi jyväskylän kentältä ei lennetä rantalomakohteisiin kuin 1-2kertaa vuodessa vaika kenttä on vasta uudistettu .eli lisää lähilentoja ,suoria lentoja kiitos.

  2. SeHan
    SeHan sanoo:

    Olemme ensikertaa menossa rodokselle toukokuun alussa.Olisi kiva
    kuulla kokemuksia ja kommennteja,minne kannattaa mennä esim.
    Kannattaako vuokrata auto,kuinkan pitkä on saarikieeros,
    kiertääkö sen päivässä?
    Parhaimmat ruokapaikat? Karaokebaarit?
    Onko joku käynyt kalastamassa,vai onko siihen ollenkaan mahdol-
    lisuutta?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo