Kuka vain voi tehdä helpon virheen, jolla on kohtalokkaat seuraukset – älä tue eläinten kaltoinkohtelua lomallasi
Istockphoto
Rantalomat
Älä tue eläinten hyväksikäyttöä
Miten sinä toimisit, jos eksoottisessa lomakohteessa eteesi tuotaisiin suloinen apina tai komea tiikeri, jonka kanssa voisit napata taatusti tykkäyksiä keräävän lomakuvan? Tai jos saisit mahdollisuuden kiivetä valtavan norsun selkään ja lähteä unohtumattomalle ratsastusretkelle?
Yhä useampi matkailija ymmärtää nykyisin jo kieltäytyä näistä nopeasti eteen tulevista tilanteista. Eläintä sylissä pitelevän paikallisen vakuutellessa suloisen eläimen nauttivan matkailijoilta saadusta huomiosta tilanteeseen on helppo lähteä mukaan, mutta siitä on myös helppo kieltäytyä. Täysin viattomalta vaikuttava hauska elämys on kuitenkin yleensä todellisuudessa julma ja kaltoin kohteleva kidutus, jonka kohteeksi eläin on joutunut.
Tyypillisimpiä esimerkkejä ovatkin juuri elefanttiratsastukset ja muut norsuesitykset sekä yhteiskuvat tiikereiden ja erilaisten apinoiden kanssa.
Kuinka tunnistaa eläinten kaltoinkohtelu?
Vastuu jää usein matkailijan harteille, sillä paikalliset yrittäjät koettavat kaikin keinoin houkutella asiakkaita myös eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Edes viranomaiset eivät voi kitkeä toimintaa ilman matkailijoiden apua, sillä niin kauan kuin matkailijat tukevat tällaista toimintaa, löytyy yrittäjiä aina.
Kaltoinkohtelua ei kuitenkaan tapahdu matkailijoiden silmien edessä, mistä syystä sitä voi olla hankala tunnistaa. Lomailija saattaa miettiä tilanteeseen liittyvän eläimen kaltoinkohtelua, mutta ajatus on helppo unohtaa kateutta herättävää lomakuvaa napatessa.

Usein matkailijoille myös vakuutellaan, että eläinten kanssa tehtävää työtä tukemalla ulkomaalaiset turistit edesauttavat eläinten, esimerkiksi norsujen tai tiikereiden suojelutyötä. Todellisuus on kuitenkin hyvin toisenlainen, sillä antamalla rahaa tämänkaltaiseen eläinturismiin matkailija tukee kyseenalaista ja eläimiä alistavaa toimintaa, minkä lisäksi mahdollistaa sen jatkuvan matkakohteessa myös tulevaisuudessa.
Kyseessä ei ole mikään pienimuotoinen, vain muutamia eläimiä koskeva asia: Oxfordin yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan matkailijat rahoittavat noin puolen miljoonan eläimen kaltoinkohtelua eri turistikohteissa ympäri maailmaa.
Jos epäilet matkallasi eläinten hyväksikäyttöä, kidutusta tai muunlaista kaltoinkohtelua matkailijoilta saatavien palkkioiden vuoksi, uskalla olla kriittinen. Hyvä nyrkkisääntö on muistaa, että jos villieläintä voi halata, sen kanssa on mahdollista ottaa yhteiskuva tai jos sillä pääsee ratsastamaan, liittyy toimintaan usein kidutusta, väkivaltaa tai muunlaista eläimeen kohdistuvaa huonoa kohtelua.
>> Lue myös: Eläimet matkailussa – näin tuet vastuullista toimintaa
Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Istokcphoto ja Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä
Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa
Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi
Viisi kysymystä, joihin sinäkin haluat vastauksen ennen kuin matkustat Thaimaahan
Suomalainen Kati perusti oman hotellin Thaimaahan – paljastaa nyt kirjassa, mikä oli unelman hinta
Phuket vai Krabi – kumpi Thaimaan suosikkikohteista sopii sinulle?
Mitkä ovat Thaimaan yleisimmät vaarat? 6 asiaa, jotka jokaisen kannattaa huomioida
Kahdeksan parasta päiväretkeä Phuketista – mikä näistä sopii sinulle?