Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Ruotsi

Matkaopas: Tukholma

  • Laura Helin
Laura Helin Päivitetty: 16.09.2024
Itämeren rannalla sijaitseva Tukholma on tuttu monille suomalaismatkailijalle.

Matkoja kohteeseen Tukholma

Valmismatkat alk. 139 € Näytä matkat

Tukholma on Skandinavian pääkaupunki

Ruotsin pääkaupunki Tukholma sijaitsee maan itälaidalla Itämeren rannalla. Tukholma on kirjaimellisesti saaristokaupunki, sillä se on rakennettu 14 saarelle, joita yhdistää 56 siltaa. Kaupungin edustalla avautuu noin 24 000 saarta käsittävä Tukholman saaristo.

Läheisen sijaintinsa ja jaetun historiansa vuoksi Tukholma on suomalaisille tuttu matkakohde. Ruotsin ja Suomen historiat ovat nivoutuneet tiiviisti yhteen vuosisatoja kestäneen yhteisen hallinnon aikana ja Tukholman kulttuurielämällä on aina ollut valtava vaikutus suomalaiseen kulttuuriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Inka KhanjiVehreä puisto, jonka toisella puolella kohoavat värikkäät kerrostalot.
Miljoonakaupungista löytyy ihmisvilinää, mutta myös rauhaa esimerkiksi kaupungin lukuisien puistojen muodossa.

Ruotsin pääkaupungin virallinen asukasluku hipoo miljoonaa. Usein kaupungista puhutaankin miljoonakaupunkina, sillä Tukholman rajojen sisällä sijaitsevat itsenäiset kunnat luetaan usein pääkaupunkiin kuuluviksi.

Tukholma tarjoaa monenlaisia kontrasteja. Matkailija voi kulkea kaupungin hienostoalueen Östermalmin halki boheemin Södermalmin viikonloppuisin pidettäville katumarkkinoille, ja jatkaa matkaansa kohti matkailijoiden täyttämää vanhaakaupunkia.

Tukholma taipuu moneen, ja kohde sopiikin hyvin sekä tekemistä kaipaavalle lapsiperheelle että ostos- ja hemmottelumahdollisuuksia etsiville aikuisille. Merellisen sijaintinsa vuoksi kaupunkilomakohteena tunnettu Tukholma tarjoaa myös runsain määrin luontoaktiviteetteja, kuten luontopoluilla patikointia tai kajakilla vesistöihin tutustumista.

Tukholman ilmasto

Tukholman ilmasto on samankaltainen kuin Suomen rannikkokaupungeissa: talvet ovat verrattain leutoja ja kesät lämpimiä. 

Kylmintä Tukholmassa on tammi–helmikuussa, jolloin pakkasta on keskimäärin pari astetta. Lämpimintä on kesä-, heinä- ja elokuussa, kun päivälämpötilat nousevat yli 20 asteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockKaksi ihmistä istumassa laiturilla saariston äärellä Tukholmassa, taustalla saari ja laiva.
Tukholma on parhaimmillaan kesäkuukausina, ja lämpötila on suomalaisille tuttu.

Tukholmaan tehdään Suomesta paljon matkoja etenkin kesäisin, mutta kaupunki on ympärivuotinen matkailukohde. Tunnelmalliset joulumarkkinat houkuttelevat suomalaisreissaajia jouluostoksille, ja huhti–toukokuussa Kungsträdgårdenin kirsikkapuiden loisto kutsuu matkailijoita nauttimaan alkavasta kesästä.

Hintataso ja raha Tukholmassa

Tukholman hintataso on samankaltainen Suomen kanssa ja tuskin hätkähdyttää Pohjoismaiden hintoihin tottunutta suomalaismatkustajaa. Matkailijoiden eniten suosimilla alueilla hinnat ovat korkeita, mutta ydinkeskustan ulkopuolella hinnat tasoittuvat.

Suositut matkailusesongit, kuten kesä ja koulujen loma-ajat, näkyvät tukholmalaisten hotellien hintatasossa.

Ravintoloissa syöminen ja juominen on hieman kalliimpaa kuin Suomessa, mutta ruokakaupoista puolestaan syötävää voi löytää kotimaata edullisemmin. Alhaisempi sokerivero takaa herkkujen ystäville Suomea matalammat hinnat ruokakaupoissa.

Tukholmassa käytettävä valuutta on Ruotsin kruunu, jonka arvo vaihtelee maailmantilanteen mukaan. Käteistä ei pikkukioskeja lukuunottamatta tarvitse kuitenkaan käyttää missään, joten pankkikorttia käyttävän matkaajan ei tarvitse vaihtaa valuuttaa Tukholman matkaa varten.

Simon Paulin/Visit SwedenIhmisiä syömässä ulkona ravintolassa.
Tukholman hintataso on pääosin sama kuin Suomessa, mutta esimerkiksi ravintoloissa voi syödä kotimaata edullisemmin.

Ravintoloissa matkailijan on hyvä huomioida tippikulttuuri. Kuten Suomessa, myöskään Tukholmassa ravintoloissa ei ole tippauspakkoa, mutta kortilla maksettaessa lähes jokainen ravintola tarjoaa mahdollisuutta lisätä haluamansa tippi loppusummaan.

Suomalaismatkailijalle Tukholmassa myytävät tuliaiset tuskin tuntuvat eksoottisilta. Matkailija saattaa kuitenkin yllättyä erityisesti vanhankaupungin matkamuistomyymälöiden valikoimasta, sillä hyllyiltä löytyy usein suomalaisille hyvinkin tutut Muumi-tuotteet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tapakulttuuri ja turvallisuus Tukholmassa

Tukholma on turvallinen matkakohde, eikä suomalaismatkailija koe kaupungissa suuria kulttuurieroja maiden välisen kulttuurin samankaltaisuuden vuoksi. Vaikka tukholmalaiset tervehtivät toisiaan usein halaamalla, ei matkailijoiden tarvitse tinkiä koskemattomuudestaan.

Kaupungissa esiintyvät levottomuudet eivät yleensä näy matkailijan silmiin varsinkaan turistien suosimilla alueilla. Vilkkaassa kaupungissa on kuitenkin hyvä pitää huoli arvotavaroistaan, erityisesti ruuhkaisissa liikennevälineissä.

Taksien kanssa hinnat kannattaa sopia etukäteen ylihinnan välttämiseksi. Suosittu vaihtoehto on myös tilata kyyti puhelinsovelluksella etukäteen nähdäkseen kiinteän hinnan matkalle.

Ruotsin pääkaupungissa puhutaan ruotsia, mutta toisen kotimaisen käyttöä arasteleva pärjää mainiosti myös englanniksi. Matkailijoiden eniten suosimilla alueilla saattaa asiakaspalvelija yllättää jopa suomea puhumalla, mutta kauempana matkailijoiden suosimista kohteista on hyvä palauttaa mieleen muutama ruotsinkielinen fraasi.

Tukholmassa kävijöiden on myös suomea puhuessaan hyvä pitää mielessä tieto siitä, että vastaantulija voi hyvinkin olla suomea ymmärtävä paikallinen.

Lieselotte van der Meijs/VSHymyilevät kaverukset hyppäämässä laiturilta veteen.
Harvat ruotsalaiset tavat tulevat suomalaiselle täytenä kulttuurishokkina, mutta matkalla on hyvä muistaa, että ruotsalainen ei ole suomalainen.

Esteettömyydestä on kaupungissa huolehdittu yleisesti hyvin, mutta erityisesti vanhoilla alueilla matkailija saa kulkea mukulakivikaduilla. Vanhankaupungin kapeat ja kiviset kadut eivät ole helpoin kulkuväylä liikuntaesteiselle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seksuaalivähemmistöjen vastaanotto Tukholmassa on hyvä. Kaupungista löytyykin useita sateenkaariväelle suunnattuja baareja ja kahviloita. Samaa sukupuolta olevien pariskuntien tai sukupuolivähemmistöjen ei tarvitse jännittää paikallisten vastaanottoa.

Matkustaminen Tukholmaan

Suomesta on hyvät yhteydet Tukholmaan. Suosituin ja vakiintunein tapa siirtyä naapurimaan pääkaupunkiin on hypätä laivaan. Reittimatkojen ohella laivayhtiöt tarjoavat myös paljon pakettimatkoja Tukholmaan.

Tukholmaan operoivia laivayhtiöitä ovat esimerkiksi Viking Line ja Tallink Silja. Risteily- ja reittimatkahinnat Tukholmaan vaihtelevat runsaasti, sillä ajankohdasta ja hyttiluokasta riippuen matkat maksavat 30–150 euroa.

Laivat Tukholmaan lähtevät Helsingistä ja Turusta, ja satamat Tukholman päässä sijaitsevat lähellä keskustaa. Muista Suomen kaupungeista lähtee laivoja myös Tukholman lähisatamiin.

Tukholmaan pääsee Suomesta myös lentäen. Tukholman läheisin lentokenttä on Bromman lentoasema, joka sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Suurin osa lennoista laskeutuu kuitenkin Ruotsin suurimmalle ja vilkkaimmalle lentokentälle Arlandalle, joka sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Tukholmasta.

Helsingin ja Tukholman välinen lento kestää noin 50 minuuttia, eli länsinaapurin pääkaupunkiin pääsee hyvin nopeasti ilmateitse. Laivamatka kestää 12–16 tuntia riippuen lähtökaupungista ja laivayhtiöstä.

ShutterstockTukholman vanhankaupungin värikkäät talot.
Suomesta on helppo matkustaa Tukholmaan niin lentäen kuin laivallakin.

Arlandan kentältä pääsee Tukholman keskustaan esimerkiksi bussilla ja paikallisjunalla paikallisliikenteen lipun hintaan, Arlanda Express -junalla tai kiinteähintaisella taksilla. Brommasta helpoin tapa siirtyä keskustaan on bussi tai taksi.

Taksimatka Arlandasta keskustaan maksaa 50–150 euroa matkustajamäärästä ja taksin koosta riippuen. Taksiyhtiöitä on useita, ja matkan voi halutessaan varata ja jopa maksaa etukäteen puhelinsovelluksella.

Lentoja Tukholmaan liikennöivät Finnair, SAS ja Norwegian. Lennot Tukholmaan maksavat 30–120 euroa. Halvat lennot Tukholmaan löytyvät kätevästi esimerkiksi Rantapallon lentohaun avulla.

Majoitus Tukholmassa

Tukholmassa on satoja hotelleja ja muita majoituspalveluita. Tukholman alueella voi asustaa hotellien lisäksi myös hostellissa, vuokrahuoneistossa tai leirintäalueella. Monet hotelleista sijaitsevat kaupungin keskustassa Norrmalmin ja Södermalmin alueilla.

Tukholman hotellit ovat yleisesti ottaen tasokkaita. Hotelliyö Tukholmassa maksaa keskimäärin noin 80–100 euroa. Monet hotellit tarjoavat alennettuja hintoja viikonloppuisin, ja kesäkuukausina myös arkisin.

Jos kaipaa Tukholmassa hieman edullisempia majoitusratkaisuja, ovat hostellit, retkeilymajat ja leirintäalueet edullisia majapaikkoja. 

Myös kauempana keskustasta ja kaupungin laitamilla olevat hotellit tarjoavat usein edullisempia hintoja, joskin ydinkeskustan ulkopuolella majoittuvan kannattaa laskea hintaan mukaan paikallisliikenteen lippuhinnat.

Hotelliyön voi usein varata lyhyelläkin aikavälillä. Matkailijan kannattaa kuitenkin tarkistaa, onko Tukholmassa matkan ajankohtana jokin suuri tapahtuma, kuten konsertti, jolloin hotellien hintataso nousee reippaasti ylöspäin.

Liikkuminen Tukholmassa

Tukholmassa on helppoa liikkua jalkaisin tai sähköpotkulaudalla. Monet kaupungin nähtävyyksistä sijaitsevat lähietäisyydellä toisistaan.

Hieman pidemmillä matkoilla voi Tukholmassa liikkua bussilla, metrolla ja paikallisjunalla. Aivan kaupungin keskustassa sijaitseva Tukholman keskusrautatieasema on kaupungin metro-, bussi- ja paikallisjunaliikenteen solmukohta.

ShutterstockSateenkaarimaalaus kallioon louhitun metroaseman katossa.
Tukholman julkinen liikenne toimii moitteitta. Metroasemilla kannattaa kiinnittää huomiota asemille maalattuihin teoksiin.

Kertalippu julkiseen liikennevälineeseen maksaa noin 3,50 euroa. Kertalippujen lisäksi matkailija voi ostaa useamman matkan tai matkustuspäivän sisältäviä matkustuskortteja. Lisätietoa juna- ja linja-autoliikenteen aikatauluista ja lippuhinnoista löytyy Storstockholms Lokaltrafikin verkkosivuilta.

Mikäli suunnitelmissa on liikkua paljon Tukholman julkisilla liikennevälineillä, kannattaa hankkia matkakortti, joita on saatavilla joko vuorokaudeksi, 72 tunniksi tai viikoksi. Vuorokauden voimassa oleva matkakortti käy rajattomasti kaikkiin SL:n liikennevälineisiin ja maksaa noin 15 euroa.

Matkailijalle helppo vaihtoehto on ladata SL:n puhelinsovellus, josta näkee kaikki paikallisliikenteen aikataulut ja reittioppaat. Sovellukseen voi ostaa sähköisen matkakortin haluamalleen ajanjaksolle. Yksittäiset matkat voi maksaa helposti myös näyttämällä pankkikorttia lipunlukijaan ennen kulkuvälineeseen nousua.

Käteisellä lipun voi ostaa erillisestä lippupisteestä tai Pressbyrån-kioskeilta. Lippu tulee aina olla ostettu ja leimattu ennen kulkuvälineeseen nousua.

Julkisia käyttävän matkailijan on hyvä huomioida paikallisten ruuhka-ajat, jolloin kaikki eivät mahdu kulkuvälineisiin kyytiin.

Tukholman alueella taksien hinnat ovat samantasoisia kuin Suomessa. Taksit tunnistaa ikkunaan liimatusta hinnastosta, ja matkojen hinnat kannattaa huijausriskin minimoimiseksi sopia ennen autoon nousua.

Useiden eri taksiyhtiöiden lisäksi myös esimerkiksi Uber- ja Bolt -kyydit toimivat Tukholmassa hyvin.

Autonvuokraus Tukholman matkalla ei usein ole tarpeellista. Jos matkailija kuitenkin haluaa vuokrata auton, on hyvä pitää mielessä tullimaksut, joita maksetaan keskustaan ajaessa ja sieltä poistuessa.

Etenkin kesällä matkailevan kannattaa pitää myös mielessä Tukholmassa kulkevat SL:n vesibussit. Matka esimerkiksi Slussenilta Gröna Lundiin taittuu merellisesti vesibussilla paikallisliikenteen lipun hintaan.

Tukholman erityispiirteet

Tukholma on ensisijaisesti kaupunkilomakohde, mutta kaupunki tarjoaa myös runsaasti aktiviteetteja niitä kaipaaville matkailijoille. 

Loistavien shoppailumahdollisuuksien, mielenkiintoisten museoiden ja monipuolisen ravintolatarjonnan lisäksi Tukholmassa voi vaikkapa meloa kajakilla tai kulkea polkuveneellä kaupungin edustalla olevassa saaristossa sekä tehdä tutkimusmatkoja kaupungin puistoihin, unohtamatta loistavia merellisiä lenkkeily- tai pyöräilyreittejä.

Anna Hållams/Visit SwedenMies ja nainen pyöräilemässä Tukholman saaristossa.
Tukholma ei ole pelkkää kaupunkimaisemaa, ja loman aikana kannattaa tutustua myös alueen luontokohteisiin vaikkapa pyöräilemällä.

Monet pitävät Tukholmaa yhtenä Pohjois-Euroopan parhaista ostoskaupungeista. Trendikkäältä Södermalmin alueelta löytyy muodikkaita, nuorekkaita ja boheemeja liikkeitä. Ylellisimmät merkkiliikkeet puolestaan löytyvät Östermalmilta.

Kirpputorien ystävä löytää laadukkaita second hand -liikkeitä erityisesti Södermalmilta, mutta myös muualta Tukholman keskustan liepeiltä, kuten Fridhemsplanilta ja ydinkeskustasta Drottninggatanilta.

Vanhassakaupungissa voi tehdä ostoksia kujien varsia reunustavissa pienissä kaupoissa, joissa myydään kaikkea kaunista pikkutavaroista ja matkamuistoista vaatteisiin sekä herkkuihin. Kauppahallin monikulttuurisiin makuelämyksiin matkailija taas pääsee tutustumaan Hötorgetilla.

Simon Paulin/Visit SwedenTukholma, Ruotsi
Tukholman tunnelmallinen vanhakaupunki on suosittu ostospaikka erityisesti matkamuistojen osalta.

Suurimmat ja tunnetuimmat kauppapaikat sijaitsevat Tukholman ydinkeskustassa. Drottninggatanin lähettyviltä löytyvät niin suuret ketjuliikkeet ja pienet putiikit kuin Nordiska Kompanietin ja Åhlénsin tavaratalot. Kungsträdgårdenin ja Sergelin torin väliltä löytyy myös paikallisten suosima kauppakeskus Gallerian.

Tukholman pohjoispuolella Solnassa sijaitsee aikoinaan Pohjoismaiden suurimmaksi kauppakeskukseksi tituleerattu Mall of Scandinavia, jossa matkailija kuluttaa helposti useita tunteja ostosten merkeissä.

Tukholma on mainio kohde lapsiperheille: matka on lyhyt ja helppo joko laivalla tai lentokoneella ja kaupungissa on runsaasti hauskaa tekemistä. Risteilyllä jo matka kohteeseen on perheen pienimmille elämys.

Tukholman suosituimpia perhekohteita ovat kirjailija Astrid Lindgrenin satumaailmasta ammentava Junibacken, kesäkuukausina toimiva huvipuisto Gröna Lund sekä ulkoilmamuseo Skansen. 

Myös monet museoista ovat jännittäviä kokemuksia lapsillekin: paradoksimuseo naurattaa silmänkääntötempuillaan ja perhos- ja haitalo Haga Oceanissa riittää katseltavaa upeista perhoslajeista jännittäviin haikaloihin.

Ruokakulttuuri ja ravintolat Tukholmassa

Tukholmassa voi viettää iltaa kahviloissa, pubeissa, ravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa – jokaisella kaupunginosalla on omansa. Kaupungin ravintolavalikoimasta löytyy kaikkea huippuravintoloista etnisiin makuihin, edullisiin pikkuravintoloihin sekä hieman erikoisempiin ruokapaikkoihin.

Ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluu fika eli kahvittelu, johon sopivia paikkoja kaupungista löytyykin pilvin pimein. Kahvin kylkeen sopii usein ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluva kanelipulla tai pienet lätyt, jotka kulkevat Ruotsissa pannukakku-nimityksellä.

Tina Axelsson/Visit SwedenKaksi ystävystä naureskelemassa kahvin äärellä.
Varaa Tukholman-lomalla aikaa myös periruotsalaiseen kahvitteluun. Tukholmassa riittää valinnanvaraa.

Laskiaisena matkaavan suomalaisen kannattaa pitää mielessä, että ruotsalaiseen laskiaiseen kuuluva semla eli tietynlainen pulla on mantelimassatäytteinen ellei toisin mainita.

Södermalmin illanviettopaikat ovat trendikkäitä ja monipuolisia, ja vaihtuvuus on suurta. Vakiintuneimmat ja tunnetuimmat yökerhot löytyvät puolestaan ydinkeskustasta ja Kungsträdgårdenin ympäristöstä. Stureplanin seutu on Tukholman yöelämän ydinaluetta.

Tukholmalaisten ravintoloiden hintataso on verrattavissa Suomen pääkaupunkiseudun ravintoloihin.

Suurkaupungista löytyy valikoimaa myös erikoisruokavalioita noudattaville. Ravintoloissa tilatessa ruokavaliostaan kannattaa kertoa tarkasti tarjoilijoille, jotka osaavat ottaa allergiat ja esteet huomioon.

Kasvis- ja vegaaniruokailu onnistuu Tukholmassa helposti, ja lähes jokaisen kahvilan valikoimaan kuuluu automaattisesti kahviin lorautettava kasvipohjainen maito.

Tukholmassa alkoholiostoksilla käyvän kannattaa muistaa ruokakaupoissa myytävän vain mietoja, korkeintaan 3,5-prosenttisia, alkoholijuomia. Ruokakaupoista löytyykin usein laaja tarjonta alkoholittomia juomia.

Alle 20-vuotiaat eivät saa asioida Systembolagetissa, josta ruotsalaiset hakevat vahvemmat alkoholijuomat ja jonka aukioloajat ovat hyvin rajoitetut. Ravintoloissa alkoholia saavat nauttia 18 vuotta täyttäneet.

Nähtävyydet Tukholmassa

Tukholman monipuoliset nähtävyydet takaavat, ettei lomalla tule tylsää. Voit vierailla upeissa palatseissa, katsella vanhankaupungin arkkitehtuuria tai nousta kaupungin kattojen ylle Avicii-areenan maisemahissillä.

Lapsiperheiden loma kuluu niin ikään vauhdilla, ja suosikkipaikka on ehdottomasti Djurgården, missä sijaitsee niin klassikkohuvipuisto Gröna Lund, Skansenin ulkoilmamuseo kuin satumaailma Junibacken.

Tukholman parhaat nähtävyydet

  1. Vanhakaupunki
  2. Kuninkaanlinna
  3. Gröna Lund
  4. Avicii Arenan Sky View -hissi
  5. Vasa-museo
  6. Skansen
  7. Drottningholmin palatsi
  8. Abba-museo
  9. Junibacken
  10. Fotografiska
  11. Kungsträdgården
  12. Tukholman kaupungintalo
  13. Sergelin tori
  14. Nordiska Museet
  15. Paradox Museum
  16. Perhos- ja haitalo
  17. Vikingaliv
  18. Tekniska Museet

Lue lisää: Löydä Tukholman parhaat uimapaikat – hae helpotusta hellepäivään kaupunkirannoilta

Seikkailunhalu on vienyt freelancer-toimittaja Lauraa ympäri maailmaa. Viime vuosina kotikaupunkina on toiminut Tukholma.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tukholman nähtävyydet

Tukholman parhaat nähtävyydet – 20 kohteen lista lomalle

Tukholman ravintolat

Löydä Tukholman herkullisimmat ravintolat – 25 paikkaa, joita ei kannata jättää väliin

Japanilainen kylpylä Tukholmassa

Oletko kuullut Tukholman epätodellisesta K-16-kylpylästä? Aivan kuin olisit Japanissa – uimapuvun voit jättää kotiin

Arlandan lentokentältä Tukholman keskustaan

Helppo säästövinkki Tukholmaan – näin vältät lentokentän rahareiän ja siirryt keskustaan pikkurahalla

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja