Tiesitkö tätä? Tallinnan suosituimman ravintolan takaa paljastuu kummitustarina

Nauti lounasta tai illallista kummitustalossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Rataskaevu 16 kuuluu kaupungin suosituimpiin ravintoloihin. Moni matkailija ei kuitenkaan tiedä, että rakennus, johon ravintola on perustettu, on yksi Tallinnan tunnetuimmista kummitustaloista.
Legendan mukaan kauan sitten talon omisti mies, joka oli ajautunut pahoihin rahaongelmiin. Eräänä päivänä miehen luokse saapui muukalainen, joka tarjosi omistajalle huomattavan summan rahaa, jos hän saisi järjestää juhlat talon ylimmän kerroksen huoneessa. Ainoana ehtona oli, ettei kukaan saisi missään tapauksessa häiritä juhlijoita.
Tarinan lopusta on olemassa eri versioita, mutta kaikkien niiden mukaan kyseisenä yönä talossa juhlittiin itse paholaisen häitä. Yhden version mukaan talon palvelija menehtyi vakoiltuaan juhlia. Toisten tarinoissa omistaja päätyi tirkistelemään juhlintaa avaimenreiästä ja jäi lopulta ilman rahoja. Paholainen otti oikeudekseen käyttää huonetta milloin haluaa.

Rakennuksen luona vierailevat voivat huomata, ettei ylimmän kerroksen vasemmanpuoleisin ikkuna ole oikea. Tarinan mukaan vielä vuosienkin jälkeen ohikulkijat kuulivat paholaisen huoneesta yöaikaan meteliä ja juhlinnan ääniä, joten omistaja päätyi muuraamaan ikkunan umpeen.
Kummitustalon ja suositun ravintolan löytää vanhastakaupungista läheltä Raatihuoneentoria osoitteesta Rataskaevu 16. Samalla pienellä aukiolla sijaitsee myös kaivo, jolla on synkkä historia.
>> Lue lisää vinkkejä: Rantapallon matkaopas Tallinnaan
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







