Hyppää sisältöön

Suomen-lentojen raju karsinta – Ryanairilla vain kaksi talvikohdetta Tampereelta

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 03.09.2014
Ryanair lentää tulevana talvena Tampereelta vain Lontooseen ja Bremeniin.

Kohteita vain neljännes kesälentoihin verrattuna

Kaupunkilehti Tamperelainen uutisoi Ryanairin vähentävän talvikohteitaan viimevuotisesta, ja tulevan talvikauden aikana Tampereelta pääsee lentämään Ryanairin kyydissä vain kahteen kohteeseen: Lontooseen Iso-Britanniaan sekä Saksan Bremeniin. Tamperelaisen mukaan Ryanairin matkustajamäärä on laskenut Tampere-Pirkkalan lentokentällä alkuvuoden aikana jopa 15 prosenttia.

Edellisen talvikauden aikana Ryanair lensi Tampereelta kolmeen kohteeseen, kun yhtiö tarjosi lentoja Lontoon ja Bremenin lisäksi myös Budapestiin Unkariin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka talvisesongin reittejä vähennetään, tarjosi Ryanair kesäkaudella runsaasti enemmän kohteita, sillä yhtiö lensi Tampereelta paitsi Lontooseen ja Bremeniin, myös Alicanteen, Barcelonaan, Budapestiin, Frankfurtiin, Malagaan ja Milanoon.

Ryanair on lentänyt Tampere-Pirkkalan lentokentältä jo vuodesta 2002 lähtien.

Lähde: Tamperelainen
Kuva: Flickr / hugovk

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Dubrovnik, Kroatia

Ryanair aloittaa lennot Helsingistä kahteen uuteen kohteeseen

Ryanair

Näin Ryanairin hinnoittelu toimii: halvimmat tarjoukset ovat totta, mutta lisämaksut voivat nostaa hinnan 10-kertaiseksi

Teneriffan parhaat rannat

Teneriffan parhaat rannat – 10 vinkkiä auringonpalvojalle

Suorat lennot Gironaan

Joko tunnet nämä viisi kohdetta, joihin pääsee Suomesta edullisesti? Ryanairin lennot vievät pienemmille kentille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja