Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Peru

Machu Picchu

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 30.07.2018
Inkojen kadonnut kaupunki Machu Picchu on monelle yksi suurista unelmista.

Kuvat eivät tee oikeutta Machu Picchulle. Kun muinainen inkakaupunki ilmestyy aamulla esiin sumun keskeltä, ei näkyä voi sanoin kuvata. Machu Picchu on koettava itse, omin silmin.

MACHU PICCHU MATKAKOHTEENA

Machu Picchu vierailukohteena

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Andien kätkössä

Machu Picchu sijaitsee Perussa Andien vuoristossa noin parin tunnin matkan päässä Cuzcon kaupungista. Inkojen muinainen kaupunki löydettiin vasta 1911, sillä se sijaitsee vaikeakulkuisen vuoriston sylissä. Nykyään Machu Picchu on Perun ylivoimaisesti suosituin turistikohde, joka kuuluu useimpien matkailijoiden kerran elämässä -kohteisiin. Alue on laaja ja sen tutkimiseen saa helposti kulumaan useita tunteja.

Machu Picchulle voi tehdä päiväretken Cuzcosta tai Sacred Valleyn alueelta. Useimmat yhdistävätkin Machu Picchuun myös retket Sacred Valleyssa sekä muutamia päiviä Cuzcossa.

Suosittu vaihtoehto on myös vaeltaa muinainen inkojen kulkema tie, Inca trail, Machu Picchulle. Neljä päivää ja 43 kilometriä kestävä vaellus vie läpi vuoriston ja sademetsien parhaimmillaan 4 300 metrin korkeudessa. Vaellus vaatii hyvää kuntoa, sillä se on fyysisesti rankka.

Matka kannattaa ajoittaa kesään tai syksyyn

Machu Picchu sijaitsee Andien vuoristossa, joten sää on toukokuusta lokakuuhun viileä ja kuiva. Marraskuusta huhtikuuhun sää on lämmin, mutta sateinen. Helmikuussa Inca trail on suljettu kunnostustöiden ja sateiden vuoksi.

Machu Picchulla voi vierailla ympäri vuoden, mutta paras ajankohta on kuivalla kaudella tai aivan sadekauden alussa tai lopussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hanki liput etukäteen

Machu Picchun alue on valtava ja suurin osa kohteista vaatii kiipeämistä jyrkkiä portaita pitkin. Liikuntarajoitteisille Machu Picchu on erittäin haastava kohde. Liput Machu Picchulle on ostettava etukäteen. Paikan päältä lippuja ei voi ostaa.

Perussa kannattaa olla valppaana varkaiden varalta ja käyttää vain virallisia takseja. Espanjan kielen taidosta on paljon apua, sillä vain harvat puhuvat englantia. Cuzco ja Machu Picchu sijaitsevat korkealla vuoristossa, joten vuoristotaudin vaara on syytä ottaa tosissaan, etenkin jos aikoo vaeltaa Inca trailin Machu Picchulle.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN MACHU PICCHULLA

Näin pääset Perun Machu Picchulle

Lentäen Limasta Cuzcoon

Machu Picchulle pääsee parhaiten lentämällä Limaan ja ottamalla sieltä jatkolennon Cuzcoon. Lennot kannattaa varata hyvissä ajoin etenkin sesonkikaudella. Limaan ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta yhdellä välilaskulla voi lentää useiden Euroopan kaupunkien kautta.

Lentojen hinnat Limaan ovat noin reilusta tuhannesta eurosta ylöspäin ja Limasta Cuzcoon joitakin satoja euroja. Limasta pääsee Cuzcoon myös bussilla, mutta matka kestää noin 22 tuntia.

Cuzcossa eniten majoitusvaihtoehtoja

Machu Picchulle matkustaessa kätevintä on yöpyä Cuzcossa, josta löytyy runsaasti eritasoista ja -hintaista majoitusta. Cuzcon hotellien hinnat ovat kuitenkin jonkin verran korkeammat kuin muualla Perussa.

Yöpyminen on mahdollista myös Sacred Valleyn alueella esimerkiksi Ollantaytambossa, Pisacissa tai Aguas Calientessa, joka on aivan Machu Picchun vieressä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Perille kävellen, junalla tai bussilla

Machu Picchulle pääsee Cuzcosta junalla ja bussilla. Junalipun hinta on perulaisittain korkea, mutta matkalla näkee upeita maisemia. Juna kulkee Aguas Calienteen asti, jossa on vaihdettava bussiin. Bussit kulkevat Aguas Calientesta Machu Picchulle jatkuvasti aamusta iltapäivään. Junaliput on ostettava hyvissä ajoin etukäteen.

Machu Picchulla voi liikkua vain jalkaisin. Mikäli haluaa nähdä koko alueen, liikkuminen vaatii hyvää kuntoa, sillä portaita on paljon ja ne ovat jyrkkiä.

MACHU PICCHUN NÄHTÄVYYDET

Näe nämä kohteet Perussa

Auringon temppeli

Machu Picchun kaupunki on jaettu selkeästi eri osiin, joille kaikille on ollut oma tarkoituksensa. Kaupungissa on terassimainen osa maanviljelylle, kaupankäyntiin ja asumiseen tarkoitettu osa sekä omat osansa kuninkaallisiin ja uskonnollisiin menoihin. Suurin osa paristasadasta rakennuksesta on ollut asuinrakennuksia. Kaupungissa on asunut arviolta reilu tuhat ihmistä.

Yksi alueen kiinnostavimpia paikkoja on Auringon temppeli. Pyhän alueen keskellä on inkojen rituaalikivi, Intihuatana, jota ei saa koskea, mutta pitämällä käsiä sen lähellä voi kuulemma aistia jumalten voiman. Kivi sijaitsee aurinkoon nähden siten, että sitä on mahdollisesti käytetty kalenterina tai kellona.

Postikorttimaisemia ja kondorin muotoinen kivi

Mahdollisesti hautajaismenoihin käytetty kivi, Funerary rock, ja sen vieressä oleva entisöity talo ylhäällä kaupungin laella ovat yksi tunnetuimmista Machu Picchun kohteista. Täältä on otettu myös tunnetut postikorttikuvat Machu Picchusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös Kondorin temppeli, Temple of the Condor, on vierailun arvoinen, sillä valtava inkojen muotoilema kivi muistuttaa lentävää kondoria.

Henkeäsalpaava inkasilta

Hieman varsinaisen kaupungin ulkopuolella on henkeäsalpaava silta, Inca Bridge, jonne on käveltävä noin metrin levyistä polkua pitkin samalla kun suoraan alapuolella aukeaa jyrkkä pudotus alas laaksoon.

Silta on aikoinaan johtanut Machu Picchulle, mutta se on hajotettu, todennäköisesti inkojen toimesta, jotta ulkopuoliset eivät löytäisi kaupunkia.

Kiiveten Wayna Picchulle

Kaupungin laidalla kohoaa Wayna Picchu -vuori, jolle on mahdollista kiivetä. Matka on rankka, mutta vuorelta aukeavat huikeat näkymät yli kaupungin. Liput on varattava etukäteen ja vuorelle pääsee vain joitakin satoja ihmisiä päivittäin.

Lisätietoa

Machu Picchu Unescon sivuilla
Liput Machu Picchulle

Suvi Huttunen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää