Hyppää sisältöön

Air Balticin aloitti lennot Tampereelta Nizzaan ja Milanoon

Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 03.05.2023
Latvialaisyhtiö avasi suorat lentoreitit Tampereelta kahteen uuteen kohteeseen Euroopassa.

Kaksi uutta kohdetta Tampere-Pirkkalan lentoasemalta

Latvialainen Air Baltic avasi kaksi uutta lentoreittiä Tampereelta toukokuun 2023 alussa. Lennot Milanoon alkoivat 1. toukokuuta ja lennot Nizzaan 2. toukokuuta. Molempia reittejä liikennöidään kaksi kertaa viikossa.

Yhtiö lentää Milanon-reitillä maanantaisin ja torstaisin, Nizzan-reitillä tiistaisin ja lauantaisin. Lentoaika molemmilla reiteillä on noin kolme ja puoli tuntia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tampere-Pirkkalan lentoasema on Air Balticin ensimmäinen Baltian ulkopuolinen tukikohta, ja yhtiö otti sen käyttöön keväällä 2022. Uusien reittien myötä yhtiö liikennöi Tampereelta kaikkiaan kahdeksaan kohteeseen: Milanoon, Nizzaan, Riikaan, Kööpenhaminaan, Amsterdamiin, Müncheniin, Málagaan ja Rodokselle.

Lähde: Air Baltic

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Bergamo, Italia

Päiväretket Milanosta: 4 kohdetta, jotka tuovat vaihtelua kaupunkilomaan

Nainen nojaamassa kaiteeseen matkalaukun kanssa lentokoneen liukukäytävällä.

Nämä lennot eivät myöhästele: katso lista maailman täsmällisimmistä lentoyhtiöistä

Ljubljana, Slovenia

Finnairilta kolme uutta kohdetta kesälle 2023 – lisää lentoja Eurooppaan

Milano

Milanon parhaat nähtävyydet – vieraile lomallasi ainakin näissä kohteissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja