Toteuta seikkailu maailman toisella puolella – lennot Etelä-Amerikkaan saa nyt aiempaa halvemmalla
Kätevät yhteydet Euroopasta eri puolille Etelä-Amerikkaa
Etelä-Amerikka ja sen matkailukohteet ovat vielä jääneet monille suomalaisille tuntemattomiksi esimerkiksi pitkän lentomatkan vuoksi. Aiemmin myös lentolippujen hinta oli iso matkahaaveita rajoittava tekijä, mutta nykyään Euroopasta on aiempaa paremmat lentoyhteydet eri puolille Etelä-Amerikkaa, minkä vuoksi myös lentojen hinnat ovat tulleet alaspäin.
Suomesta pääsee moniin Etelä-Amerikan suurkaupunkeihin kätevästi yhdellä vaihdolla Euroopan kaupunkien, kuten Frankfurtin, Lontoon, Pariisin tai Madridin, kautta. Lufthansa lentää Frankfurtista suoraan esimerkiksi Brasilian kohteisiin, ja British Airwaysilla on suoria lentoja Lontoosta moniin Etelä-Amerikan suurkaupunkeihin, kuten Chilen pääkaupunkiin Santiagoon. Iberia ja Latam taas tarjoavat Barcelonasta ja Madridista kattavan reittiverkoston eri puolille Etelä-Amerikkaa esimerkiksi Ecuadoriin, Peruun ja Kolumbiaan.
Myös halpalentoyhtiö Norwegian aloitti helmikuussa 2018 lennot Etelä-Amerikan ja Euroopan välillä avaamalla lentoreitin Lontoosta Buenos Airesiin.
Euroopan kaupunkien lisäksi Etelä-Amerikkaan voi lentää myös monien Yhdysvaltojen kaupunkien kautta, mutta on hyvä huomioida että tällöin täytyy esimerkiksi varata pidempi vaihtoaika maahantulo- ja turvatarkastusten vuoksi.
Kohtuuhinnoin maailman toiselle puolelle
Matkaa Etelä-Amerikkaan suunnitellessa on hyvä aloittaa sopivien lentojen etsiminen hyvissä ajoin ja seurata tarkasti lentoyhtiöiden tarjouksia, jotta löytää edullisimman vaihtoehdon omalle reitille. Osa kohteista, kuten Peru ja Chile, ovat yleensä muita kalliimpia, mikä kannattaa huomioida kohdetta ja matkareittiä valitessa. Yleensä edullisimmat lentohinnat ovat saatavilla vilkkaimpien matkailukausien ulkopuolella, kuten keväällä ja syksyllä.
Aiemmin lennoista Etelä-Amerikkaan joutui helposti maksamaan aina reilut tuhat euroa, mutta nykyään lennot voi saada halvimmillaan jopa reilulla 500 eurolla. Edullisimpia vaihtoehtoja ovat usein Brasilian kohteet, joihin pääsee monista Euroopan kohteista. Kuitenkin myös esimerkiksi Buenos Airesiin, Santiagoon ja Perun pääkaupunkiin Limaan voi hyvällä tuurilla löytää lennot jopa alle 700 eurolla.
Usein järkevintä sekä hinnan että lennon keston puolesta on valita lento, jossa vaihtoja on vain yksi. Useamman vaihdon lisääminen saattaa laskea lennon hintaa hieman, mutta matka-aika saattaa silloin venyä tuskallisen pitkäksi.
Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Istockphoto, Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää