Hyppää sisältöön

Junalla Lontoosta Pariisiin – millaista on matkustaa vedenalaisessa tunnelissa?

Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 31.01.2023
Junalla pääset helposti ja nopeasti Lontoosta Pariisiin - tai päinvastoin.

Juna on helpoin tapa liikkua Lontoon ja Pariisin välillä

Jos olet suunnitellut kaupunkilomaa Lontoossa tai Pariisissa, voit helposti yhdistää samaan reissuun molemmat kaupungit. Kätevin tapa liikkua Euroopan kuuluisimpien pääkaupunkien välillä on juna.

Vuonna 1994 avattu Eurostarin reitti liikennöi Lontoon St. Pancrasin ja Pariisin Gare du Nordin asemien välillä. Matka kaupungista toiseen kestää vain kaksi tuntia ja 16 minuuttia, joten vierailu onnistuu vaikka saman päivän aikana. Reittiin sisältyy vedenalainen tunneli Englannin kanaalin alla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Juna vie keskustasta keskustaan, jolloin matkailija välttää vaivalloiset ja usein kalliit siirtymiset lentokentille. Myös matkatavarat kuuluvat hintaan, eikä kiloja lasketa. Lisäksi junamatka on aina lentoa ekologisempi valinta.

Rautatieasemalle on saavuttava noin 45–60 minuuttia ennen lähtöä passi- ja turvatarkastusta varten. Matkatavarat läpivalaistaan samaan tapaan kuin lentokentällä, mutta esimerkiksi nesteiden kuljetusta ei junassa rajoiteta.

Edullisten yhdensuuntaisten lentolippujen avulla voit halutessasi ostaa menolipun toiseen kaupunkiin, siirtyä niiden välisen matkan junalla ja lentää kotiin toisesta kaupungista.

Kanaalin alta naapurimaahan

Matkan jännittävin osuus on tietysti vedenalainen tunneli. Suomalaiselle se on erityisen kiinnostava, sillä myös suunnitelma Helsingin ja Tallinnan välisestä tunnelista nousee säännöllisin väliajoin esiin.

Millaista vedenalaisessa tunnelissa matkustaminen sitten on? Asia saattaa askarruttaa ainakin erilaisista suljetun paikan kammoista kärsiviä matkustajia. Totuus kuitenkin on, ettei sitä juuri edes huomaa – muuta kuin kuulutuksista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kanaalin alittava tunneliosuus kestää vain noin 20 minuuttia. Loput ajasta reitti kulkee maan kamaralla. Junan sukeltaessa tunneliin matkustajat tuntevat loivan laskun, mutta minkäänlaisesta jännittävästä syöksystä ei voida puhua.

Tunneliosuuden aikana ikkunoista ei näy mitään. Valojen ansiosta vaunut eivät kuitenkaan ikinä muutu pimeiksi. Nykyään tunnelissa voi jopa käyttää puhelinta, wifi-yhteyttä ja mobiilidataa.

ShutterstockEurostar-juna Lontoon ja Pariisin välillä
Lontoon ja Pariisin välillä voi tehdä jopa päiväretkiä. Junamatka kestää reilut kaksi tuntia.

Juna kulkee Ison-Britannian puolella 230 kilometrin tuntivauhtia, mutta kiihtyy Ranskan rajan ylitettyään 300 kilometrin tuntivauhtiin. Tunnelissa nopeus on 160 kilometriä tunnissa.

Perusliput Lontoon ja Pariisin välillä maksavat vuonna 2019 yhdeltä suunnalta 56 euroa, kun taas edestakaisen lipun normaali hinta on 78 euroa. Eurostarilla on kuitenkin usein erilaisia tarjouksia, jolloin lipun voi saada vielä edullisemmin.

Eurostarin mukaan mahdollisen Brexitin ei ainakaan toistaiseksi uskota vaikuttavan junaliikenteeseen.

Lue myös: Maailman upeimmat junamatkat – 5 vinkkiä maisemareiteille

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suorat lennot Gironaan

Joko tunnet nämä viisi kohdetta, joihin pääsee Suomesta edullisesti? Ryanairin lennot vievät pienemmille kentille

Idän Pikajuna

Idän pikajuna on junamatkojen klassikko: luksusjuna on koettava kerran elämässä – jos siihen on varaa

Lontoo, Iso-Britannia

Lontoon tärkeimmät nähtävyydet Top 10 – älä missaa näitä paikkoja kaupunkilomalla

Carcassonne, Ranska

Slummista nähtävyydeksi – tältä näyttää suositusta lautapelistäkin tuttu ranskalainen Carcassonnen linnakaupunki

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja