Hyppää sisältöön

Pohjoismaalaiset yksimielisiä: nämä ovat maailman parhaat kaupunkikohteet

Kirjoittajan oletuskuva
Anni Moilanen Päivitetty: 23.07.2014
Pohjoismaalaiset suosivat kaupunkilomia ja ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, mitkä ovat parhaat kaupunkikohteet.

Euroopan kaupungit suosittuja matkakohteita

Nordic Travel Trends -tutkimuksessa selvitettiin ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten ja suomalaisten matkailumieltymyksiä.

Pohjoismaalaiset tekevät paljon kaupunkilomia, ja tutkimukseen vastanneista 40 % suunnittelikin lähtevänsä kaupunkilomalle seuraavan kahden vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikkien pohjoismaiden omille top 5 -listoille päätyivät vaihtelevassa järjestyksessä New York, Lontoo, Pariisi sekä Rooma. Viidenneksi houkuttelevin kaupunkilomakohde on suomalaisten ja tanskalaisten mielestä Berliini, norjalaisten ja ruotsalaisten mielestä Barcelona.

Suomalaisten ja norjalaisten listauksissa ykköspaikkaa pitää Lontoo, ruotsalaisten ja tanskalaisten suosikki on sen sijaan New York, joka on suomalaisten mielestä vasta kolmanneksi houkuttelevin kohde.

Pääasiassa pohjoismaalaiset suosivat Euroopan kaupunkikohteita, ja vain kuusi kaupunkia 20 suosituimman kaupunkikohteen kärjessä on Euroopan ulkopuolella. Kuitenkin pohjoismaiden keskiarvoista koostetun listan kärkipaikkaa pitää New York. Euroopan kohteista suosituin on Lontoo.

Nämä ovat 20 suosituinta kaupunkikohdetta pohjoismaalaisten keskuudessa:

1. New York City, Yhdysvallat
2. Lontoo, Iso-Britannia
3. Pariisi, Ranska
4. Rooma, Italia
5. Barcelona, Espanja
6. Berliini, Saksa
7. Praha,Tšekki
8. Tokio, Japani
9. Sydney, Australia
10. Tukholma, Ruotsi
11. Los Angeles, Yhdysvallat
12. Kööpenhamina, Tanska
13. Wien, Itävalta
14. Madrid, Espanja
15. Budapest, Unkari
16. Amsterdam, Alankomaat
17. Bangkok, Thaimaa
18. Lissabon, Portugali
19. San Francisco, Yhdysvallat
20. Dublin, Irlanti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Nordic Travel Trends 2014
Kuva: Flickr / Simon Laroche_8

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uusi-Seelanti

Suomalaiset ja tanskalaiset yhtä mieltä – tämä on maailman houkuttelevin matkakohde