Hyppää sisältöön

Kaikki kevään uudet lentoreitit – katso uutuuskohteet Suomesta

Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 10.05.2022
Suomesta alkaa liikennöidä lukuisia uusia reittejä kevään ja kesän 2022 aikana. Mitäpä jos matkustaisit tänä vuonna uuteen kohteeseen?

Useita uusia reittilentokohteita

Kotimaan lentoasemien kohdetarjonta paranee entisestään kevään ja kesän 2022 aikana, kun kaksi lentoyhtiötä avaa kuusi uutta lentoreittiä. Reitit liikennöidään Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

Aivan uusien lentoreittien lisäksi moni yhtiö palauttaa kevään 2022 aikana useita parin viime vuoden ajaksi keskeytyneitä, aiemmin voimassa olleita lentoyhteyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähes kaikki reittiavaukset suuntautuvat Euroopan kohteisiin, mutta joukossa on myös kolme kaukokohdetta, kun Finnair aloittaa lennot kahteen kohteeseen Yhdysvalloissa ja yhteen Intiassa.

Uudet lentoreitit Helsingistä

Helsinki-Vantaan lentoasemalta avataan toistaiseksi kuusi uutta lentoreittiä. Kentän ensimmäinen uusi yhteys on 27. maaliskuuta 2022 avattu halpalentoyhtiö Ryanairin reitti Alicanteen. Yhtiö liikennöi Helsingistä Espanjan Costa Blancalle kahtena päivänä viikossa.

Niin ikään 27. maaliskuuta avattiin myös Finnairin yhteys Yhdysvalloissa Teksasin osavaltiossa sijaitsevaan Dallasiin, minne lentoyhtiö liikennöi kesäkaudesta alkaen läpi vuoden. Finnair lentää puolen tunnin päässä Dallasista sijaitsevalle Fort Worthin lentoasemalle neljä kertaa viikossa.

Ryanairin uusi reitti Helsingistä Venetsian Marco Polon lentoasemalle käynnistyi 31. maaliskuuta. Yhtiö liikennöi Venetsiaan kaksi kertaa viikossa 27. lokakuuta 2022 saakka.

Kevään mittaan Ryanair avaa kaksi muuta Euroopan-reittiä Helsingistä: Espanjan Gironaan 4. toukokuuta ja Kroatian Zadariin 3. kesäkuuta. Yhtiön Gironan-reitti jatkuu 29.10. ja Zadarin-yhteys 30.9. asti. Molempiin kohteisiin Ryanair liikennöi kaksi kertaa viikossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Virolainen Nyx Air aloittaa lennot Helsingistä Viron kylpyläkaupunkiin Pärnuun 5. toukokuuta. Kyseessä on kesäreitti, jota liikennöidään 21. elokuuta asti.

Kesäkuussa Finnair avaa uuden Yhdysvaltojen-reitin, kun yhtiö alkaa liikennöidä Helsingistä Seattleen 1. kesäkuuta 2022 alkaen. Yhtiö lentää väliä kolme kertaa viikossa.

Finnairin uusi Aasia-kohde on Intian Mumbai, jonne yhtiö avaa reitin loppukesästä. Elokuun 8. päivä alkaen Finnair lentää Mumbaihin kolmesti viikossa. Reittiä lennetään 30. lokakuuta 2022 asti.

Uudet lentoreitit Tampereelta

Lativalainen Air Baltic avaa keväällä 2022 ison kasan uusia reittikohteita Tampere-Pirkkalan lentoasemalta. Yhtiö liikennöi Tampereelta kaikkiaan seitsemään uuteen kohteeseen. Málagan-lennot alkavat 1. toukokuuta, lentoreitit Osloon, Frankfurtiin ja Müncheniin 2. toukokuuta. 3. toukokuuta käynnistyvät Rodoksen ja Kööpenhaminan lennot ja viimeisenä uutuutena avataan Amsterdamin-lentoreitti 1. kesäkuuta.

>> Löydä edulliset lennot ensi kesäksi Rantapallon lentohaun avulla!

Artikkelia päivitetään sitä mukaa, kun uusista lentoreiteistä tiedotetaan.

Teksti ja kuva: Inka Khanji

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suorat lennot Gironaan

Joko tunnet nämä viisi kohdetta, joihin pääsee Suomesta edullisesti? Ryanairin lennot vievät pienemmille kentille

Finnair

Muutoksia Finnairin käsimatkatavaroihin: kesäkuusta alkaen halvimmalla lipulla sallitaan vain pieni käsimatkatavaralaukku

Tampere kauniina kesäpäivänä ilmasta kuvattuna.

Finnair lopettaa lennot Tampereelle ja Turkuun – korvaa välin bussiyhteyksillä

Ljubljana, Slovenia

Finnairilta kolme uutta kohdetta kesälle 2023 – lisää lentoja Eurooppaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja