Esittelyssä kaikki Suomen huvipuistot – mikä sopii sinulle?

Linnanmäki
Linnanmäki on Suomen vanhin ja kävijämäärällä mitattuna myös suurin huvipuisto. Linnanmäki sijaitsee luonnonkauniissa puitteissa Helsingin sydämessä. Vaikka huvipuistossa on paljon moderneja laitteita, vallitsee Linnanmäellä kuitenkin nostalginen tunnelma.
Linnanmäen alueelle on vapaa pääsy. Ranneke maksaa kaudella 2023 47 euroa ja yksi laitelippu kymmenen euroa. Rannekkeen saa hieman edullisemmin etukäteen ostettuna.

Kaiken kaikkiaan Linnanmäellä on yli 40 huvilaitetta sekä lukuisia pelejä. Pienimmät huvipuistokävijät joutuvat kulkemaan laitteisiin mittanauhan kautta, sillä hurjimpiin huvittelulaitteisiin pitää olla vähintään 140-senttinen. Linnanmäen lisäksi aikaa voi viettää merieläinten parissa vieressä sijaitsevassa Sea Lifessa.
Rannekkeen hinta on sama pituudesta tai iästä riippumatta. Rannekkeella pääsee huvipuistolaitteisiin niiden pituus- ja turvarajoja noudattaen. Seitsemään lastenlaitteeseen pääsee kuitenkin ilmaiseksi, joten kaikkein pienimmät perheenjäsenet eivät välttämättä tarvitse ranneketta ollenkaan.
Muumimaailma
Muumimaailma sijaitsee Kailon saaressa Turun saaristossa, aivan Naantalin keskustan lähellä. Puisto jakautuu kolmeen osaan: Muumien kotilaaksoon Kailon saaressa, Väskin seikkailusaareen sekä mantereeseen, jossa sijaitsevat Muumimyymälä ja -parkki.

Sisäänpääsy Muumimaailmaan maksaa kaudella 2023 39 euroa, ja alle 2-vuotiaat pääsevät teemapuistoon ilmaiseksi. Kun lipun ostaa etukäteen, on se hieman edullisempi.
Teemapuistossa kävijät voivat kohdata oman Muumi-kirjoista tutun suosikkihahmonsa. Puiston keskus on luonnollisesti taivaansininen Muumitalo, jonka liepeillä pienet vieraat pääsevät tapaamaan laakson vakituisia asukkaita. Taloa ympäröivät monet kirjoista tutut kohteet kuten noidan mökki, poliisiasema ja uimahuone.
Teattereissa ja muualla ympäri Muumimaailmaa on ohjelmaa eri-ikäisille kävijöille, ja taikarannekkeen avulla pienetkin kävijät pääsevät kokemaan juuri heille valittuja taikaelämyksiä.
Nokkakiven Puisto
Jyväskylän lähellä Lievestuoreella sijaitseva Nokkakiven Puisto on Suomen huvipuistomaailman uusimpia tulokkaita, joka avattiin kesällä 2007. Nokkakivi on kaikenikäisille sopiva vanhanajan huvipuisto, joka on ottanut mallikseen englantilaiset ja amerikkalaiset huvipuistojen kultakaudella toimineet edeltäjänsä.

Nokkakivestä löytyy parisenkymmentä huvilaitetta ja laitevalikoimaan lukeutuvat esimerkiksi maailmanpyörä ja törmäilyautorata. Lisäksi siellä on pensaslabyrintti. Alle metrin mittaisille lapsille huvipuistossa on yhdeksän laitetta.
PowerPark
Kauhavan Alahärmässä sijaitseva Powerpark on monipuolinen huvipuistokokonaisuus, missä voi huvipuistolaitteiden lisäksi nautiskella muun muassa kartingista, 5D-elokuvateatterista sekä minigolfista. Perheen pienimmille on rakennettu Röllikylä, missä voi vierailla Röllin mökissä.
Powerparkin vapaa-ajankeskuksessa voi majoittua esimerkiksi hotellissa, mökissä tai leirintäalueella.

Powerparkin alueelle pääsee vain rannekkeella tai lipulla. Päiväranneke maksaa kaudella 2023 yli 130-senttisiltä 42 euroa ja aikuisen sisäänpääsymaksu on seitsemän euroa.
Powerparkista löytyy yli 40 erilaista huvipuistolaitetta, joista moni sopii perheen pienimmille. PowerParkissa tekemistä riittää pienten lisäksi myös varttuneemmalle jälkikasvulle – tästä pitävät huolen muiden muassa Joyride ja Thunderbird-vuoristorata. Hurjimmat laitteet, kuten Booster ja Typhoon, sopivat ainoastaan yli 140-senttisille.
Punkaharjun Kesämaa
Vesihuvipuisto Kesämaa on uima-altaista, vesiliukumäistä ja puuhapaikoista koostuva huvittelupuisto Punkaharjulla. Tekemistä riittää niin hellepäivinä kuin viileinäkin lomapäivinä, sillä uima-altaiden lisäksi Kesämaassa voi kokeilla kiipeilyä, melontaa, polkuautoja tai törmäilyveneitä.

Puisto sijaitsee Punkaharju Resortin alueella, missä matkailija voi puuhapäivän päätteeksi majoittua matkailuvaunussa tai -autossa, teltassa tai vuokramökissä. Taiteenystävien iloksi Kesämaan vieressä sijaitsee Taidekartano Johanna Oras.
Kesämaa on avoinna kesällä 2023 15. kesäkuuta–5. elokuuta välisenä aikana. Päivälippu maksaa juhannuksesta heinäkuun loppuun 23 euroa ja muina aikoina 21 euroa.
Särkänniemi
Tampereella sijaitseva Särkänniemi on Suomen suosituimpia huvipuistoja. Särkänniemen aitojen sisäpuolelta löytyy tekemistä niin huvilaitteista, tieteestä, taiteesta kuin luonnostakin kiinnostuneille. Perinteisten huvilaitteiden lisäksi Särkänniemen alueelta löytyy myös esimerkiksi näkötorni, eläinpuisto ja taidemuseo.

Särkänniemen alueelle pääsee vain lipun kanssa. Ranneke maksaa kaudella 2023 51 euroa ennakkoon ostettuna, mutta päiväkohtaisen rannekkeen voi saada myös edullisemmin. Sisäänpääsy huvipuistoon maksaa 12,90 euroa. Särkänniemen ranneke sisältää pääsyn huvipuistoon, laitteisiin, Näsinneulaan, Akvaarioon ja Koiramäen eläinpuistoon.
Särkänniemessä on lähes 30 huvilaitetta, joista kuusi on esteettömiä. Huvilaitteiden lisäksi perheen pienimmille on omat teema-alueensa, ja Koiramäen eläinpuisto, Keidas-vesielämysalue sekä Pouta Possuun kylä Kärsänniemi ilahduttavat erityisesti lapsia.
Puuhamaa
Janakkalan Tervakoskella sijaitseva Puuhamaa on lasten huvipuisto, josta ei oikeastaan löydy sähköisiä härveleitä. Puuhamaan viehätys perustuukin yhdessä puuhaamiseen ja perinteisempiin huvituksiin kuten vesipuistoon. Puuhamaa on hyvä kohde perheille, joiden lapset ovat vielä pieniä.
Puuhamaan alueelta löytyy kymmeniä erilaisia toimintoja, jotka on tarkoitettu koko perheen yhteiseen hauskanpitoon. Suositun vesipuiston parhaita paloja ovat erilaiset liukumäet ja pomppupaikat sekä rannan tuntumasta löytyvä höyrysauna. Puuhamaata voi pitää Suomen suurimpana ja monipuolisimpana eväsretkipaikkana, jonka kaikki toiminnot ovat käytössä sisäänpääsymaksulla.
Puuhamaan sisäänpääsymaksu kaudella 2023 on 31 euroa, alle kolmevuotiaat pääsevät sisälle ilmaiseksi. Puuhamaa on avoinna 10. kesäkuuta–6. elokuuta 2023.
Santapark
Santapark sijaitsee Rovaniemellä nelostien varrella. Joulu on vain kerran vuodessa, mutta joulun tunnelmasta pääsee nauttimaan Santaparkissa jo marraskuusta alkaen. Kaudella 2023–2024 Santapark on avoinna 11.11.2023–13.1.2024.
Joulupukin kotikalliossa pääsee näkemään muun muassa Joulupukin toimiston, postitoimiston, Joulumuorin Piparilan, tonttukoulun, jäägallerian ja tonttujen taikashow’n. Santaparkissa on myös taikajuna, joka kuljettaa matkustajat tonttujen maailmojen lävitse.

Santapark sopii kaikille, jotka pitävät joulusta. Mystinen tunnelma kallion sisällä rakennetussa huvipuistossa on varsin erikoinen, ja Santapark onkin mainio lisä Rovaniemen-talvimatkaan. Kaikki palvelut kahviloista ravintolaan ja lelupuotiin ovat kuin Joulupukin omasta taikamaailmasta – kuten pitääkin.
Tykkimäki
Kouvolassa Tykkimäki tarjoaa puuhaa koko perheelle. Tykkimäeltä löytyy noin 25 erilaista laitetta ja kymmenkunta peliä niin suurille kuin pienille kävijöille. Alueella on myös seikkailupuisto ja minimaatila, jossa pääsee tutustumaan lampaisiin ja pupuihin sekä kokeilemaan poniratsastusta.
Tykkimäen hurjimpien laitteiden lisäksi perheen pienemmät voivat nauttia pyörityksestä esimerkiksi rauhallisessa karusellissa tai peuhata sisäleikkialueella. Taaperoita ei ole unohdettu, sillä Tykkimäeltä löytyy alle 90 cm mittaisille kuusi maksutonta laitetta.

Tykkimäen alueelle ei ole sisäänpääsymaksua. Ranneke maksaa kaudella 2023 39 euroa, S-etukortilla saa lipusta pienen alennuksen.
Tykkimäen alue koostuu huvipuiston lisäksi vesipuisto Aquaparkista ja aktiviteettipuisto Actionparkista. Kesällä 2022 avattu Tykkimäki Resort mahdollistaa majoittumisen huvipuiston yhteydessä.
Tykkimäellä on myös Aquapark, jonka altaissa ja vesiliukumäissä viihtyvät isommatkin vesipedot. Huvipuiston kupeessa sijaitsee myös leirintäalue.
Vauhtipuisto
Oulussa sijaitseva lasten oma huvipuisto Vauhtipuisto tarjoaa hupia perheen pienimmille. Jo neljän vuosikymmenen ajan lapset ovat nauttineet niin puiston tunnelmasta kuin huvipuistolaitteistakin.
Kaudella 2023 yli 110-senttisen ranneke maksaa 26 euroa, aikuisen ranneke 20 euroa.

Vauhtipuistossa on yli 20 laitetta tai huvittelupaikkaa, joista osa on myös pituusrajoittamattomia. Pituusrajoitukset Vauhtipuistossa ovat 90 ja 110 senttimetriä. Valtaosa laitteista on suunnattu nimenomaan lapsille, sillä aikuisilla on pääsy vain muutamaan laitteeseen.
Vauhtipuisto sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta ja Nallikarin uimarannasta.
Visulahti
Mikkelissä sijaitseva Visulahden matkailukeskus on Suomen klassisimpia lomakohteita, josta löytyy puuhaa koko perheelle. Visulahden alueella on seitsemän huvipuistolaitetta piraattilaivasta ketjukaruselliin, vesiliukumäkiä – joiden joukossa on huima 13 metriin kohoava liukumäki – sekä yksi suuri uima-allas, ja tietysti jättimäisiä dinosauruksia.
Visulahdessa voi nauttia kesästä moottoriradalla, pomppulinnoissa ja seikkailulinnoissa. Tekemistä on kaikenikäisille, mutta erityisesti lapset nauttivat Visulahden tarjonnasta. Visulahden klassikkonähtävyyksiin kuuluu lähes 80 nukella varustettu vahakabinetti.

Alle 12-vuotiaille suunnattu sisäleikkipuisto Hyperdino tarjoaa elämyksellisen avaruusseikkailun, missä lapset pääsevät testaamaan taitojaan.
Visulahdessa on myös mukava leirintäalue ja vuokramökkejä, joissa kesälomaa voi viettää pidempäänkin.
Zoolandia
Liedon Zoolandia yhdistää puuhapuiston, huvipuistolaitteet ja kotieläinpihan koko perheen kokonaisuudeksi.
Zoolandian suurin vetonaula on hurjapäille Hupipuiston alueelta löytyvät laitteet sekä kotieläinpiha, jossa pääsee rapsuttelemaan ihania eläimiä. Zoolandia on koti noin 50 eläimelle, joihin kuuluu muun muassa lampaita, vuohia, riikinkukkoja, minipossuja sekä poroja.

Erityisesti eläinasukit ilahduttavat vauvasta vaariin, mutta koko perheelle löytyy varmasti mieleistä tekemistä myös puuhapuistosta sillä leikkiminen ja hulluttelu kuuluu kaikille.
Kaikkien yli 3-vuotiaiden kävijöiden tulee ostaa sisäänpääsyranneke. Kaudelle 2023 rannekkeen hinta on 28 euroa.
Puuhapuistosta löytyy esimerkiksi pomppulinnoja, karusellejä, hyppyvene, polkuautoja ja benjotrampoliinejä ja paljon paljon muuta.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







