Mitä lomakohteissa juodaan? Katso neljä suosikkidrinkkiä, joilla voit luoda lomatunnelmaa kotona
Matkoja kohteeseen Espanja
1. Sangria
Sangria on Espanjan kansallisjuoma ja viinipohjainen juoma on tuttu myös monille maassa lomia viettäneelle. Sangriasta on lukuisia eri versioita, mutta yleensä juoman valmistuksessa käytetään esimerkiksi punaviiniä, appelsiinimehua, likööriä ja sitruunalimonadi. Olennainen osa sangriaa ovat tuoreet hedelmät, kuten omenat ja appelsiinit, jotka pilkotaan kuutioiksi juoman joukkoon. Sangriaa voi valmistaa myös kuohu- tai valkoviinistä.
2. Pimm’s Cup
Pimm’s Cup on Iso-Britannian vastine sangrialle. Drinkki valmistetaan gin-pohjaisesta Pimm’s -likööristä, jonka mukaan juoma on myös saanut nimensä. Liköörin lisäksi juomaan lisätään sitruunalimonadia ja pilkottuna tuoretta appelsiinia, kurkkua ja mansikoita. Pimm’s Cup on Isossa-Britanniassa rakastettu kesäjuoma ja helposti valmistuvalla drinkillä voi luoda lomatunnelmaa myös kotimaan kesäpäiviin.
3. Poncha
Portugalille kuuluva Madeiran saari on suosittu lomakohde suomalaisten keskuudessa. Madeiran paikallinen juomaerikoisuus on poncha, jonka syntypaikkana pidetään kalastajakaupunki Câmara de Lobosia. Ponchan tärkein raaka-aine on paikallinen sokeriruo’osta valmistettu brandy. Tämän lisäksi juoman valmistuksessa käytetään yleensä sitruunamehua ja hunajaa, mutta ponchasta on monia erilaisia versioita.
4. Singapore Sling
Singapore Sling on yksi maailmankuuluista cocktaileista ja monet Singaporessa vierailevat matkailijat suuntaavatkin kokeilemaan juomaa kuuluisaan Raffles-hotelliin, jossa drinkki alunperin kehitettiin. Singapore Slingiä valmistetaan hieman eri tavoin maasta ja baarista riippuen, mutta Rafflesin reseptiin kuuluu esimerkiksi giniä, kirsikkabrandya ja ananasmehua.
Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock