Hyppää sisältöön

Ensikertalaisen Etelä-Amerikka – katso upeimmat kohteet ja suunnittele oma unelmalomasi

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 18.09.2019
Värikäs Etelä-Amerikka on maanosa täynnä upeita luonnon ja historian muovaamia nähtävyyksiä.

Suunnittele reitti kiinnostavimmille nähtävyyksille

Etelä-Amerikkaan mahtuu niin Amazonin mahtava sademetsäalue, Andien vuoriston lumipeitteiset huiput, aavikkoa, hienohiekkaisia rantoja kuin jäätiköitäkin. Huikeiden elämyksien lisäksi matkailijan sydämen valloittavat ystävälliset ihmiset ja maistuvat ruokakulttuurit.

Matkalle voi lähteä kiertämään koko maanosaa tai valita muutaman maan samalta suunnalta. Jokainen Etelä-Amerikan maa on jo itsessään kiehtova kokonaisuus, sillä jokaisen sisälle mahtuu eri ilmastoja, monipuolisesti nähtävää ja loputtomasti koettavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Etelä-Amerikka on suuri manner, joten kattava kierros alueella vaatii paljon aikaa, eikä kaikkea ehdi yhdellä kertaa nähdä. Kokosimme tähän kuuluisimpien nähtävyyksien lisäksi myös muutamia vähemmän tunnettuja kohteita – tutustu ja valitse oman lomasi etapit!

Ihmeellinen luonto

Amazon on maailman suurin sademetsä, josta suurin osa on Brasilian alueella, mutta ulottuu myös naapurimaihin. Amazonin sademetsissä on vieläkin koskemattomia alueita ja alueen kasvisto ja eläimistö on ainutlaatuinen.

Sademetsään voi tutustua muun muassa Madidin kansallispuistossa Boliviassa. Opastetuilla kierroksilla pääsee tutustumaan paikalliseen luontoon ja väestöön. Kansallispuistossa järjestetään jokiristeilyjä ja uintiretkiä laguuneihin.

Chilessä keskellä Atacaman autiomaata on San Pedro de Atacaman kaupunki, jonka lähellä olevia nähtävyyksiä ovat laguunit, kuumat lähteet ja huikeat aavikkomaisemat. Alue on flamingojen, chinchillojen ja vikunjojen koti. Valle de la Luna on pieni laakso, joka on suosittu kohde auringonlaskun ihasteluun.

ShutterstockSalar de Uyuni, Bolivia
Sininen taivas ja pilvet heijastuvat Salar de Uyunin suolatasangon pinnasta sateen jälkeen.

Boliviassa sijaitseva Salar de Uyuni on maailman suurin suolatasanko, jonka valkeus avautuu silmien edessä loputtomiin. Upeimmat maisemat näkee alkuvuoden sadekauden aikana, jolloin tasangon päälle kertyy vettä. Tällöin taivas ja pilvet heijastuvat veden pinnasta ja horisontti katoaa. Alueella voi yöpyä suolasta rakennetussa hotellissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Upeat vesiputoukset

Iguassun putoukset ovat Etelä-Amerikan mahtavimmat vesiputoukset, joihin kuuluu yhteensä 275 putousta. Ne levittäytyvät Argentiinan ja Brasilian rajalle. Jos putoukset haluaa kokea läheltä, kannattaa tehdä vierailu Argentiinan puolelta, josta pääsee näköalatasanteelle aivan putousten kuohunnan viereen. Brasilian puolelta on taas parempi näköala koko putousten alueelle.

ShutterstockIguassun putoukset
Mahtavat Iguassun putoukset ovat vaikuttava näky.

Venezuelassa sijaitsevat Angelin putoukset ovat maailman korkeimmat lajissaan. Putoukset ovat Canaiman kansallispuiston suosituin nähtävyys, mutta puistossa kannattaa vierailla myös pienemmillä putouksilla. Kansallispuistossa on pöytävuoria eli päältä eroosion vuoksi tasaiseksi kuluneita vuoria. Tunnetuin näistä on nimeltään Auyantepui, josta alas virtaavat Angelin putoukset.

Kaietur on sademetsän keskellä sijaitseva kansallispuisto Guyanassa. Sen alueella on samanniminen mahtava vesiputous, joka on yksi maailman voimakkaimmin virtaavista putouksista. Kaietur jää usein Etelä-Amerikan tunnetuimpien vesiputouksien varjoon, joten täällä matkailija voi nauttia maisemista ilman suurta tungosta.

Alkuperäiskulttuurien perintöä

Perun Machu Picchu on yksi Etelä-Amerikan tunnetuimmista vierailukohteista. Upealle paikalle Andien vuoristoon Amazonin alueen reunalle rakennettu muinaisen inkojen valtakunnan taidonnäyte on yksi maailman tärkeimmistä arkeologisista nähtävyyksistä. Machu Picchun alueella on palatsien, temppeleiden ja asuntojen raunioita.

Perun ja Bolivian rajalla sijaitseva Titicaca on Etelä-Amerikan suurin järvi. Järven erikoisuus ovat järven rannoilla kasvavista kaisloista rakennetut saaret ja veneet. Kaislasaaret ovat uru-kansan perintöä ja osa heistä asuttaa vieläkin näitä järvessä kelluvia keinotekoisia saaria.

ShutterstockTiticaca-järvi, Bolivia
Titicaca-järvi on kuuluisa kaisloista rakennetuista saaristaan.

Etelä-Perussa Nazcan aavikolla on ryhmä muinaisten kansojen maahan luomia mysteerisiä kuvioita, joita kutsutaan Nazcan linjoiksi. Nämä kuviot esittävät muun muassa eri eläimiä, kasveja ja ihmisiä. Vanhimmat kuvioista ovat peräisin vuodelta 500 eKr. Kuvioita voi ihastella näköalatasanteilta tai lentokoneesta, joka kierrättää turisteja alueen yllä.

Persoonallisia saaria

Etelä-Amerikan kiertomatkaan voi yhdistää vierailun jollakin alueen valtioille kuuluvilla saarilla. Monet ovat kaukana, mutta ovat täynnä eksoottista nähtävää ja koettavaa, joten vaiva kannattaa nähdä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Galapagossaaret ovat Ecuadorille kuuluva saariryhmä, joka on tunnettu eksoottisesta luonnosta ja ainutlaatuisista eläimistä kuten jättiläiskilpikonnista. Alueen uniikkiin merenalaiseen eläimistöön voi tutustua harrastamalla sukellusta ja snorklausta. Vierailuja saarelle säännellään tarkasti, joten kannattaa selvittää yksityiskohdat huolella ennakkoon.

Chilelle kuuluva Pääsiäissaari on tunnettu jättimäisistä Moai-patsaista. Patsaiden lisäksi saarella on vaaleanpunaisia hiekkarantoja ja tulivuoria. Kaukana muusta asutuksesta sijaitsevalla saarella on rikas kulttuuri ja vahvoja perinteitä, kuten musiikkia ja tansseja sekä oma kieli.

ShutterstockPääsiäissaari, Chile
Pääsiäissaari tunnetaan suurista patsaista, mutta paratiisimaiset palmut kuuluvat yhtä lailla saaren maisemaan.

Isla de Margarita on paratiisirantojen saari Venezuelan pohjoispuolella. Turkoosi meri, valkea hiekka ja palmut ovat unelmalomalle sopiva näyttämö. Vaikka paikka on yksi Karibian suosituimmista turistikohteista, löytyy saarelta vielä aitoa paikallista tunnelmaa ja elämänmenoa.

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Machu Picchu, Peru

Maailman seitsemän uutta ihmettä – upeat kohteet on nähtävä kerran elämässä

Patagonian upeimmat kohteet

Onko tässä koko maailman upein luontokohde? Patagonia hurmaa Etelä-Amerikassa

Iguassun putokset

Maailman mahtavin vesiputous on kahden maan rajalla – katso upeat näkymät!

Iguazun vesiputous, Brasilia

Tältä näyttävät maailman upeimmat vesiputoukset – kuvat kertovat mahtavista luonnonvoimista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja