Millaista on reissata bussilla Euroopassa? Helppoa ja halpaa – lue 5 faktaa

1. Sopisiko sinulle bussimatka?
Oletko haaveillut hitaasta matkustamisesta läpi Euroopan? Tai yrittänyt vähentää lentämistä? Pitkän matkan bussilla liikkuminen tarjoaa edullisen vaihtoehdon junamatkoille. Busseja on yleensä aina saatavilla sellaisillakin reiteillä, joilla junat eivät liikennöi.
Parhaimmillaan bussimatka voi olla maisemien ihailua yllättävänkin miellyttävissä puitteissa. Bussilla matkustamisen hyviin puoliin kuuluu myös se, että lippuja löytyy kohtuuhintaan myös viime hetkellä.
Suomalaisen on kätevintä aloittaa bussireissu Euroopassa esimerkiksi Tallinnasta tai Kööpenhaminasta tai vaikka jostain Saksan kaupungista.
Kaupungista ja yhtiöstä riippuen bussit voivat lähteä joko kätevästi ydinkeskustasta tai hieman kaupungin ulkopuolelta. Bussilippuja on helppo etsiä Omio-nimisen sovelluksen avulla. Sovellus listaa samalle reitille sekä bussit, junat että lennot.
2. Euroopan isoimmat bussiyhtiöt
Euroopassa toimii useita bussiyhtiöitä, joista osa liikennöi vain tietyillä alueilla. Isoimmat reittiverkostot ovat FlixBus- ja Eurolines-nimisillä yhtiöillä. Muita toimijoita ovat esimerkiksi Ecolines, Ouibus, Student Agency Bus ja Berlin Linien Bus.
Isossa-Britanniassa matkustettaessa edullisia bussilippuja kannattaa etsiä National Expressin ja MegaBusin valikoimista.
3. Bussilippujen hinnoittelu
Usein bussilippuja koskee lentoyhtiöiltä tuttu käytäntö: mitä aiemmin ostat lipun, sitä edullisempi se todennäköisesti on. Kilpailluimmilla reiteillä hinnat saattavat pysyä edullisina aina lähtöpäivään saakka. Jos kyseessä on maa, jossa bussilippuja ei myydä verkossa, on hinta aina sama. Lipun hintaan sisältyvät yleensä matkatavarat.

Tietyt bussiyhtiöt – kuten FlixBus – myyvät myös Interrail-kortteihin verrattavissa olevia bussipasseja, joilla on mahdollista tehdä useita matkoja kiinteään hintaan.
4. Bussimatkojen mukavuudet
Kaikkien isoimpien yhtiöiden bussit on nykyään varusteltu tärkeimmillä mukavuuksilla. Pitkiä reittejä liikennöivissä busseissa on wc-tilat, kallistettavat istuimet ja usein myös wifi-yhteys.
Pitkillä bussimatkoilla reitteihin kuuluu aina tietty määrä pysähdyksiä, joista tiedotetaan usein etukäteen. Pysähdyksien aikana on mahdollista ostaa eväitä ja käyttää wc-tiloja bussin ulkopuolella.
5. Bussimatkojen miinukset
Pitkän matkan taittaminen bussilla ei aina ole helppoa, eikä se sovi kaikille. Bussissa voi olla ahdasta tai tunkkaista. Matkantekoon voi tulla viivästyksiä. Ja kukapa olisi erityisen innoissaan bussin wc-tilojen käyttämisestä?
Ennen matkaa kannattaa miettiä omaa sopeutumista. Huonoilla unenlahjoilla kymmenen tunnin yöbussi voi olla tuskainen. Poikkeuksellisen pitkälle matkustajalle juna voi olla parempi vaihtoehto.
Usein matkan mukavuuteen vaikuttaa eniten se, kuka viereesi tai läheisyyteesi sattuu istumaan. Vierustovereita kunnioittavien matkustajien kanssa on helpompi reissata.
Lue myös: Interrail-matkailijan ABC – näin suunnittelet onnistuneen junamatkan
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







