Hyppää sisältöön

Tätä sinäkin olet joskus miettinyt lomalla – miksi joissain maissa ajetaan tien vasemmalla puolella?

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 06.10.2023
Matkaillessa suomalainenkin saattaa joutua kohtaamaan vasemmanpuoleisen liikenteen.

Miksi toisissa maissa ajetaan vasemmalla?

Autonvuokraus on lomamatkalla yleensä paras tapa tutustua kohteeseen ja nähdä myös muita lähellä sijaitsevia paikkoja. Joskus vuokraushaluja laimentavat kuitenkin tietyt tekijät kuten kaoottiset ruuhkat tai monen kammoama vasemmanpuoleinen liikenne.

Oikeanpuoleinen liikenne tuntuu Suomesta käsin katsottuna niin itsestään selvältä, että vasemmanpuoleista liikennettä käyttävien maiden määrä kuulostaa jopa yllättävältä. Vasemmalla huristellaan kuitenkin yhä tänäkin päivänä yli 70 maassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Euroopassa vasemmanpuoleinen liikenne on käytössä ainoastaan Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Kyproksella ja Maltalla. Muita vasemmanpuoleista liikennettä käyttäviä suosittuja matkailumaita ovat esimerkiksi Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka, Thaimaa ja Japani.

Miksi toisissa maissa sitten ajetaan vasemmalla ja toisissa oikealla puolella? Eikö olisi yksinkertaisempaa, jos kaikissa valtioissa käytettäisiin samanpuoleista liikennettä?

Selitys löytyy kaukaa antiikin Roomasta. Kun ensimmäiset tieverkostot syntyivät, käytti suurin osa maailmasta automaattisesti vasemmanpuoleista liikennettä. Tämä mahdollisti erilaisten puolustusvälineiden kuten miekkojen käytön oikealla kädellä samalla kun hevosta ohjastettiin vasemmalla kädellä.

Näin ajopuoli siirtyi oikealle

Oikeanpuoleinen liikenne yleistyi Ranskan vallankumouksen jälkeen, jolloin ajopuoli muutettiin Ranskassa vasemmalta oikealle. Samalla käytäntö levisi myös moniin muihin Euroopan maihin.

Oikeanpuoleista liikennettä tuki myös hevosvaunujen käyttö. Vaunuja kuljetti useiden hevosten lauma, jota ohjattiin vasemmalta. Tien oikealla puolella ajaminen tarkoitti siis parempaa näkyvyyttä kuljettajalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yhdysvalloissa oikeanpuoleiseen liikenteeseen siirryttiin vaiheittain 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Myöhemmin Yhdysvaltojen asema johtavana autontuottajamaana tarkoitti myös sitä, että oikeanpuoleiseen liikenteeseen suunnitellut autot antoivat muille maille syyn suosia samanpuoleista liikennettä.

Suomessa oikeanpuoleinen liikenne on ollut virallisesti voimassa vuodesta 1858 saakka. Ruotsissa siirryttiin ajamaan oikealla verrattain myöhään, vasta vuonna 1967.

Ajopuolen vaihtaminen ei ole muutenkaan jäänyt täysin historiaan. Tyynellämerellä sijaitsevassa Samoan valtiossa siirryttiin vasemmanpuoliseen liikenteeseen vasta vuonna 2009. Syynä oli halu yhdenmukaistaa liikennesäännöt Australian ja Uuden-Seelannin kanssa.

>> Lue myös: Näin selviät vasemmanpuoleisesta liikenteestä

Lähteet: Business Insider, CarThrottle, World Standards

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kroatia

Road trip Kroatiassa – huomioi nämä asiat, kun vuokraat auton

Autonvuokraus

Autonvuokrauksen sudenkuopat – huomioi nämä lisämaksut ja vältä mokat

Tässä ovat Norjan viisi kauneinta ajoreittiä – näillä upeilla teillä määränpää on sivuseikka

Matkailuautoilu

Helppo ja turvallinen tapa lomailla – viisi syytä kokeilla matkailuautoa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja