Hyppää sisältöön

Unohtumaton viinimatka Argentiinassa – tällainen kohde on punaviineistä tunnettu Mendoza

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 09.09.2018
Argentiinan Mendoza on kuuluisa viinikohde, mutta kaupunki hurmaa myös hyvillä ravintoloilla ja vilkkaalla yöelämällä.

Maailmankuulu viinikohde upeiden vuoristomaisemien ympäröimänä

Argentiina on ehkä suomalaismatkailijoille vielä tuntemattomampi kohde, mutta erityisesti viinin harrastajien ja herkullisen ruoan ystävien kannattaa painaa maa mieleen potentiaalisena matkakohteena. Parantuneiden lentoyhteyksien vuoksi lennot Etelä-Amerikkaan ovat aiempaa edullisempia ja esimerkiksi Argentiinan pääkaupunkiin Buenos Airesiin pääsee Euroopasta Norwegianin lennoilla.

Etelä-Amerikkaa halkovan Andien vuoriston kupeessa sijaitseva Mendozan kaupunki ja sitä ympäröivät alueet ovat tunnettuja laadukkaista viineistä ja erityisesti malbec-rypäleestä tuotetut punaviinit ovat hurmanneet monet. Malbecin lisäksi muita suosittuja rypäleitä alueella ovat esimerkiksi cabernet sauvignon, merlot ja pinot noir. Vaikka suurin osa alueella tuotetusta viinistä on punaviiniä, valmistavat jotkut tilat myös valkoviinejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mendozan ympäristö jakautuu eri viinialueisiin, jotka ovat Luján de Cuyo, Maipu ja Valle de Uco. Viinitiloilla on helppo vierailla omatoimisesti tai opastetuilla kierroksilla. Kätevintä on tutustua kerralla aina yhteen alueeseen, sillä viinialueet sijaitsevat hieman erillään toisistaan. Tiloilla vierailijat pääsevät tutustumaan viininvalmistukseen, maistelemaan tilojen tuotteita ja ostamaan viinejä tuliaiseksi. Osalla viinitiloista on myös oma ravintola, jossa viinien kanssa pääsee nauttimaan paikallisia herkkuja.

ShutterstockMendoza
Mendoza tunnetaan erityisesti laadukkaista punaviineistä.

Nähtävyyksiä, herkuttelua ja bileitä

Rauhallinen Mendoza hurmaa matkailijan rennolla tunnelmalla, kauniilla maisemilla ja siisteydellä, ja kaupungissa on helppo viihtyä pidempäänkin. Kuitenkin kaupungin parhaat palat ehtii kokea jo parissa päivässä.

Viinitilojen lisäksi kaupungin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi Independencia-aukio ja sen ympärille levittäytyvät kävelykadut sekä Parque General San Martin -puisto. Aktiivisempaa tekemistä kaipaava lomailija voi vuokrata pyörän ja lähteä sen selässä tutustumaan Mendozaan ja sen lähialueisiin.

Viinin ystävien lisäksi Mendozassa viihtyvät myös herkullista ruokaa rakastavat ja argentiinalainen ruokakulttuuri hurmaa lomailijan helposti. Argentiina on tunnettu erinomaisista liharuoista, joiden kanssa maistuvat paikalliset punaviinit. Mendozassa on monipuolinen ravintolatarjonta, joten vaihtoehtoja löytyy niin fine dining -ravintoloista edullisiin katuruokapaikkoihin.

Päivisin kaupungin rauhallisesta tunnelmasta voi nauttia esimerkiksi lukuisilla aukioilla ja kahviloissa, mutta illan tullen Mendoza herää eloon tarjoten myös yöelämässä viihtyville matkailijoille runsaasti vaihtoehtoja. Yöelämää löytyy esimerkiksi Arístides Villanueva -kadun varrelta, jonne on keskittynyt lukuisia ravintoloita, baareja ja yökerhoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockMendoza
Mendoza hurmaa matkailijan vehreydellä ja rauhallisella tunnelmalla.

Perille Buenos Airesin tai Santiagon kautta

Mendozaan pääsee lentämään kätevästi Buenos Airesista, josta on Mendozaan alle kahden tunnin lentomatka. Suoria lentoja on lukuisia päivässä ja niitä operoivat esimerkiksi Aerolineas Argentinas ja Latam.

Vierailu Mendozassa on helppo yhdistää myös Chilen-lomaan, sillä maan pääkaupungista Santiagosta lentomatka Mendozaan kestää alle tunnin ja yhteyksiä on useita päivässä. Lennolle kannattaa ehdottomasti varata ikkunapaikka, jotta pääsee ihastelemaan alla avautuvia Andien vuoristomaisemia.

Edullisimmillaan meno-paluulennot Mendozaan voi saada niin Buenos Airesista kuin Santiagosta alle 50 eurolla. Varaus kannattaa kuitenkin tehdä hyvissä ajoin, jos mielii napata halvimman hinnan. Majoitusta Mendozassa tarjoavat monet hotellit ja hostellit, minkä lisäksi kaupungissa voi vuokrata myös Airbnb-asunnon.

>> Lue myös: Vietä unohtumaton loma upeissa maisemissa – kymmenen syytä valita matkakohteeksi Chile

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Patagonian upeimmat kohteet

Onko tässä koko maailman upein luontokohde? Patagonia hurmaa Etelä-Amerikassa

Iguassun putokset

Maailman mahtavin vesiputous on kahden maan rajalla – katso upeat näkymät!

Brasilia, Rio de Janeiro

Ensikertalaisen Etelä-Amerikka – katso upeimmat kohteet ja suunnittele oma unelmalomasi

Iguazun vesiputous, Brasilia

Tältä näyttävät maailman upeimmat vesiputoukset – kuvat kertovat mahtavista luonnonvoimista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja