Trendikäs ja edullinen – Kalamaja on Tallinnan uusi ykköskohde
Visit Estonia
Kaupunkilomat
Runsas ravintolavalikoima ja sympaattisia tallinnalaistaloja
Aivan Tallinnan sataman tuntumassa sijaitseva Kalamajan kaupunginosa on tämän hetken ykköskohde Tallinnassa. Keskiajalla Kalamajassa asuneiden kalastajien mukaan nimetyssä kaupunginosassa toimi aikaisemmin Viron tärkein kalastajasatama, mutta nykyään alue on trendikkäiden kauppojen ja ravintoloiden valtaama.
Kaupunginosalle tyypilliset tallinnalaistalot eli 20- ja 30-luvun taitteessa asuintaloiksi rakennetut kaksi- ja kolmikerroksiset puutalot luovat Kalamajaan omintakeisen tunnelman.
Vanhat teollisuusrakennukset on otettu uudelleen käyttöön, ja niihin on perustettu muun muassa hotelleja, ravintoloita, gallerioita, museoita ja kahviloita.
Herkuttele Kalamajassa
Kalamajaan on muodostunut hiljattain uusien ravintoloiden keskittymä, ja parhaillaan alueella avataan ravintoloita jopa kuukausittain. Vielä vuonna 2009 Kalamajassa ei ollut juuri muita kahviloita kuin Mook, jota voikin pitää kaupunginosan nousun pioneerina.
Vaikka Kalamaja on trendikästä aluetta, ovat kaupunginosan ravintolat siitä huolimatta suomalaiseen makuun melko edullisia.
Kaikkea Kalamajassa ei ole laitettu uusiksi, sillä perinteinen jokalauantainen kalatori tarjoaa edelleen Tallinnan tuoreinta kalaa. Lisäksi osa alueen teollisuusrakennuksista on yhä alkuperäisessä käytössä: esimerkiksi Viron pianotehdas Kungla 41 valmistaa edelleen flyygeleitä.
Lähde ja kuva: Tallinnan matkailu
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Joko tunnet Tallinnan vanhimman kahvilan? Kuuluisinta herkkua myytiin aikoinaan lääkkeenä
Tässä ovat Viron Michelin-ravintolat – katso tuore lista suosituksista
Lasten kanssa Tallinnassa – kaikki mitä tarvitset onnistuneeseen matkaan
Tiesitkö jo tästä? Tallinnasta on helppo tehdä retki upealle vesiputoukselle – katso kuvat
Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily
Huomasitko Tallinnan yllättävän nähtävyyden? Euroopan vanhimmasta apteekista saa myös vettä väkevämpää
Tiesitkö tätä? Tallinnan suosituimman ravintolan takaa paljastuu kummitustarina
Älä mokaa Tallinnassa – 8 helppoa virhettä, joihin turistit kompastuvat