Jotain muuta kuin rantalomailua: esittelyssä Turkin maailmanperintökohteet

Vaihtelua rantalomalle
Unescon ylläpitämän Maailmanperintöluettelon tarkoituksena on listata maailman ainutlaatuisimpia ja arvokkaimpia kulttuuri- ja luonnonperintökohteita, ja samalla suojella ja säilyttää ihmiskunnan kulttuuri- ja luonnonperintöä.
Turkissa Unescolla on kaikkiaan 13 kohdetta, joiden joukossa ovat muun muassa Istanbulin historialliset osat, Nemrut-vuori ja Troijan arkeologinen alue. Lue koko lista ja valitse oman matkasi kohde!
1. Historiallinen kahden mantereen Istanbul
Istanbul on ainoa kaupunki maailmassa, joka sijaitsee kahdella mantereella. Tämä idän ja lännen välillä sijaitseva kaupunki on historiansa aikana kokenut kirjavia vaiheita, ja sen muureja ovat hallinneet niin roomalaiset, bysanttilaiset kuin ottomaanitkin.
Historian kerrostumat ovat yhä nähtävissä Istanbulin arkkitehtuurissa. Ei siis ole ihme, että Istanbulin historialliset osat, kuten Suleymanin moskeijan alue, Grand Bazaar ja Hagia Sofia, päätyivät Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1985. Istanbul on koko Turkin suurin kaupunki ja tärkeä sekä talouden että kulttuurin keskus.

2. Safranbolu sai nimensä sahramista
Toinen Unescon listalle kivunnut historiallinen kaupunki Turkissa sijaitsee Mustanmeren rannalla Istanbulista itään. Kalliin sahrami-mausteen mukaan nimetty Safranbolun kaupunki tunnetaan hyvin säilyneistä ottomaaniaikaisista taloista, jotka aikanaan olivat osoitus omistajiensa vauraudesta.
Sahramia on viljelty kaupungissa sekä mausteeksi että lääketeollisuuden raaka-aineeksi. Nykyisin sitä tuotetaan enää näytösluonteisesti, mutta lähiseudun Davutobasista löytyy käyttöviljelmiä edelleen.
Vuonna 1994 Unescon maailmaperintölistalle liitetystä, ulkoilmamuseota muistuttavasta kaupungista löytyy myös vanhoja katuja ja vuosisatoja vanhoja kylpylöitä.
3. Arkeologisia aarteita Hattushassa
Vuonna 1986 Unescon maailmanperintölistalle liitetty Hattushan alue on yksi Turkin tärkeimmistä arkeologisista kohteista ja entinen heettiläisen valtakunnan pääkaupunki. Nykyisin Bogazkoyn luonnonpuiston alueella sijaitsevista raunioista löytyi aikoinaan muun muassa savitauluista koostuva kuninkaallinen arkisto ja useita temppeleitä.
Monet kaupungin aarteista on sittemmin kuitenkin siirretty maailman museoihin. Vaikka heettiläisten ammoinen pääkaupunki tuhoutui jo 2 500 vuotta sitten, on esimerkiksi suurin kaupungin kymmenistä temppeleistä säilynyt tähän päivään.
4. Karavaanarien kauttakulkupiste toi vaurautta Sivasiin: Divrigin moskeija ja sairaala
Kiehtovia kohteita löytyy myös Turkin pääkaupungista Ankarasta itään sijaitsevasta Sivasin maakunnasta. Sivasiin rakennettiin ensimmäinen yliopisto jo 1200-luvulla ja paikka oli jo 1300-luvulla merkittävä sivistyksen ja kaupankäynnin keskus. Karavaanarit kulkivat tätä kautta matkallaan Persiaan ja Bagdadista länteen.
Seudulla on myös Divrigin suuri moskeija, joka rakennettiin uskonnolliseksi ja lääketieteelliseksi kompleksiksi vuosina 1228–1229. Divrigin moskeija ja sairaala valittiin ensimmäisinä turkkilaisina kohteina Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1985.
Moskeija on säilynyt alkuperäisessä asussaan ja on erinomainen esimerkki aikansa arkkitehtuurista upeine kaiverruksineen ja koristuksineen.
5. Legendojen jäljillä Troijassa
Välimeren ja Turkin alueelle sijoittuu lukuisia kaikkien tuntemia legendoja, joita moni saattaa pitää vain tarinoina. Vaikka tarut matkan varrella värittyisivät, niille kuitenkin usein löytyy pohja myös todellisuudesta. Näin on myös Troijan suhteen: paikka on edelleen olemassa ja se liitettiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1998.
Troija tunnetaan erityisesti Homeroksen ylöskirjaamasta Troijan sodasta, jota käytiin 1100- tai 1200-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Homeros kuvasi Troijan sotaa kuuluisassa Ilias-teoksessaan. Paikka on nykyisin yksi maailman kuuluisimmista arkeologisita kohteista. Kaupunki on tuhottu ja rakennettu uudelleen useita kertoja. Vuonna 1871 alkaneet arkeologiset kaivaukset paljastivat kaikkiaan yhdeksän eri kaupungin rauniot.
Troijan historialliset jäänteet löytyvät Canakkalen kaupungin läheltä, ja kreikkalaisten ovelan juonen muistona paikalla seisoo myös suuri puuhevonen.
6. Xanthos ja Letoon
Muinaisen Lyykian valtakunnan alueella Lounais-Turkissa, lähellä Antalyaa, sijaitsevat Xanthos ja Letoon, joiden värikkääseen historiaan tutustuminen kiehtoo myös nykymatkailijaa.
Xanthos oli aikanaan vauras Lyykian pääkaupunki. Kaupungin puolustuksen romahdettua persialaisten hyökkäyksen alla noin vuonna 540 ennen ajanlaskun alkua asukkaat tuhosivat itse kaupunkinsa ja tekivät joukkoitsemurhan polttamalla.
Aivan Xanthosin lähellä sijaitsevasta Letoonista puolestaan löytyy monia tärkeitä uskonnollisia rakennuksia. Letoon oli Lyykian valtakunnan hengellinen keskus. Molemmat kohteet nostettiin Unescon maailmaperintölistalle vuonna 1988.

7. Kappadokian maisemat hurmaavat
Turkin keskiosassa sijaitsevan Kappadokian laaksojen maisemat ovat kuin suoraan satukirjasta: sääolot ovat aikojen saatossa kuluttaneet kallioihin aaltokuvioita ja mitä erilaisimpia pylväsmuodostelmia. Kappadokia kuuluu toisenlaista Turkkia etsivien matkailijoiden suosikkeihin: täällä ollaan kaukana rannikon massamatkailukohteista.
Luonnonmuodostelmien lisäksi Kappadokiassa hurmaa ihmisen erikoinen kädenjälki: hämmästyttävät maanalaiset kaupungit ovat toimineet täällä koteina vuosituhansien ajan. Varhaiskristityt pakenivat vainoja näihin kaupunkeihin 600-luvulla.
Kappadokiasta löytyy muun muassa kallioon kaiverrettuja kirkkoja ja laajoja asumuksia. Suurimmissa kaupungeissa on kaikki elämiseen tarvittavat tilat ja varusteet: kaivot, varastot, verstaat, eläinsuojat, viinikellarit ja ilmastointikanavat.
Göremen ulkoilmamuseo on erinomainen paikka tutustua historilliseen elämäntapaan. Unescon listalle tämä uniikki luonnon ja ihmisen muovaama maisema pääsi vuonna 1985. Loma Kappadokiassa sopii erityisesti luontomatkailusta ja patikoinnista nauttiville.
8. Pamukkale loistaa lumenvalkoisena
Pamukkale eli “puuvillalinna” on yksi Turkin luonnon mielenkiintoisimmista luomuksista ja se nostettiin Unescon listalle vuonna 1988. Denizlin ulkopuolella sijaitsevan Pamukkalen valkoiset kalliot ovat Turkin suosituimpia retkikohteita.
Tuhansien vuosien ajan maan sisältä pulpunnut mineraalipitoinen lämmin vesi on saanut aikaan valtavat porrasmaiset pylväät vuorenrinteelle. Lähes 200-metrinen rinne hohtaa lumivalkoisena.
Kalkkipitoisen veden valkaisemat kalliot muodostavat tasanteita ja altaita, joissa kylpemisen uskotaan tekevän hyvää terveydelle ja jopa nuorentavan. Alueen suojelemisen vuoksi turistien liikkumista ja kylpemistä alueella on rajoitettu, mutta joissakin altaissa voi yhä uiskennella.
9. Nemrutin patsaat pysyivät pitkään salassa
Luonnon ja ihmisen yhteisvoimin luomia nähtävyyksiä löytyy myös lähes pilvien tasalta. Kaukana kaikesta, yli kahden kilometrin korkeudessa Nemrut-vuorella, sijaitsee eräs Turkin huikeimmista nähtävyyksistä: tukku patsaiden irronneita päitä.
Kuningasta ja jumalia kuvaavien ja alun perin jopa kymmenen metriä korkeiden patsaiden päät ovat aikojen saatossa irronneet ruumiista. Upeiden maisemien ohella patsaat ovat syy, jonka vuoksi turistit jaksavat kavuta tälle Taurusvuoriin kuuluvalle nyppylälle, mutta onneksi patsaiden tykö pääsee nykyisin tietä pitkin.
Nemrut sijaitsee Adiyamanin maakunnassa Kaakkois-Turkissa ja se lisättiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1987. Paikka säilyi pitkään koskemattomana, sillä vuorenhuipun patsaat ja pyramidi löydettiin uudelleen vasta vuonna 1838.
Nemrutia lähin kaupunki on parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseva Kâhta, joka on hyvin autenttinen turkkilaiskaupunki. Kannattaa tutustua myös roomalaisten rakennustekniikkaa 120-metrisellä Cendere-sillalla, joka on jo 1 900 vuotta vanha, mutta silti edelleen päivittäisessä käytössä.
10. Bergama on portti historiaan
Izmirin lähellä sijaitseva Bergama on portti historiaan ja kulttuurin juuriin. Entisaikojen Pergamon, nykyiseltä nimeltään Bergama, tunnettiin hellenismin kauden kulttuurin ja taiteen keskuksena. Izmir kuuluu edelleen Turkin suurimpiin kaupunkeihin ja se on kiinnostava kohde kulttuurista pitäville matkailijoille.
Suurimmat hellenistiset kirjastot sijaitsevat Bergamassa, joka listattiin maailmanperintökohteiden kulttuurimaisemalistalle vuonna 2014. Bergamassa on nähtävissä kulttuurillisia ja arkkitehtuurisia kerroksia niin hellenistiseltä, roomalaiselta, itäroomalaiselta kuin ottomaanikaudelta. Sen suurimmat nähtävyydet ovat akropolis ja sitä ympäröivät seitsemän kumpuhautaa sekä Kybelen pyhä paikka.
Bergaman kirjaston kerrotaan kilpailleen jopa Aleksandrian kirjaston kanssa. Legendan mukaan Aleksadriassa tuohduttiin tästä ja aleksandrialaiset kielsivät papyruksen viennin kilpailijoille. Seurauksena tästä neuvokkaat pergamolaiset kehittivät pergamentin.

11. Ottomaanien perinteet näkyvät Bursassa
Ensimmäinen historiallisen ottomaani-imperiumin pääkaupunki Bursa tunnetaan teollisuudestaan ja luonnonkauneudestaan. On hämmästyttävää, kuinka Cumalikizikin kylä on säilyttänyt 700 vuotta vanhan asumismuodon tähän päivään asti.
Bursan ja Cumalikizikin kaupallisen kulttuurin ja maalaiselämän jatkuvuuden ansiosta kaupungit antavat oivan esimerkin ottomaanien visiosta ideaalista asumistavasta. Bursa sijaitsee Etelä-Marmaran alueella Istanbulista etelään. Myös Bursa kuuluu tuoreempiin Unesco-kohteisiin: se nousi listalle kesällä 2014.
12. Catal Hüyükin neoliittisen kauden asutus
Konyan tasangolta Turkin keskiosasta löytyy neoliittisen kauden asutuskeskus, jota pidetään koko maailman vanhimpana kaupunkina. Asukkaa metsästivät, keräilivät kasveja ja kävivät kauppaa laavalasilla eli obsidiaanilla.
Myös lyijyä ja kuparia osattiin työstää täällä jo lähes 8 500 vuotta sitten. Arkeologisten löydösten mukaan alueella palvottiin härkää ja hedelmällisyyden jumalatarta.
Alue liitettiin Unescon maailmanperintökohteisiin vuonna 2012.
13. Erdinen Selimiye-moskeija
Erdinen kaupunki on historian saatossa ollut jopa viidentoista taistelun tai piirityksen tapahtumapaikka. Se toimi 1300- ja 1400-luvuilla hetken aikaa myös osmaanien valtakunnan pääkaupunkina ennen Istanbulia. Erdinen suurta moskeijaa pidetään yhtenä islamilaisen arkkitehtuurin hienoimmista esimerkeistä.
Erdinen valtavan moskeijan taustalla on tarina, jonka mukaan sulttaani Selim II näki unen, jossa Profeetta Muhammed kertoi hänelle paikan, jonne moskeija tulisi rakentaa. Selim itse ei koskaan ehtinyt nähdä rakennusta loistossaan, sillä hän kuoli kolme kuukautta ennen sen valmistumista vuonna 1575. Unescon maailmanperintölistalle moskeija liitettiin vuonna 2011.
Teksti: Jenna Lehkonen, Riikka Krenn
Kuvat: iStockphoto, Turkin valtion matkailutoimisto
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







