Tiesitkö tämän Tokiosta? Kymmenen kiinnostavaa faktaa Japanin pääkaupungista

1. Tokio-nimistä kaupunkia ei olekaan olemassa
Tokio ei ole yksittäinen kaupunki, vaan se koostuu 62 itsenäisestä kaupungista ja kunnasta sekä kahdesta saariryhmästä. Tokion metropoli tai Tokion prefektuuri on yksi Japanin 47 prefektuurista eli valtionalaisesta hallintoalueesta.
Yhdessä Chiban, Kanagawan ja Saitaman prefektuurien kanssa Tokio muodostaa väkiluvultaan maailman suurimman metropolialueen. Suur-Tokion alueella asuu yhteensä noin 35 miljoonaa asukasta, mikä on lähes neljännes koko Japanin kansasta.
2. Kirsikankukkien loisto
Tokioon kannattaa matkustaa huhtikuun alkupuolella, jos haaveilee näkevänsä kukkivat kirsikkapuut. Kukinta-aika kestää vain noin viikon.
Hanami, suomeksi kukkien katseleminen, on yksi Japanin merkittävimmistä vuosittaisista kansanjuhlista. Kannattaakin varautua siihen, että Tokion puistot täyttyvät piknikseurueista kukinnan aikana.
3. Maailman vilkkain rautatieasema
Tokio on kuuluisa ruuhkaisesta, joskin toimivasta joukkoliikenteestään. Shinjukun rautatieasema on kiireisyydellään voittanut maailman vilkkaimman rautatieaseman tittelin. Aseman läpi kulkee päivittäin keskimäärin 3,6 miljoonaa matkustajaa.
Verrattuna Euroopan vilkkaimpaan rautatieasemaan, Pariisin Gare du Nordiin, tulos on ylivoimainen. Gare du Nordin läpi kulkee noin 190 miljoonaa matkustajaa vuodessa – saman verran kuin Shinjukun kautta vajaassa kahdessa kuukaudessa.

4. Hämmentävät osoitteet
Suomalaismatkailijan kannattaa varautua Tokion monimutkaiseen osoiteviidakkoon. Kadut ovat epäloogisessa järjestyksessä, eikä kaikilla ole edes nimeä. Rakennuksia ei myöskään ole numeroitu järjestyksessä, vaan talonnumero määräytyy rakentamisjärjestyksen mukaan.
Matkailijan kannattaa suunnitella reitti päämääräänsä jo etukäteen. Neuvoa voi kysyä esimerkiksi hotellilla ja katsoa reitti valmiiksi matkapuhelimen karttasovelluksen avulla.
5. Skytree-torni on maailman korkein
Jos korkeat paikat eivät kammota, kannattaa vierailla Tokion Sumidassa sijaitsevassa Tokyo Skytree -televisio- ja näköalatornissa. Maisemia pääsee ihastelemaan tornin 350 ja 450 metrin korkeuteen kohoavilta näköalatasanteilta.
Kokonaisuudessaan 634 metriä korkea Tokyo Skytree on maailman korkein torni ja toiseksi korkein rakennus – se jää kakkoseksi vain Dubaissa sijaitsevalle pilvenpiirtäjälle Burj Khalifalle.
6. Maailman ruokakeskus
Tekeepä mieli sitten sushia, ramenia, pihviä taikka hampurilaista – Tokion noin 160 000 ravintolan joukosta löytyy jokaiselle jotakin. Ruokapaikkoja on myös joka budjetille ruokatorien pikanuudelikojuista maailman kalleimpiin pihviravintoloihin.
Monipuolisen ja laadukkaan ruokakulttuurin ansiosta Tokiossa on maailman eniten Michelin-tähdillä luokiteltuja ravintoloita. Vuoden 2018 oppaassa on listattu 234 Tokiossa sijaitsevaa ravintolaa.
7. Fuji-vuori näkyy vain harvoin
Tokiossa vieraileva haluaa varmasti nähdä vilauksen myös kuuluisasta Fuji-tulivuoresta – se saattaa kuitenkin osoittautua luultua hankalammaksi. Vaikka vuori sijaitsee vain noin sadan kilometrin päässä, ei sitä huonon sään takia nähdä kaupungista kuin keskimäärin 79 vuorokautena vuodessa.
Parhaiten Fujin näkeekin paikan päältä. Esimerkiksi Shinjukun asemalta vuorelle pääsee bussilla noin 140 minuutissa. Reissu kannattaa ajoittaa kylmempiin vuodenaikoihin, jolloin näkyvyys on parhaimmillaan.

8. Kahville Muumipeikon kanssa
Suomalaisille tutut satuhahmot seikkailevat myös Tokiossa. Muumi-fanin kannattaa suunnata Bunkyonin Dome Cityssä sijaitsevaan Moomin Bakery & Café -kahvilaan, jossa tarjoillaan niin japanilais- kuin suomalaisvaikutteistakin ruokaa. Menusta löytyy esimerkiksi lihapullia, lohta ja ruisleipää. Monet tuotteista on muotoiltu muumihahmojen mallisiksi.
Tove Janssonin luomat Muumit ovat olleet suosittuja Japanissa aina 1960-luvun kirjakäännöksistä alkaen. Muumit on myös animoitu Japanissa kahteen kertaan, ensin 60- ja 70-lukujen taitteessa ja sittemmin 90-luvun alussa.
9. Matkalla mangan ja animen maailmaan
Japanilaisesta otaku- eli fanikulttuurista kiinnostuneen kannattaa suunnata Akihabaraan, joka tunnetaan elektroniikan, videopelien sekä animen ja mangan keskuksena.
Kaupunginosassa sijaitsee paljon manga- ja anime-aiheisia liikkeitä ja kahviloita sekä Tokyo Animation Center, jossa järjestetään japanilaiseen animaatioon liittyviä näyttelyitä ja tapahtumia.
Muita näkemisenarvoisia matkakohteita ovat muun muassa japanilaisen animaation museo Suginamissa, Hello Kitty -teemapuisto Tamassa sekä Mitakassa sijaitseva Ghibli-museo, jossa pääsee tutustumaan muun muassa Naapurini Totoro -animesta tuttuun maailmaan.
10. Toiset kesäolympialaiset
Vuoden 2020 kesäolympialaiset järjestetään Tokiossa. Kisoihin on varattu noin 6,5 miljardin euron budjetti, jolla muun muassa rakennetaan ja kunnostetaan kisapaikkoja ja rautatieyhteyksiä. Myös Tokion olympiastadion rakennetaan uudestaan.
Edellisen kerran Tokio toimi kisaisäntänä vuonna 1964, jolloin olympialaiset pidettiin ensimmäistä kertaa Aasiassa. Vuoden 2020 kisojen myötä Tokiosta tulee ensimmäinen aasialainen kaupunki, jossa kisat on järjestetty kahdesti.
>> Lue lisää vinkkejä Tokioon Rantapallon kohdeoppaasta!
Teksti: Niina Kinnunen
Kuvat: Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja



