Japani - nousevan auringon maa
Matkoja kohteeseen Japani
Ikivanha ja samalla huippumoderni saarivaltio
Japani on Aasian kaakkoislaidalla Tyynessä valtameressä sijaitseva saarivaltio, joka koostuu neljästä pääsaaresta sekä 6 848 pienemmästä saaresta ja saaristosta. Maan pääkaupunki Tokio sijaitsee pääsaari Honshun keskiosassa. Muut suurimmat saaret ovat Hokkaidon saari pohjoisessa, Kyushu lännessä ja Shikoku pääsaari Hosnhun eteläpuolella.
Japani ei pinta-alaltaan ole paljon Suomea suurempi, mutta väestömäärältään sen sijaan moninkertainen. Japanissa asuu lähes 130 miljoonaa ihmistä – osa moderneissa ja täyteen ahdetuissa suurkaupungeissa, osa vehreällä maaseudulla.
Japani on erittäin monipuolinen ja moni-ilmeinen maa. Saarivaltioon mahtuu niin muinaisia temppeleitä ja kimonoon pukeutuneita geishoja kuin futuristisia kaupunkeja ja kravattiin sonnustautuneita liikemiehiäkin.
Tunnetuimpia matkakohteita ovat Tokio ja Kioto. Pääkaupunki Tokiossa voi helposti hukata itsensä viihdykkeiden sekaan. Tokion vastapainona toimii kaunis ja seesteisempi Kioto. Japanin muita suosittuja kohteita ovat Osaka, Nagoya ja Nara.
Vaihteleva ilmasto ja viisi vuodenaikaa
Japani on ilmastoltaan todella vaihteleva maa. Japanissa on neljä vuodenaikaa, mutta alkukesän sadekautta voi pitää myös viidentenä vuodenaikana. Lisää vaihtelua tuo maan pitkä muoto ja vaihteleva maasto.
Japani kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen ja kostean monsuuni-ilmaston alueeseen, mutta maan sääolosuhteet vaihtelevat pohjoisen Suomen kaltaisesta ilmastosta etelän subtropiikkiin.
Kesällä Tyyneltämereltä puhaltava tuuli tuo lämpöä ja kosteutta Japaniin. Sadekausi kestää noin kuukauden ja ajoittuu Tokion seudulla kesäkuuhun. Sadekausi alkaa aivan eteläisimmässä Japanissa toukokuun alussa, kun taas pohjoisessa se alkaa vasta kesäkuun puolivälissä. Heinä-elokuussa Japanissa on kuumaa ja kosteaa lämpötilojen lähennellessä 30 astetta. Länsi-Japanissa lämpötilat voivat nousta heinä-elokuussa 35 asteen yläpuolellekin.
Myöhäiskesällä ja alkusyksystä trooppiset matalapaineet synnyttävät taifuuneja, jotka tuovat rankkasateita Japaniin. Muutoin syksy on hyvää aikaa matkustaa maahan, sillä lämpötilat pysyvät 20 asteen tuntumassa pitkään.
Talvella lämpötilat laskevat itärannikolla nollan tienoille, kun taas maan länsirannikolla saadaan usein kunnon lumisateita Siperiasta puhaltavan kylmän ilmavirran mukana. Talvet ovatkin Japanin länsi- ja pohjoisosissa usein runsaslumisia. Etelä-Japanissa ilma pysyy talvellakin lämpimänä.
Parasta matkustusaikaa ovat kevät ja syksy. Keväällä maan ilmasto on usein lämmin ja kuiva, ja myös syksyllä lämpötilat pysyttelevät miellyttävissä lukemissa. Keväällä kirsikankukkien kukinta-aika ajoittuu yleensä maalis-huhtikuuhun.
Suurkaupunkeja, historiaa ja kulttuuria
Japani tarjoaa matkailijalle niin hektiseltä tuntuvaa kaupunkilomaa kuin rentouttavaa kulttuurilomaakin. Myös vuoristoinen maisema tarjoaa tekemistä vaeltamisesta kiinnostuneille aktiivilomailijoille.
Tokio on oiva esimerkki Japanin huippumodernista puolesta. Tokiossa riittää tekemistä ja kaupungin kadut ja julkiset liikennevälineet ovat ajoittain ääriään myöten täynnä ihmisiä. Väenpaljous on tavallista Tokiossa, jossa varsinkin huvipuistoissa ja suosituissa nähtävyyksissä saa varautua jonottamiseen. Tekemistä kuitenkin riittää jokaiseen makuun. Myös Osaka tarjoaa hyvät mahdollisuudet kaupunkilomaan ja iltaelämän viettoon. Molemmissa on tärkeää tutustua etukäteen kaupunginosiin, sillä kaupungit ovat pinta-alaltaan suuria.
Rauhallisempaa puolta Japanissa voi ihastella kirsikankukkien Japanin vanhoissa pääkaupungeissa Kiotossa ja Narassa. Kioto on yksi Japanin kiehtovimpia kulttuurikohteita, josta löytyy useampikin Unescon maailmanperintökohde. Pienempi Naran kaupunki sijaitsee aivan Kioton tuntumassa, ja se kätkee sisäänsä useita temppeleitä ja muita kulttuurinähtävyyksiä.
Japanilla on paljon tarjottavaa myös liikunnallisille matkailijoille. Aktiivilomailijat voivat vaeltaa maan vuoristoisissa maisemissa tai viettää talvella laskettelulomaa Japanin pohjoisosien hiihtokeskuksissa. Myös Fuji-vuorelle kiipeäminen onnistuu kesäaikaan.
Kulinaristi löytää Japanista ainutlaatuisen keittiön, joka tarjoaa maailmankuulun sushin lisäksi muitakin makuelämyksiä. Kalaa käytetään japanilaisessa keittiössä monipuolisesti, ja myös erityyppiset nuudelit ovat suosittuja. Kasvissyönti on Japanissa vielä melko uusi ilmiö.
Kohteliaiden käytöstapojen Japani
Japanilainen kulttuuri poikkeaa monessa suhteessa suomalaisesta. Suomalaisilla on esimerkiksi hieman totuteltavaa japanilaisten ylitsevuotavassa kohteliaisuudessa, sillä hienostuneet käytöstavat ovat itsestäänselvyyksiä niin ostoskeskuksissa kuin hienoissa ravintoloissa.
Japani on sekä kallis että kohtuullisen edullinen matkailumaa. Hinnat riippuvat siitä, mitä ja mistä ostaa. Esimerkiksi hedelmät ovat kalliita, mutta ulkona syöminen Suomeen verrattuna halpaa. Tokio on usein valittu maailman kalleimmaksi kaupungiksi, mutta yleisesti ottaen matkailija pärjää Japanissa kohtuullisella matkakassalla. Hinnat edullistuvat heti suurten ostoskatujen ja keskusten ulkopuolella.
Japanin kielen osaaminen on etu, mutta varsinkin suurissa kaupungeissa pärjää hyvin myös englannilla. Matkailijalle huomioitavaa on myös se, että toukokuun alussa vietetään Japanin pisintä vapaapäivien jaksoa Golden weekiä. Vapaaviikolla osa majoituspaikoista ja nähtävyyksistä voi olla ruuhkaisempia kuin normaalisti.
Turvallisuus ja luonnonmullistukset
Japani on kohtuullisen turvallinen matkailumaa. Matkailijoihin kohdistuvaa rikollisuutta on maassa vähän ja suurempi uhka matkailijalle ovatkin luonnonmullistukset.
Seismisesti aktiivisella alueella sijaitsevassa Japanissa esiintyy maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia. Maanjäristys saattaa aiheuttaa myös tsunami-hyökyaallon.
Kesäisin ja syksyisin Japanissa esiintyy myös taifuuneja, joiden yhteydessä rankat sateet aiheuttavat toisinaan tulvia ja maanvyörymiä. Matkailijan onkin hyvä seurata paikallisia säätiedotteita.
LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN JAPANISSA
Hyvät lentoyhteydet Suomesta
Suomesta on Japaniin hyvät lentoyhteydet. Maan suurimpia ja vilkkaimpia lentokenttiä ovat Tokiossa sijaitseva Naritan lentoasema, sekä Osakan ja Nagoyan kentät.
Suorat lennot Japaniin maksavat noin 700–1200 euroa, mutta lisäämällä vaihtoja ja seuraamalla tarjouksia voi saada menopaluun jopa 400-500 eurolla. Suoria lentoja tarjoaa esimerkiksi Finnair. Lento Japaniin kestää noin 10 tuntia.
Japanissa käytetään biometrisiä tunnisteita, eli kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä maahan saapuvilta ulkomaalaisilta otetaan maahantulotarkastuksen yhteydessä kasvokuva ja sormenjäljet. Mikäli matkustaja ei suostu toimenpiteeseen, häntä ei päästetä maahan.
Hotellit ja majoittuminen
Suomalaisille tuttujen hotelliketjujen hotelleja löytyy lähinnä suurista kaupungeista, kuten Tokiosta. Hotellitarjonta on runsasta ja suurin piirtein samoissa hinnoissa kuin Suomessa.
Mieleenpainuva kokemus on majoittua paikallisissa majataloissa eli ryokaneissa. Majatalojen huoneet ovat perinteisiä japanilaisia huoneita, joissa lattia on tatami-mattoa ja sänkyjen sijaan vieraat nukkuvat ylellisen pehmeillä patjoilla. Majataloista löytyy usein myös vierailijoille avoin kylpy.
Perinteisimpien hotellien ja majatalojen ohella matkailija voi Japanissa kokeilla melko mielikuvituksellisiakin majoituspaikkoja. Japanilaisten yrittäjien innovointi on kehittänyt esimerkiksi kapselihotellin, jossa majoittujat nukkuvat päällekkäin ladotuissa kapseleissa. Lisäksi suuremmissa kaupungeissa on hyvä valikoima hostelleja.
Liikkuminen Japanissa
Japanin julkinen liikenne on luotettavaa ja täsmällistä. Japanissa voi liikkua esimerkiksi bussilla, junalla ja lentokoneella. Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne.
Rautatieverkosto on Japanissa erittäin kattava ja junalla pääsee liikkumaan paitsi isojen kaupunkien välillä, myös pienempiin kyliin. Huippunopeat luotijunat kulkevat suurien keskusten välillä. Japanissa toimii kansallisen rautatieyhtiön lisäksi lukuisia yksityisiä junayhtiöitä.
Junamatkustus on Japanissa verrattain kallista, mutta erittäin nopeaa ja täsmällistä. Tavalliset junat ovat halvempia kuin nopeat luotijunat, joilla pääsee matkustamaan pitkiä etäisyyksiä helpoiten. Suurissa kaupungeissa matkailija voi paikallisjunien ohella liikkua myös metrolla. Paikallisjunissa ja metroissa hinta määräytyy etäisyyden mukaan.
Matkailijan kannattaa ennen Japanin matkaa hankkia Japan Rail Pass, joka täytyy ostaa ennen maahan saapumista. Raidepassilla voi matkustaa esimerkiksi viikon ajan noin 200 eurolla. Paikallisliikenteessä riittävät myös alueelliset matkustuskortit Suica ja Pasmo, joista molemmat toimivat Tokiossa. Länsi-Japanissa toimii myös Icoca-matkakortti.
Lisätietoa: Japan Rail Pass, Suica
Esimerkiksi Tokiosta Kiotoon on halvinta matkustaa bussilla, jolloin liput maksavat parhaimmillaan 20–30 euroa. Matka kestää kahdeksan tuntia. Lentäminen ja luotijunat ovat nopeampia tapoja liikkua esimerkiksi saarten välillä, mutta ne ovat myös kalliimpia, sillä luotijuna saattaa maksaa yli 100 euroa Tokion ja Kioton välillä.
JAPANIN MATKAKOHTEET
Jättimäinen Tokio
Honshun saaren keskiosassa sijaitsevassa Japanin pääkaupungissa Tokiossa riittää tekemistä useammallekin lomalle. Tokion metropolialueella asuu noin 13 miljoonaa ihmistä.
Miljoonakaupungissa voi helposti hukata itsensä viihdykkeiden sekaan. Vilkas kaupunkielämä kätkee sisäänsä suuria ostoskeskuksia, monipuolisia ravintoloita sekä erikoista iltatekemistä, kuten karaokebaareja, täpötäysiä yökerhoja ja viihtyisiä pienbaareja.
Tokion kiinnostavimpia kaupunginosia ovat muodin ja ostosten Shibuya, Shinjuku ja Harajuku sekä tekniikan ja populaarikulttuurin Akihabara. Lisäksi nähtävää ja koettavaa riittää Uenossa ja Odaiban tekosaarella. Odaibasta löytyy kauppakeskuksia ja museoita sekä perinteinen japanilainen kylpylä.
Kirsikkapuita Kiotossa
Honshun saaren länsiosassa sijaitsevassa klassisessa Kiotossa on mahdollisuus tutustua perinteiseen ja hienostuneeseen Japaniin, mutta kaupungista löytyvät myös moderni ostoskatu ja näkötorni.
Kaupungissa on peräti 17 Unescon maailmanperintölistalla olevaa kohdetta. Temppelit, palatsit ja kivipuutarhat ovat erottamaton osa kirsikkapuiden kukittamaa aluetta.
Kulttuurimatkailijan Nara
Kioton lähellä sijaitseva Nara oli Japanin ensimmäinen oikea pääkaupunki ja nykyisin todellinen aarreaitta matkailijalle. Kaupungissa on paljon kulttuurikohteita ja kahdeksan Unescon maailmanperintökohdetta.
Nara on pieni kaupunki, jonka nähtävyyksiin on helppoa tutustua esimerkiksi päiväretkellä Kiotosta. Kaupunki tunnetaan vapaana kuljeskelevista peuroista.
JAPANIN PARHAAT
Japanin parhaat matkakohteet
- Kioto
- Tokio
- Nagoya
- Osaka
- Nara
Japanin parhaat ruoat
- Sushi
- Raamen – kiinalainen nuudelikeitto
- Soba – tattarijauhoista valmistetut tummat nuudelit kylmänä tai paistettuna
- Okonomiyaki – kaalipohjainen pannukakku, johon saa haluamansa täytteet
- Takoyaki – taikinapyörykkä, jossa on sisällä mustekalaa
Lisätietoa
Japan Travel Info: Japanin virallinen matkailusivusto
Teksti: Jenna Lehkonen, Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock, Istockphoto
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää