Hyppää sisältöön

Näin hurmaava voi olla Saksa – tämä yli 800-vuotias kaupunki on monen suomalaismatkailijan lähtöpiste

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 11.01.2016
Historiallisesti merkittävä Lyypekki kertoo tarinansa upean arkkitehtuurin kautta. Tämä viehättävä kaupunki on monen lomailijan lähtöpiste Saksassa.

Tärkeä kauppakaupunki

Saksassa Trave-joen rannalla sijaitseva vuonna 1143 perustettu Lyypekki oli 1500-luvulle asti Pohjois-Euroopan johtavia kauppakaupunkeja. Kaupunki on edelleen yksi Saksan tärkeimmistä satamakaupungeista. Lyypekki oli pohjoiseurooppalaisten kaupunkien hansaliiton mahtavimpia jäseniä ja kaupunki otettiin Unescon maailmanperintökohteisiin vuonna 1987 sen merkittävän historiallisen aseman vuoksi.

Lyypekin vanha kaupunki on rakennettu saarelle keskelle jokea. Osa kaupungista ja sen merkittävistä rakennuksista tuhoutuivat toisen maailmansodan aikana. Tähän päivään asti on kuitenkin säilynyt suuri osa kaupungin persoonallista arkkitehtuuria, jota on myös kunnostettu ahkerasti. Kaupungin katuja koristavat erityisesti upeat goottilaisen arkkitehtuurin ilmentymät, jotka kertovat vallan ja vaurauden ajoista. Joen varrella kohoavat rikkaiden kauppiaiden talot, jotka rakennettiin korkeiksi viestimään asukkaiden varallisuutta ulkopuolisille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lyypekki on monelle suomalaiselle tuttu kaupunki: Suomen ja Saksan väliä kulkevat matkustajalaivat saapuvat Travemünden satamaan ja useiden autolomailijoiden reitti halki Saksan alkaa Lyypekistä.

Lyypekin tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat Holstentorin portti, kaupungintalo sekä useat kirkot. Suuri osa kaupungin kuuluisista rakennuksista on tehty tiilestä, joka oli erityisen käytetty rakennusmateriaali Lyypekissä. Kaupungintalon rakentaminen aloitettiin vuonna 1230, kun Lyypekki oli saanut itsenäisen aseman Saksan keisarilta, ja se on yksi maan merkittävimpiä kaupungintaloja.

Katso Unescon video ja astu Lyypekin historiallisille kaduille!

Lähde: Unesco
Kuva: Flickr/Gabriella Alu’

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Berliinin kylpylät

Joko tiesit? Berliinin kylpylät voivat saada suomalaisenkin kainostelemaan – varaudu estottomaan nakuiluun

Rakotzbrücke

Tähän salaperäiseen paikkaan voi tehdä retken Berliinistä – ”paholaisen sillalle” ei ole lupa astua

Neuschwansteinin linna, Saksa

Tämä tosielämän linna Saksassa on kauniimpi kuin sadussa – toimi mallina Disney-linnoille

Berliinin nähtävyydet

Berliinin parhaat nähtävyydet – 21 paikkaa, jotka kannattaa painaa mieleen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja