Tämä hylätty huoltoasema paljastuu kauhuleffan lavasteeksi – seissyt tien varressa yli 10 vuotta

Kauhuleffan huoltoasema yllättää autoilijan
Keskeltä Marokon autiomaamaisemaa löytyy huoltoasema, joka näyttää äkkiseltään ihmeellisen amerikkalaiselta. Ja niinhän se onkin: kyseessä on amerikkalaista kauhuelokuvaa The Hills Have Eyes varten rakennettu lavaste.
Lähemmällä tarkastelulla selviää, että tällä huoltoasemalla on turha yrittää tankata autoa tai ostaa eväitä matkalle. Lavasteet on jätetty seisomaan paikoilleen elokuvan kuvauksista saakka.
Vuonna 2006 ilmestynyt The Hills Have Eyes on uudelleenversiointi Wes Cravenin samannimisestä kauhuelokuvasta vuodelta 1977. Uudemmalle versiolle tehtiin myöhemmin myös jatko-osa The Hills Have Eyes 2.
Hylätyn näköisestä huoltoasemasta tekee erityisen aavemaisen se, että sillä on elokuvan juonen kannalta merkittävä rooli. Elokuvassa Yhdysvaltojen New Mexicon osavaltiossa autoileva perhe pysähtyy kysymään ajo-ohjeita huoltoasemalta, jossa heidät ohjataan oikoreitille. Juuri tällä tiellä alkaa tapahtua pahoja asioita selittämättömällä tavalla.
Huoltoaseman sisällä voi edelleen nähdä erilaisia purkkeja ja tölkkejä, joita käytettiin lavasteina huoltoaseman myymälässä. Pihassa seisoo pari romuttunutta autoa.
Autiomaakohtausten kuvauspaikka Marokossa
Kyseessä ei ole ainoa elokuva, jota on kuvattu Ouarzazaten liepeillä Marokossa. Kohteesta on tullut suosittu kuvauspaikka aavikkokohtauksia vaativille elokuville. Huoltoaseman kupeessa sijaitsevan kylän nimi on Amerzgane.
Suomesta pääsee nykyään helposti myös omatoimimatkalle Marokkoon. Halpalentoyhtiö Norwegian avasi reitin Helsingistä Marrakechiin vuonna 2017.
Matkailijan kannalta vierailu kuvauspaikalla on hieman hankala, sillä lähellä ei juuri ole muita turisteja kiinnostavia nähtävyyksiä. Huoltoasemalle löytävätkin lähinnä roadtripille lähtevät seikkailijat tai todelliset elokuvafanit.
Matkaa Marrakechista kertyy noin 160 kilometriä suuntaansa. Vierailu vaatii joko oman vuokra-auton tai paikan päällä palkatun kuljettajan palveluiden käyttämisen.
Katso alta matkailijoiden Instagramissa jakamia kuvia huoltoasemasta sekä paikan päällä kuvattu video!
Lue myös: Tämä eksoottinen uima-allas nousi supersuosioon – tänne haluavat kaikki
Lähde: Daily Mail, Atlas Obscura
Kuvat: Flickr / G · RTM, Instagram
Video: YouTube / Caters Clips
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







