Hyppää sisältöön

Merimiesromantiikkaa Hampurissa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 10.09.2010
”St. Pauli ja Reeperbahn, sinne veri vetää uudestaan. Naisiin, öihin mannermaisiin vie tie uuteen maailmaan...” Onko Reeperbahn enää entisensä?

Kaupunginosa on kyllä siistiytynyt hurjasti, eikä tämän päivän seiloreilla ole enää aikaa viettää päiväkausia samassa satamassa villisti rellestäen. Kansainvälisten merimiesten sijaan St. Paulissa juhlivatkin nykyään lähinnä matkailijat ja paikallinen nuoriso.

Reeperbahnin värikäs historia

St. Pauli oli aikoinaan aluetta, jonne sysättiin ne, jotka eivät olleet tervetulleita varsinaiseen kaupunkiin. Köyhät, sairaat ja likaiset majoitettiin sivuun keskustasta. Nykyisin alue on yksi Hampurin suosituimmista, mutta vielä 60- ja 70-luvuilla Reeperbahnin korttelit tunnettiin vain jatkuvista katunujakoista ja maksullisista naisista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös satama on jättänyt jälkensä St. Pauliin ja Reeperbahniin. Hampurin satama on yksi Euroopan vilkkaimmista. Aikoina, jolloin merimiehet vielä viettivät päiväkausia samalla paikkakunnalla, leimasi laivamiesten läsnäolo alueen elämää.

Reeperbahnin ympäristö oli tärkeä myös yhdelle kaikkien aikojen menestyneimmistä yhtyeistä, The Beatlesille. Nuori yhtye viipyi kaupungissa muutaman kuukauden esiintyen milloin missäkin kapakassa. Kokemuksen katsotaan olleen käännekohta Beatlesien tiellä kohti kuuluisuutta. Nyt liverpoolilaismuusikot rokkaavat valohahmoina vastikään avatun Beatlemania-museon edessä Reeperbahnilla.

Poliiseja ja poliisipukuja

Reeperbahn on mielenkiintoinen sekoitus likaista ja kiiltävää. Kadulla sijaitseva poliisilaitos pitää huolta, että nykyisellään meno ei ylly liian villiksi, tai ainakaan laittomaksi. Heti poliisilaitoksen vieressä sijaitsee yksi Hampurin kuuluisista musikaalinäyttämöistä, jonka näytökset houkuttelevat kaupunkiin matkailijoita etenkin saksankielisistä maista. Osoituksena kadun vastakohtaisuudesta muutaman askeleen päässä sijaitsee vaatekauppa, jonka lähinnä yökäyttöön soveltuvia kenkiä löytyy aina kokoon 46 asti.

Reeperbahn on vierailijalle helppo paikka löytää avoimia baareja ja monipuolisia klubeja, mutta paikalliset saapuvat alueelle vain viikonloppuöisin puolen yön jälkeen, jolloin on aika siirtyä klubeille. Arkisin ja alkuillasta suosittu osoite löytyy sen sijaan muutaman korttelin päästä, missä meno on huomattavasti rauhallisempaa.

Syntinen maili

Reeperbahnista ei voi puhua mainitsematta Euroopan ehkä kuuluisinta punaisten lyhtyjen aluetta. Saksassa katua kutsutaan syntiseksi mailiksi (die Sündige Meile), ja onhan St. Paulin alue lempinimensä ansainnut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Korkeat aidat rajaavat Herbertstraßen, vain yli 18-vuotiaille miehille sallitun katualueen. Sen ulkopuolellakin vilkkuu värikkäitä valokylttejä viihdykkeen merkiksi.

Reeperbahn ei ole kuitenkaan pelkkää seksiä. Katu ja sen ympäristö on yksi Hampurin bilekeskittymistä, joka kerää nuorekkaita juhlijoita ympäri kaupunkia. Päivisin viihdettä ja tekemistä täältä on kuitenkin lähes turha etsiä, sillä auringonvalo paljastaa arkisen harmauden.

Juo kuin merimies tai jalkapalloilija

St. Paulissa kuuluu tietenkin juoda paikallista Astra-olutta. Ennen olutta nauttivat ainoastaan merimiehet, josta muistona korkissa komeilevat edelleen satamaromanttiset ankkuri ja sydän. Onnistunut imagonvaihdos ja veikeät mainokset ovat tehneet Astrasta kaiken väen juoman, vaikka maku ei kovin erityinen olekaan. Brändin suosiota tukee sen sponsoroiman jalkapalloseura FC St. Paulin kulttiasema Saksassa.

Astra kuuluu nauttia pullosta, mutta kannattaa huomioida, että Reeperbahnin ympäristössä ulkoilmassa kulutettavien juomien tulee olla muovisessa astiassa. Säännöt ne ovat St. Paulissakin.

Laura Uotila
Kuva: www.mediaserver.hamburg.de/C. Spahrbie

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakotzbrücke

Tähän salaperäiseen paikkaan voi tehdä retken Berliinistä – ”paholaisen sillalle” ei ole lupa astua

Neuschwansteinin linna, Saksa

Tämä tosielämän linna Saksassa on kauniimpi kuin sadussa – toimi mallina Disney-linnoille

Berliinin nähtävyydet

Berliinin parhaat nähtävyydet – 21 paikkaa, jotka kannattaa painaa mieleen

Tropical Islands, Saksa

Kokeilisitko? Saksan keinotekoinen tropiikki hämmentää – helppo päiväkohde Berliinistä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja