Kroatiassa sijaitseva salaperäinen sininen luola on unohtumaton elämys – jättää useimmat sanattomiksi
Flickr / Marco Klapper
Aktiivilomat
Pienellä veneellä siniseen luolaan
Kroatian erikoiset luontokohteet kiinnostavat matkailijoita siinä missä maan mainiot rannatkin. Esimerkiksi Plitvicen ja Krkan kansallispuistot ovat maan suosituimpia matkakohteita, mutta Kroatiassa on monia muitakin paikoitellen hyvin erikoisiakin luontokohteita. Splitin edustalla sijaitsevalla Biševon saarella oleva sininen luola lukeutuu Kroatian kauneimpiin luontokohteisiin.
Adrianmerellä sijaitsevaan luolaan on pääsy vain vesiteitse, ja kapeasta sisäänkäynnistä voi sujahtaa vain pieni vene. Korkean luolan vesi hohtaa kirkkaansinisenä auringonvalon vaikutuksesta, mutta kirkas väri on nähtävillä vain tiettyyn aikaan päivästä, kun auringon säteet osuvat luolan vedenalaiseen sisäänkäyntiin täydellisesti.
Dalmatian saaristossa oleva luola on todella suosittu kohde erityisesti kesäkuukausina, jolloin pieniä veneitä voi olla sisäänkäynnin edessä pitkä jono. Paras aika vierailla on siis suosituimman matkailusesongin ulkopuolella, esimerkiksi touko- tai syyskuussa. Uiminen luolassa on virallisen ohjeistuksen mukaan kielletty.
Luolavierailu on hyvin helppo toteuttaa, sillä retkiä järjestetään niin Splitistä kuin esimerkiksi viereiseltä Visin saareltakin.
Katso videolta, miltä Biševon sinisessä luolassa näyttää!
>> Lue lisää vinkkejä Kroatiaan Rantapallon kohdeoppaasta!
Teksti: Inka Khanji
Kuva: Flickr / Marco Klapper
Video: Youtube / Red Bull
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Helppo säästövinkki Kroatiaan: 3 ihanaa lähikohdetta, joissa majoitut halvemmalla kuin Dubrovnikissa
Tältä näyttää Kroatian kaunein ranta – erikoinen muoto ja turkoosi vesi houkuttelevat matkailijoita
Kuinka valita lomakohde Kroatiassa? Esittelyssä 15 vaihtoehtoa
Split vai Dubrovnik – kumpi Kroatian suosikkikohteista sopii sinulle?
Tätä paikkaa et halua jättää väliin Kroatiassa – näyttävät vesiputoukset ovat kuin sadusta
Käytännön vinkit Balkanille – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen matkaa
Muista nämä, kun lomailet Kroatiassa – 10 huomiota maan tapakulttuurista
Oletko lähdössä Kroatiaan? Kymmenen vinkkiä ensikertalaiselle