Millaista on asua Australiassa? 5 arjen plussaa maailman toisella laidalla

Uteliaisuus, työt ja kumppanit vievät Australiaan
Moni suomalainenkin päätyy asumaan kauas Australiaan. Maailman toisella puolella asumista on helppo kokeilla esimerkiksi Working Holiday -viisumilla, mikä mahdollistaa asumisen ja työskentelyn maassa vuoden ajan.
Working Holiday Australiassa on suosittu tapa viettää välivuotta, mutta viisumia voi hakea aina 30-vuotiaaksi saakka. Australiaan voi lähteä myös vaihto-oppilaaksi tai suorittamaan kokonaisen tutkinnon. Aikuisiällä työkomennus on yleinen tapa päätyä Australiaan.
Pidempi asuminen Australiassa liittyy yleensä maasta löydettyyn paikalliseen kumppaniin tai vakityöhön. Ulkoministeriön mukaan Australiassa asuu noin 30 000 ihmistä, jolla on suomalaiset sukujuuret. Suomessa syntyneitä ja Australiaan muuttaneita arvioidaan olevan vajaat 8 000.
Lue alta, mitkä ovat Australiassa asumisen parhaat puolet!
1. Ystävällinen ja rento kansa
Jos nautit rennosta arjesta ja ulkoilmaelämästä, kotiudut Australiaan todennäköisesti hyvin. Australialaiset tunnetaan ystävällisenä kansana, joka ei turhasta pingota. Maassa myös asuu paljon ulkomaalaisia, joten vertaistukea löytyy ja joukkoon on helppo sulautua.
2. Aurinkoinen sää
Suomesta Australiaan muuttavalle ilmasto on Australiassa plussa – ainakin jos nauttii auringosta ja helteestä. Kuumasta ahdistuvalle sää voi olla liiankin lämmin. Kannattaa huomioida, että isoon maahan mahtuu monta erilaista ilmastoa. Esimerkiksi Sydneyssä ei paistatella ympärivuotisessa helteessä, mutta trooppisessa Queenslandissa on lämmintä talvellakin. Tasmanian ilmasto on selkeästi viileämpi.

3. Hyvä palkkataso
Australiassa on verrattain hyvä palkkataso. Myös monissa sellaisissa ammateissa, joita on totuttu pitämään Suomessa matalan palkkatason töinä, voi tienata maailman toisella puolella enemmän. Tällaisia ovat muun muassa hoitoalan työt. Monet väliaikaisesti maassa asuvat päätyvät tekemään palvelualan töitä. Selvitä etukäteen, miten paljon oman alasi töitä on tarjolla Australiassa ja mitä niistä maksetaan.
4. Iso maa täynnä elämyksiä
Australiassa riittää nähtävää. Jos asut maassa väliaikaisesti esimerkiksi vuoden, kannattaa siitä ottaa kaikki irti. Jättikokoisessa maassa voit siirtyä autiomaasta sademetsiin ja suurkaupungeista maanalaiseen kylään. Rannat, vuoret, kansallispuistot ja kirkkaat sukellusvedet houkuttelevat matkailijaa. Vain harva ehtii nähdä Australiassa kaiken haluamansa, sillä etäisyydet ovat pitkiä.
5. Hyvän elämän perusedellytykset
Australia on Suomen tapaan hyvinvointivaltio, jossa toteutuvat kaikki hyvän elämän perusedellytykset. Koulutus on tasokasta – joskin korkeakoulutasolla hintavaa. Terveydenhuolto on laadukasta ja kaikkien saavutettavissa. Australia on poliittisesti vakaa ja turvallinen maa, jossa ei juuri ole terroriuhkaa.
Lue myös: Tiesitkö tämän Australiasta? Lue 10 mielenkiintoista faktaa ja ylläty
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







