Hyppää sisältöön

Kontrastien Israel

Elina Venttola Päivitetty: 04.03.2019
Israel on maa, jolla on pitkä ja värikäs menneisyys.

Pyhä maa

Ensimmäiset ryhmämatkat Suomesta Israeliin tehtiin vuonna 1954. Israel on kautta aikojen ollut suosittu matkailumaa eikä vähiten siksi, että maassa sijaitsee kolmen uskontokunnan pyhiä paikkoja. Sekä juutalaisilla, kristityillä että muslimeilla on maa-alueeseen oma suhteensa. Erityisesti Jerusalem on kiistelty kaupunki, josta jokainen haluaisi omistaa palasen.

Vuosikymmenten konfliktien seurauksena Israelin maine turvattomana maana on korostunut. Matkailijalle Israel verrattain turvallinen maa, mutta matkustaessa on aina syytä seurata matkustustiedotteita ja uutisia. Jännitteet on hyvä huomioida maahan mennessä, mutta niistä ei usein ole ulkomaalaiselle matkailijalle haittaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailija välttyy vaikeuksilta, kun pidättäytyy politiikan puhumisesta ja suhtautuu paikallisiin kulttuureihin kunnioittavasti.

Elina VenttolaIsrael, Jerusalem
Öljymäeltä avautuu maisema Jerusalemiin.

Maa täynnä historiaa

Israel on erinomainen kulttuurimatkakohde ja etenkin historiasta ja uskonnoista kiinnostuneet löytävät maasta katsottavaa ja koettavaa. Punaisenmeren rannat ovat jo vuosikymmeniä olleet sukeltajien suosiossa ja ne sopivatkin hyvin rantaloman viettoon. Myös nykyaikainen Tel Aviv on hyvä ranta- ja surffauskohde, ja se tarjoaa mahdollisuudet myös paikallisen yöelämän kokemiseen.

Tunnetuimmat Israelin-matkakohteet ovat maan pääkaupunki Tel Aviv, Jerusalem ja maan itärajalla sijaitseva Kuollutmeri. Myös Punaisenmeren sukelluskohteet, kuten Eilat, ovat suosittuja.

Ulkomaat eivät ole virallisesti tunnustaneet Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi, vaikka Israel pitää Jerusalemia pääkaupunkinaan. Israelin valtio perustettiin palestiinalaisten asuttamalle maalle vuonna 1948, mikä johti konflikteihin alueen palestiinalaisten kanssa. Suomi ei ole tunnustanut Palestiinaa valtiona toisin kuin esimerkiksi Ruotsi.

Ilmasto vaihtelee maan eri osissa

Israelin rannikolla ilmasto on välimerellinen. Kesät ovat kuumia ja talvet sateisempia ja viileämpiä. Talvella on hyvä panna merkille esimerkiksi se, että kun Israelissa sataa, maassa sataa rankasti. Esimerkiksi Jerusalemissa sateet tarkoittavat usein tulvia, jolloin on syytä seurata maan säätiedotuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sisämaassa ja vuoristossa kesät ovat kuumia, mutta talvella voi sataa jopa lunta. Eteläosissa taas vallitsee aavikolla tyypillinen kuuma ja kuiva ilmasto, mikä tuntuu myös Kuolleenmeren rannoilla.

Israel sopii matkakohteeksi ympäri vuoden, mutta etenkin kesällä voi olla hyvin kuumaa. Parhaita matkustusaikoja ovat syksy ja kevät.

Huomioi ristiriidat

Enimmäkseen Israelissa riittää tavanomaisen varovaisuuden noudattaminen. Maassa on turvallista liikkua yksin suurimmassa osassa maata, mutta konfliktialueilla matkustamista on syytä välttää. Ulkoministeriön ohjeistuksen mukaan kaikkea matkustamista Gazassa on vältettävä. Myös Jerusalemissa ja Länsirannalla on noudatettava varovaisuutta.

Uskontojen vuoksi esimerkiksi Jerusalemin vanhassakaupungissa ja muilla uskonnollisilla alueilla pukeutumisen on syytä olla hillittyä. Israelin viranomaiset hyväksyvät samaa sukupuolta olevien rekisteröidyn parisuhteen ja esimerkiksi Tel Avivissa suhtautuminen on hyvin liberaalia. On kuitenkin syytä muistaa, että ääriuskonnolliset piirit eivät edelleenkään hyväksy homoseksuaalisuutta.

Satunnaisiin turvatarkastuksiin on syytä varautua, ja passi kannattaa pitää aina mukana. Palatessa myös lentokentän turvatarkastukseen kannattaa varata hieman enemmän aikaa, varsinkin jos on matkalla ryhmän kanssa.

Hintataso on Israelissa lähes sama kuin Suomessa. Maassa tulee hyvin toimeen englannilla.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN ISRAELISSA

Elina VenttolaTel Aviv, Israel
Nykyaikainen Tel Aviv on ikivanhan Jerusalemin vastakohta.

Lentäen Tel Aviviin tai Eilatiin

Suomesta pääsee Israeliin kahdelle lentokentälle: Tel Aviviin Ben Gurionin lentokentälle ja Eilatin lähistöllä sijaitsevalle Ovdan lentokentälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Reittilentoja lentävät Norwegian ja Finnair, joista Norwegian lentää suoria lentoja Tel Aviviin kerran viikossa ja Finnair sekä Tel Aviviin kaksi kertaa viikossa että Eilatiin talvikaudella kerran viikossa. Suorat lennot voi parhaimmillaan saada alle 150 eurolla.

Suomesta on Israeliin myös suoria lomalentoja ja välilaskulla voi lentää useiden Euroopan kaupunkien kautta. Matkatoimistot järjestävät myös valmismatkoja Israeliin etenkin Raamatun kohteisiin ja Eilatiin. Myös Tel Aviviin on tarjolla pakettimatkoja. Valmismatkoja tarjoavat muun muassa Finnair Holidays ja Aurinkomatkat.

Paljon majoitusvaihtoehtoja

Israelista löytyy paljon monentasoista majoitusta. Tavallisimmin matkailijat majoittuvat hotelleihin tai hostelleihin, mutta vaihtoehtoja löytyy myös majataloista leirintäalueisiin ja aavikolla sijaitseviin beduiinitelttoihin. Hintataso vaihtelee, mutta on useimmiten hiukan edullisempi kuin Suomessa.

Matkailun huippukausina kannattaa kuitenkin varautua siihen, että sänkypaikat Jerusalemissa voivat olla vähissä. Jerusalemin suosituinta matkustusaikaa on lokakuu, jolloin matkailijoita on paljon ja majoitusta rajoitetusti, koska Jerusalemiin ei voi rakentaa korkeita rakennuksia kuten Tel Aviviin.

Liikkuminen helpointa julkisilla

Liikkuminen Israelissa on helpointa julkisilla kulkuvälineillä, jotka ovat myös hinnaltaan edullisia. Israel on pieni maa, joten välimatkat ovat yleensä lyhyet. Israelissa on toimiva juna- ja bussiverkosto, mutta myös oman auton vuokraaminen on mahdollista.

Taksi on hyvä liikkumisväline kaupungeissa, mutta se on hinnaltaan kalliimpi kuin julkiset kulkuvälineet. Rantakohteissa ja kaupungeissa, erityisesti Tel Avivissa, voi vuokrata pyörän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

ISRAELIN MATKAKOHTEET

ShutterstockEilat, Israel
Eilat on Israelin tunnetuin rantalomakohde, joka sijaitsee maan eteläkärjessä.

Jerusalem – kolmen uskonnon pyhä kaupunki

Jerusalem on sekä kristinuskon, juutalaisuuden että islamin pyhä kaupunki, mikä tuo kaupunkiin valtavasti uskontoihin liittyvää matkailua. Suurten uskontojen läsnäoloa ei voi olla huomaamatta lukuisten kirkkojen, synagogien ja moskeijoiden sekä muiden pyhien paikkojen värittäessä katukuvaa.

Tuhansia vuosia vanha Jerusalemin kaupunki tarjoaa uskonnon lisäksi matkailijalle myös mittaamattoman arvokasta kulttuurihistoriaa, taidetta, museoita, hyviä ostosmahdollisuuksia, erinomaisia ravintoloita sekä modernia elämänmenoa. Jerusalem ei suinkaan ole pelkkä ulkoilmamuseo, vaan elävä ja nykyaikainen kaupunki.

Eilatin sukellusparatiisi

Eilat on ollut jo kymmeniä vuosia yksi suomalaisten suosimista matkakohteista. Upeat rannat, loistavat sukellusmahdollisuudet, koralliriutat, leppoisa tunnelma ja aurinko houkuttelevat edelleen Punaisenmeren rannalla sijaitsevaan lomakaupunkiin.

Eilat on yksi Israelin turvallisimpina tunnetuista lomakohteista ja sopii hyvin myös perheille. Eilatista voi tehdä muun muassa patikointiretkiä läheiselle Negevin aavikolle.

Uskonnollisia kohteita ympäri maata

Israelin kohdalla ei voi välttää uskonnollisten kohteiden mainitsemista, sillä ne ovat kulttuurihistoriallisestikin tärkeitä. Tärkeimmät pyhät paikat sijaitsevat Jerusalemissa: Temppelivuori ja siellä sijaitsevat Al-Aqsan moskeija sekä Kalliomoskeija, Itkumuuri, Via Dolorosa, Golgata, Öljymäki, Pyhän haudan kirkko ja monet muut kohteet.

Jerusalemin ohella tärkeitä Raamatun kohteita ovat muun muassa Gennesaretin järvi ja Nasaret. Betlehem sijaitsee Länsirannan palestiinalaisalueella, joten sinne matkaa suunnittelevan on syytä varautua vastaamaan lentokentällä ylimääräisiin kysymyksiin matkan tarkoituksesta.

Koska välimatkat ovat melko lyhyet, viikon tai parin loman aikana ehtii hyvin kiertää tärkeimmät nähtävyydet.

Tel Aviv on trenditietoisen valinta

Tel Aviv on Israelin trendikkäin kohde, jossa on hyviä ostosmahdollisuuksia, erinomaisia ravintoloita ja vauhdikas yöelämä. Kaupunkia verrataan sekä Rio de Janeiroon että New Yorkiin, ja paikalliset kutsuvatkin joskus kaupunkia lempinimellä Iso Appelsiini.

Tel Aviv on paitsi kasvava kaupunki, myös rantalomakohde. Välimeren aallot ja yli kymmenen kilometrinen rantaviiva takaavat mahdollisuuden rantalomaan suurkaupungin sykkeessä. Välimeren ranta on käytännössä lähes yhtenäistä rantaviivaa, mutta käytännössä ranta on jakautunut pienempiin osioihin, joista jokainen on jollain tavalla omaleimainen.

Tel Avivin yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä on Jaffan satama-alue. Yli 4 000 vuotta vanhalla alueella voi tehdä ostoksia ja ihailla esimerkiksi Ottomaanien kellotornia ja Pyhän Pietarin kirkkoa. Parhaimmat näkymät kaupunkiin ovat Jaffan mäeltä.

Kuollutmeri

Yksi Israelin tunnetuimpia nähtävyyksiä on Kuollutmeri, joka tunnetaan suolaisesta vedestään ja siitä, että se on matalin paikka maan pinnalla. Varsinaisesti Kuollutmeri ei ole meri, vaan suurikokoinen suolajärvi, jonka pinta laskee haihtumisen seurauksena yli metrin vuodessa.

Korkean suolapitoisuuden vuoksi meren vesi kannattelee veden pinnalla, minkä vuoksi veteen ei voi hukkua. Kuollutmeri tunnetaan myös kosmetiikastaan, sillä vesi sisältää 21:tä erilaista mineraalia, joista 12:ta ei tavata missään muussa meressä.

ISRAELIN PARHAAT

Elina VenttolaTel Aviv, Israel
Lähellä Tel Avivin suosittua kauppakujaa Carmel Marketia sijaitsee monia viihtyisiä pieniä kujia.

Israelin parhaat matkakohteet

  1. Tel Aviv
  2. Jerusalem
  3. Eilat
  4. Kuollutmeri
  5. Negevin aavikko

Israelin parhaat kokemukset

  1. Surffaaminen Tel Avivissa
  2. Jerusalemin historialliset ja uskonnolliset paikat
  3. Kelluminen Kuolleessameressä
  4. Sukeltaminen Eilatissa
  5. Tel Avivin yöelämä

Lisätietoa

Israelin viralliset matkailusivut

Teksti: Suvi Huttunen, Anu Vaheristo, Elina Venttola
Kuvat: Elina Venttola, Shutterstock, Istockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vaellusloma Israelissa

Ota kaikki irti Israelin maisemista: vinkit vaellus- ja pyöräilylomalle

Tel Aviv, Israel

Onnistunut loma Tel Avivissa: parhaat rannat, kaupunginosat ja ravintolat

Israel

Israel on pieni maa, joka tarjoaa suuria kokemuksia

Tel Aviv, Israel

Viisi vinkkiä Tel Aviviin – koe nämä lomallasi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja