Päiväretket Gdanskista – nämä 4 kohdetta voit yhdistää helposti kaupunkilomaan
Matkoja kohteeseen Gdansk
Sopot
Reilun kymmenen kilometrin päässä Gdanskista sijaitseva rantakaupunki Sopot on erityisesti juuri rantakohde, sillä kaupunki on tunnettu juuri pitkistä hiekkarannoista ja komeista rantahuviloista. Rantaa reunustaa pitkä rivi kylpylähotelleja, ravintoloita ja baareja, joten kesäkuumalla tunnelma on kuin Välimeren rantakohteissa.
Sopotissa sijaitsee myös koko Euroopan pisin puulaituri. Sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös 1920-luvulla rakennettu viiden tähden Grand Hotel, jonka näyttävä Art Nouveau -tyyli on saanut Sopotin-vierailijat kiinnostumaan hotellista.
Gdynia
Gdanskin ja Sopotin kanssa kolmoiskaupungin muodostavaan Gdyniaan on Gdanskista matkaa noin 20 kilometriä, joten matka taittuu nopeasti. Gdynia on tunnelmallinen puolalaiskaupunki, joka on kasvanut pienestä kalastajakylästä noin 250 000 asukkaan satamakaupungiksi.
Malborkin linna
Noin 50 kilometrin päässä Gdanskista sijaitseva, 1200-luvulla rakennettu Malborkin linna on helppo ja kiinnostava päiväretkikohde. Valtava linna on Euroopan suurin tiilirakennus ja maailman suurimpia linnoja, joten vierailuun kannattaa varata aikaa. Vierailu onnistuu näppärästi, sillä Gdanskista pääsee Malborkin linnalle esimerkiksi julkisen liikenteen kulkuvälineillä.
Keskiaikainen linna on Unescon maailmanperintökohde, ja nähtävää riittää suurissa saleissa, tarkoissa yksityiskohdissa ja lukuisissa rakennuksissa.
Stutthofin keskitysleiri
Jos rakastat historiaa ja olet valmis vierailemaan lomasi aikana natsien keskitysleirillä, älä jätä Stutthofin keskitysleiriä väliin Gdanskin-lomasi aikana. Hieman alle 50 kilometrin päässä Gdanskista sijaitseva keskitysleiri on järkyttävä vierailukohde, mutta avaa mieleenpainuvasti niitä kauheuksia, joita Puolassakin tehtiin.
Keskitysleirillä voi vierailla ilmaiseksi ja se on avoinna joka päivä.
>> Lue lisää vinkkejä Gdanskiin Rantapallon kohdeoppaasta!
Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Istockphoto ja Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää