Hyppää sisältöön

Vau, mikä näky rannalla! Maailman pisin laituri vie 6,5 kilometriä merelle

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 03.11.2023
Meksikossa sijaitseva maailman pisin laituri on erikoinen näky.

Ennätyspitkä laituri matalan rannan takia

Laiturit harvemmin ovat lomakohteiden ykkösnähtävyyksiä, mutta Meksikon Progresossa paikallista laituria ei voi olla huomaamatta.

Kyseessä on maailman pisin laituri, jota pitkin voi kävellä tai autoilla jopa 6,5 kilometriä Meksikonlahden yllä. Rannalta katsottuna laituri muistuttaakin enemmän lahden toiselle puolelle johtavaa siltaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laiturin poikkeuksellisella pituudella on järkiperäinen selitys. Alun perin laituri rakennettiin kahden kilometrin mittaiseksi vuodesta 1937 vuoteen 1941 jatkuneiden rakennustöiden aikana. Sitä ryhdyttiin pidentämään vuonna 1985 matalan rantaveden takia, jotta risteilyalukset ja rahtilaivat pääsisivät telakoitumaan satamaan.

Rakennustyöt kannattivat: esimerkiksi vuoden 2019 aikana risteilyalukset toivat kaupunkiin lähes puoli miljoonaa turistia.

ShutterstockMaailman pisin laituri
Progreson laituri näyttää jatkuvan lähes silmän kantamattomiin.

Progreso onkin hauska satama kaupunkiin saapuville risteilymatkailijoille, sillä ensimmäisenä edessä on bussimatka laiturin päästä päähän maisemia vesiltä käsin ihaillen.

Suomalaismatkailijoille tuntemattomampi Progreso sijaitsee Jukatanin niemimaalla lähellä Meridan kaupunkia ja Chichén Itzán legendaarista temppelikaupunkia. Se sopii hyvin pysähdykseksi esimerkiksi autolla Jukatanin niemimaata kierrellessä.

Maailman pisin huvilaituri puolestaan löytyy hieman lähempää: Ison-Britannian Southend-on-Sean kaupungista löytyy vähän yli kaksi kilometriä pitkä huvilaituri.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Amusing Planet ja NASA Earth Observatory

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Playa de las Teresitasin ranta Teneriffalla

Teneriffalla on yksi ranta, jonka hiekka on muita vaaleampaa – taustalla yllättävä syy

Meksikon tapakulttuuri

Näin pärjäät Meksikossa – 10 asiaa, jotka haluat tietää maan tapakulttuurista

Meksiko vai Thaimaa

Thaimaa vai Meksiko? Katso kumpi kaukokohde sopii paremmin sinulle

Suomen erikoisimmat nähtävyydet – 30 kohteen lista kesää varten

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja