Oletko huomannut tämän salaperäisen kaivon Tallinnan vanhassakaupungissa? Taustalla synkkä legenda
Legendojen kaivo Tallinnassa
Jos olet liikkunut Tallinnan vanhassakaupungissa Rataskaevu-nimistä katua pitkin, olet todennäköisesti ohittanut myös kaivon, jolta katu on saanut nimensä. Mutta oletko kiinnittänyt siihen huomiota – tai kuullut sen kummallisesta menneisyydestä?
Kaivo sijaitsee vanhankaupungin ytimessä vastapäätä suosittua Rataskaevu 16 -ravintolaa. Ohi kuljettaessa sitä ei voi olla huomaamatta, sillä se on rakennettu omalle katetulle jalustalleen. Samalla paikalla on seissyt kaivo jo 1300-luvulta lähtien.
Legendan mukaan paikalliset keksivät aikoinaan, että kaivossa asuu vesipiru tai näkki. Uskomus sai alkunsa kaivosta kuuluvista selittämättömistä äänistä. Kaupungissa alkoi levitä tarina, jonka mukaan kaivon henki kuivattaisi kaikki Tallinnan kaivot mikäli sille ei annettaisi eläinuhreja.
Kylmäävältä kuulostavan tarun mukaan paikalliset alkoivat heittää kaivoon säännöllisesti kissoja ja eläinten ruhoja pitääkseen hengen tyytyväisenä. On selvää, että veden laatu ei ainakaan parantunut tämän kaamean tavan myötä.
Paikalliset alkoivat puhua Tallinnassa kissakaivosta. Vieläkin Googlen kartoista voi löytää kaivon nimellä Cat’s Well.
Kaivo poistettiin käytöstä jo 1800-luvulla. Tänä päivänä Tallinnan hanavesi on täysin juomakelpoista. Suomalaiset saattavat tosin huomata siinä korkeammasta kalkkipitoisuudesta johtuvan sivumaun.
Kyseessä ei ole alueen ainoa mystinen legenda, sillä viereiseen Rataskaevu 16 -ravintolaan liittyy yksi Tallinnan kuuluisimmista kummitustarinoista.
Lue myös: Tallinnan parhaat nähtävyydet – ota kaikki irti lyhyestäkin vierailusta