Hyppää sisältöön

Joko olet käynyt Tallinnan vanhimmassa kahvilassa? Kuuluisinta herkkua myytiin aluksi lääkkeenä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 18.02.2020
Tallinnan vanhin kahvila on toiminut 1860-luvulta saakka.

Maiasmokk on historiallinen kahvila ja marsipaanihuone

Missä juodaan kahvit? Siinä on kysymys, jota lähes kaikki suomalaiset miettivät Tallinnassa. Nopealla päiväristeilylläkin ehtii vähintään käydä lounaalla ja kahvittelemassa.

Klassinen vaihtoehto on Tallinnan – ja koko Viron – vanhin kahvila Maiasmokk, joka on toiminut vuodesta 1864 saakka. Toisaalta samalla paikalla oli leipomo vieläkin aiemmin, jo vuonna 1806. Täällä kahvitellessasi näet samalla palan paikallista historiaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kahvilan perusti saksalainen Georg Stude, jolle on edelleen omistettu oma huone kahvilan yläkerrassa. Kahvilan nykyinen ilme on peräisin vuodelta 1913: kiinnitä huomiota komeisiin yksityiskohtiin kuten koristeelliseen kattoon.

Kahdessa kerroksessa palveleva kahvila myy kakkuja, leivoksia, suklaata ja marsipaania. Toisaalta sieltä saa myös salaatteja, pastaa ja pääruokia. Kahvilan omistaa nykyään virolainen suklaatehdas Kalev, jonka tuotteet ovat tuttuja useimmille Tallinnan-kävijöille.

Nykyinen nimi, herkkusuuta tarkoittava Maiasmokk, on ollut käytössä vuodesta 1984 saakka. Kahvila sijaitsee vanhassakaupungissa useimpien matkailijoiden reitin varrella. Raatihuoneentorilta matkaa on vain kivenheiton verran.

Marsipaania särkyneeseen sydämeen

Kahvilan erikoisuus on marsipaanihuone, jossa makeaa herkkua koristellaan edelleen. Juuri Georg Studen marsipaani oli se tuote, joka teki kahvilan aikoinaan kuuluisaksi. Sekä Tallinna että Saksan Lyypekki ovat ottaneet kunnian marsipaanin keksimisestä, mutta totuutta ei taida tietää kukaan.

Asiakkaat voivat ostaa valmiita marsipaanifiguureja tai suunnitella omia toiveidensa mukaan, sillä paikalla on ammattilainen puuhissaan. Ryhmille voidaan myös järjestää kahvilassa työpajoja, jossa opetellaan marsipaanin koristemaalausta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mantelista ja sokerista valmistetulla marsipaanilla oli alussa erilainen tarkoitus kuin nykyään. Tuotetta valmistettiin apteekeissa, ja sen uskottiin auttavan yhteen vaivaan, johon ei varsinaisesti ole olemassa lääkettä: sydänsuruihin. Marsipaani näkyi apteekkien hinnastoissa jo vuonna 1695.

Marsipaaniin liittyy myös toinen tallinnalainen nähtävyys, jossa sitä alun perin valmistettiin. Tiesitkö, että Tallinnassa toimii Euroopan vanhin apteekki Raeapteek? Löydät sen vain parin minuutin kävelymatkan päästä kahvilasta.

Katso, miltä kahvila näyttää!

Lue myös: Tiesitkö tätä? Tallinnan suosituimman ravintolan takaa paljastuu kummitustarina

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock ja Instagram

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tallinnan hotellit, joissa on uima-allas

Tallinnan parhaat uima-altaat – 12 hotellia, joissa pääset uimaan

Via Baltican reitin parhaat palat

Via Baltican kiinnostavimmat paikat – 8 syytä lähteä legendaariselle automatkalle

Lapsiperheen vinkit Tallinnaan

Lasten kanssa Tallinnassa: lue vinkit onnistuneeseen matkaan

Viron Michelin-ravintolat

Tässä ovat Viron Michelin-ravintolat – katso tuore lista suosituksista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja