Hyppää sisältöön

Helsinki-Vantaa kolmen kärjessä! Näillä lentokentillä on paras nukkua

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 16.10.2014
Helsinki-Vantaan lentokenttä on listattu maailman kolmanneksi parhaaksi lentokentäksi yöpyä.

Sama ykkönen 18 vuoden ajan

Kansainvälinen Sleepingatairports.com-verkkosivusto on julkaissut listauksen vuoden 2014 parhaista lentokentistä, joilla nukkua. Helsinki-Vantaa on erityisesti omatoimimatkailijoiden ja minibudjettireissaajien joukossa arvostetun listauksen mukaan maailman kolmanneksi parhaiten nukkumiseen sopiva lentokenttä.

Äänestyksen mukaan Singaporen Changin lentokenttä on maailman paras kenttä nukkua. Changi onkin nauttinut kärkipaikasta äänestyksen alusta saakka, eli jo 18 vuoden ajan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailijoiden äänissä ei huomioida ainoastaan lentokenttien nukkumismukavuutta vaan kokonaisvaltaista kokemusta, johon kuuluvat myös muun muassa lentokentän palvelut, puhtaus sekä asiakaspalvelun taso. Listaus kertoo, millä lentokentillä aika kuluu parhaiten joko unessa tai valveilla.

Helsinki-Vantaa sai kiitosta mukavista tiloista

Helsinki-Vantaan lentoasema on valittu maailman kolmanneksi parhaaksi lentokentäksi nukkua. Ainoastaan Singaporen Changin ja Soulin Incheonin kentät olivat Suomen pääkenttää parempia.

Helsinki-Vantaa sai kansainvälisiltä matkailijoilta runsaasti kiitosta lentokentän kirjanvaihtopisteestä, sujuvasta sähköisestä passintarkastuksesta sekä erityisesti aseman Kainuu-loungesta.

Lentokentän palvelujen parantamiseen tähtäävä TravelLab-hanke nosti lentokentän kolmen kärkeen, sillä ilmaiset jooga- ja pilatestunnit ja kotimaiset pop up -ravintolat keräsivät paljon kiitosta. Myös lentokentän porteilla sijaitsevat käsinojattomat penkit ja kesällä avattu Kainuu-lounge yllättivät monet matkailijat iloisesti.

Parhaat nukkumismahdollisuudet tarjoavat lentokentät vuonna 2014

1. Singapore Changi, Singapore
2. Soul Incheon, Etelä-Korea
3. Helsinki-Vantaa, Suomi
4. München International, Saksa
5. Vancouver International, Kanada
6. Kuala Lumpur International, Malesia
7. Hong Kong International, Kiina
8. Tokio Haneda, Japani
9. Amsterdam Schiphol, Alankomaat
10. Zürich International, Sveitsi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Sleepingatairports.com
Kuva: Finavia

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Helsinki-Vantaan lentoasema

Näin toimit lentokentällä – kaikki mitä haluat tietää ennen ensimmäistä lentoa

Helsinki-Vantaan reitit kesällä

Näihin kohteisiin pääset kesällä suorin lennoin Helsinki-Vantaalta – katso jättilista

Helsinki-Vantaan lentoasema

Helsinki-Vantaalle arvostettu palkinto: Euroopan paras omassa kokoluokassaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja