Hyppää sisältöön

Pakettimatkat etelän lomakohteisiin jatkuvat heinäkuussa – lomalle Kreikkaan alle 400 eurolla

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 06.07.2020
Kesän 2020 aikana voi vielä päästä pakettimatkalla etelän suosikkikohteisiin.

Lomalle Kreikkaan ja Kroatiaan

Useat matkanjärjestäjät ovat ilmoittaneet jatkavansa pakettimatkoja heinä- ja elokuun aikana supistetulla kohdetarjonnalla. Kreikka ja Kroatia ovat kohteet, joihin matkat aloitetaan ensimmäisenä.

Suomen hallitus ilmoitti 23.6. että heinäkuun 13. päivästä alkaen matkustusrajoituksia aiotaan purkaa lisää ja matkailu osaan Schengen-maista vapautuu. Rajat aiotaan avata niihin maihin, joissa koronatartuntojen esiintyvyys on vähemmän kuin kahdeksan tapausta 100 000 asukasta kohden. Tämän hetkisen tilanteen mukaan rajat voisivat siis avautua esimerkiksi Kreikkaan ja Kyprokselle. Kroatiassa taas tartuntamäärät ovat olleet viime viikkoina nousussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aurinkomatkat aloittaa pakettimatkat Kreetalle 25.7. ja Rodokselle 1.8. Lähdöt Rodokselle ovat tiistaisin ja lauantaisin, kun taas Kreetalle pääsee lauantaisin ja sunnuntaisin. Kroatian kohteisiin matkat jatkuvat 1.8. ja lähdöt ovat aina lauantaisin. Kohteita ovat esimerkiksi Dubrovnik, Split ja Cavtat. Aurinkomatkat on ilmoittanut myös aloittavansa pakettimatkat Madeiralle syyskuun puolesta välistä alkaen.

Apollomatkoilla kesän 2020 pakettimatkavalikoimaan kuuluu Kreikan ja Kroatian kohteita, joihin matkat jatkuvat elokuun alussa. Kohteet Kreikassa ovat esimerkiksi Rodos, Kreeta, Kos ja Karpathos. Kroatiassa lomailemaan pääsee muun muassa Bracin saarelle, Splitiin ja Makarskan Rivieralle.

Tjäreborgin kesän 2020 matkakohteet ovat Kreikan Kreeta ja Rodos sekä Kypros. Rodokselle matkat aloitetaan 29.7., Kreetalle 6.8. ja Kyprokselle 31.8. Lähdöt Rodokselle ovat keskiviikkoisin, Kreetalle torstaisin ja Kyprokselle maanantaisin.

Tuin pakettimatkat Kreetalle jatkuvat 16.7. ja Rodokselle 19.7. Kyprokselle matkoja tehdään syyskuusta alkaen.

Kesän 2020 pakettimatkoilla on ollut kova kysyntä ja monet matkanjärjestäjät ovat jo lisänneet kapasiteettiaan kohteisiin. Supistettu matkatarjonta näkyy myös lomien hinnoissa eikä tälle kesälle ole odotettavissa edullisia äkkilähtöjä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Katso poimintoja heinä- ja elokuun lomahinnoista!

Kreeta, Kreikka alk. 344 € / 7 vrk
Karpathos, Kreikka alk. 366 € / 7 vrk
Split, Kroatia alk. 391 € / 7 vrk
Cavtat, Kroatia alk. 392 € / 7 vrk
Kos, Kreikka alk. 404 € / 7 vrk
Rodos, Kreikka alk. 405 € / 7 vrk
Brac, Kroatia alk. 461 € / 7 vrk
Dubrovnik, Kroatia alk. 477 € / 7 vrk

Mietityttääkö lomakohteen koronatilanne tai paikalliset matkustuskäytännöt? Nämä tiedot löydät kätevästi koottuna Rantapallon päivittyvästä seurannasta!

Teksti: Krista Ahonen
Kuva: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kreikka

Näin tilaat kahvia Kreikassa – lue 5 faktaa ennen lomaa

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Kroatia

Kuinka valita lomakohde Kroatiassa? Esittelyssä 15 vaihtoehtoa

Santorinin parhaat alueet majoittua

Missä majoittua Santorinilla? Saarella on kaksi selvästi erilaista puolta – katso 5 suosituinta kohdetta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja