Hyppää sisältöön

Tämän termin sinäkin olet kuullut, mutta mikä boutique-hotelli oikein on? 5 faktaa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 03.12.2019
Matkailualalla puhutaan boutique-hotelleista. Mitä se oikein tarkoittaa?

1. Näin syntyi termi boutique-hotelli

Käsite boutique-hotelli on juurtunut matkailualalle. Oletko joskus miettinyt, mihin sillä viitataan – tai vähintäänkin mistä termi on lähtöisin?

Ranskankielinen sana boutique tarkoittaa putiikkia tai liikettä, jossa myydään tarkasti valittuja tuotteita. Ensimmäisen kerran boutique-hotelleista alettiin puhua Yhdysvalloissa 80-luvulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hotelliyrittäjä Steve Rubellin kerrotaan keksineen termin, kun tämä rinnasti geneeriset ketjuhotellit tavarataloihin, ja persoonalliset pikkuhotellit yksilöllisiin putiikkeihin.

Ensimmäisinä boutique-hotelleina pidetään Yhdysvaltojen länsirannikolle avattuja Kimpton-hotelleja sekä New Yorkin Morgans-hotellia, jonka Rubell perusti liikekumppaninsa Ian Schragerin kanssa vuonna 1984.

Kimpton-hotellien perustajan Bill Kimptonin kerrotaan saaneen inspiraatiota työmatkoiltaan Euroopasta, jossa hotellit olivat omaleimaisia. Perillä Yhdysvalloissa kaikki hotellit näyttivät samalta.

Termi on levinnyt myös muualle kuin hotelleihin. Nykyään saatetaan puhua esimerkiksi boutique-matkatoimistoista tai boutique-kuntosaleista.

2. Onko boutique-hotellin koolla väliä?

Boutique-hotelleja kuvaillaan pieniksi ja intiimeiksi majapaikoiksi, joissa vieraat saavat yksilöllistä palvelua. Yleinen määritelmä on noin 10–100 huoneen persoonallinen ja tasokas hotelli. Usein huoneet on sisustettu uniikisti siten, että jokainen näyttää hieman erilaiselta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Boutique-hotelleja ei kuitenkaan voi luokitella pelkän koon mukaan. On olemassa ketjuja, joilla on isompiakin hotelleja. Tällaisia ovat esimerkiksi Yhdysvalloista lähtöisin oleva Ace Hotels sekä Ranskassa perustettu Mama Shelter -ketju. Myös persoonalliset hotellit voivat siis olla osa ketjua.

Varmaa on se, että boutique-hotellissa vieraat eivät katoa tuhatpäiseen massaan tai joudu kävelemään jättimäisen resortin käytäviä pitkin.

3. Yksilöllinen ja yllättävä

Matkailumarkkinoilla boutique-hotellien tärkein valttikortti on massasta erottuminen. Hotellit pyrkivät olemaan vastakohta geneerisille bisneshotelleille, jotka muistuttavat toisiaan kaupungista ja jopa maasta riippumatta.

Sosiaalinen media on tehnyt boutique-hotelleista entistä haluttavampia. Monet valitsevat majoituksensa valokuvista bongaamiensa hauskojen yksityiskohtien perusteella. Jos boutique-hotelli onnistuu yllättämään vieraan, on se onnistunut tehtävässään.

ShutterstockMikä tekee hotellista boutique-hotellin?
Hotellin houkuttelevin osa voi olla esimerkiksi uima-allas.

Boutique-hotellissa tärkeässä roolissa voi olla myös esimerkiksi tasokas ravintola, poikkeuksellisen upea uima-allas, huomiota herättävä sisustus tai rohkea taide. Joskus parasta on sijainti: hotelli on voitu rakentaa vaikka luolaan, majakkaan, tehtaaseen tai entiseen luostariin.

Ensimmäiset boutique-hotellit perustettiin isoihin kaupunkeihin, mutta nyt niitä löytyy kaikkialta. Jopa pakettimatkailijoiden suosimiin rantalomakohteisiin on levinnyt boutique-hotelleja perinteisten lomakeskusten rinnalle.

4. Boutique-hotelli ei ole yhtä kuin luksushotelli

Boutique-hotelli voi olla samaan aikaan myös luksushotelli, mutta termit eivät tarkoita samaa asiaa. Kaikki boutique-hotellit eivät pyri tarjoamaan luksusta, vaan mielenpainuvia elämyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Boutique-hotellin voi odottaa olevan tyylikkäästi sisustettu ja tarjoavan erinomaista palvelua, mutta sieltä ei välttämättä löydy ympärivuorokautista huonepalvelua, concierge-tiskiä tai turndown serviceä eli huoneen laittamista yökuntoon.

Perinteisten luksuselementtien sijaan boutique-hotelli saattaa tarjota vieraille esimerkiksi polkupyöriä ilman lisämaksua tai ilmaisen cocktail-tilaisuuden iltapäivällä. Huoneesta voi löytyä vaikka vinyylilevysoitin tai keinu.

Lue myös: Onko Suomessa viiden tähden hotelleja – ja mitä niiltä ylipäänsä vaaditaan? Vastaus saattaa yllättää

5. Kenelle boutique-hotellit on tarkoitettu?

Boutique-hotellien tärkein kohderyhmä on pariskunnat, mutta mikään ei estä esimerkiksi perheitä majoittumasta niissä – paitsi silloin, kun ne on tarkoitettu pelkästään aikuisille. Monet K18-hotellit ovatkin boutique-hotelleja.

Aikuiset, työssä käyvät pariskunnat ja seurueet ovat usein halukkaita panostamaan majoitukseen. Kalliissa suurkaupungeissa boutique-hotelleilta voi odottaa korkeaa hintaa, mutta matalan hintatason maissa ne ovat kaikkien ulottuvilla.

Matkailijatyyppiä ja ikää enemmän boutique-hotelleihin hakeutuvia matkailijoita yhdistää hotellialan asiantuntijoiden mukaan uteliaisuus ja halu kokea jotain uutta. Boutique-hotelleihin tutustumisen voi aloittaa vaikka Suomesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Tiedätkö, mitä motellit todella ovat? Nämä ovat suurimmat erot hotelliin

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomen suurin hotelli

Tältä näyttää Suomen suurin hotelli – lentokentän uudessa kokonaisuudessa on kattobaari ja yli 700 huonetta

Helsinki-Vantaan hotellit

Esittelyssä Helsinki-Vantaan hotellit – näin majoitut lähellä lentoasemaa

Bomban matkailualue

Tällainen on Break Sokos Hotel Bomba – maisemahuoneet ovat kylpylähotellin uutuus

Tallinnan erikoiset hotellit

Viisi erikoista hotellia Tallinnassa – näin majoitut kontissa, luostarissa tai iglussa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja