Puolan parhaat nähtävyydet – 10 paikkaa, jotka tekevät matkasta unohtumattoman

1. Malborkin linna
Puolan pohjoisosassa, noin tunnin ajomatkan päässä Gdanskista sijaitsevan Malborkin tunnetuin nähtävyys, Malborkin linna, tarjoaa aikamatkan menneisyyteen. Jo 1200-luvulla rakennettu punatiililinna on maailman suurin goottilaislinna ja myös Unescon maailmanperintökohde.
Saksalaisen ritarikunnan rakennuttama valtava linna koostuu kolmesta osasta: ylälinnasta, keskilinnasta ja alalinnasta. Jo ylälinnan rakennuttamiseen on käytetty noin 4,5 miljoonaa tiiltä, ja siellä sijaitsevat muun muassa kirkko, kapitulisali, pääkeittiö, mylly sekä asuintiloja. Linnaa on suojeltu kovasti, ja sen ympärille on kaivettu leveät vallihaudat ja rakennettu kaksinkertaiset puolustusmuurit.

Vierailu Malborkin linnassa onnistuu helposti päiväretkenä Gdanskista, sillä Gdańsk Główny -asemalta liikennöivä EIP- ja TLK -linjojen junat vievät Malborkin asemalle noin 45 minuutissa. Perillä Malborkissa odottaa noin 1,5 kilometrin mittainen kävely asemalta linnalle.
Sisäänpääsy maksaa noin kymmenen euroa, ja lipun voi ostaa etukäteen myös Malborkin linnan verkkokaupasta. Linna on suosittu kohde erityisesti kesäkuukausina, jolloin jonot lippuluukulle ovat pitkät.
2. Auschwitzin keskitysleiri
Noin tunnin ajomatkan päässä Krakovasta sijaitseva Auschwitz-Birkenaun keskitysleiri on Puolan tunnetuimpia ja karmivimpia nähtävyyksiä. Toisen maailmansodan aikana Oświęcimin kaupungin alueelle rakennettu natsien suurin tuhoamisleiri oli 1,1 miljoonan ihmisen viimeinen pysäkki.
Natsit jättivät vuonna 1940 perustetun keskitysleirin toisen maailmansodan päättyessä vuonna 1945 tuhoten samalla suuria osia leiristä. Esimerkiksi Birkenaun parakit on poltettu lähes kokonaan, mutta alueella on siitä huolimatta rutkasti nähtävää. Keskitysleirimuseo perustettiin vain kaksi vuotta leirin sulkemisen jälkeen vuonna 1947, ja se houkuttaa matkailijoita edelleen.

Nykyisin museo kattaa Auschwitz I:n ja Birkenaussa sijaitsevan Auschwitz II:n keskitysleirit. Museo on ilmainen, mutta vierailusta saa eniten irti osallistumalla opastetulle kierrokselle. Krakovasta pääsee Auschwitziin muun muassa REG-junalla tai Ostravan ja Katowicen lentoaseman väliä liikennöivällä bussilla. Perillä Oświęcimissä jää reilu kilometri kävelymatkaa Auschwitzin keskitysleirimuseolle.
3. Euroopan pisin puulaituri Molo
Sopotin rantakaupungissa sijaitsee Euroopan pisin puulaituri, 511,1 metriä pitkä Sopot Molo. Näyttävä puusilta on parhaimmillaan kesäisin, jolloin laiturin molemmin puolin levittyvä hiekkaranta kuhisee väkeä ja on täynnä tapahtumia.
Laituri on jo itsessään mukava ulkoilupaikka, ja se onkin suosittu kävelykohde. Puolen kilometrin kävelyn jälkeen laiturin päässä pääsee näkemään komeita veneitä, sillä sinne rakennettiin vuonna 2011 vierasvenesatama, jossa on tilaa noin sadalle veneelle.

Laituri ulottuu mantereen puolelle, ja sen päässä on suosittu tapahtuma-aukio, mistä löytyy muun muassa näyttävä suihkulähde, majakka sekä monia ruokapaikkoja. Talvisin aukiolla on luistelukenttä.
Sopot sijaitsee 12 kilometrin päässä Gdanskista.
4. Tatra-vuoristo
Puolan eteläosassa lähestulkoon kahteen ja puoleen kilometriin kohoava Tatra-vuoristo tarjoaa aktiivilomailijalle lukemattomia vaihtoehtoja vuodenajasta riippumatta. Näkymät vuorten rinteiltä alas laaksoissa sijaitseviin kyliin pysäyttävät paatuneimmankin matkailijan.
Kesäaikaan suosituimpia aktiviteetteja ovat patikointi ja pyöräily, hevosen selässä maisemia pääsee ihailemaan omia jalkojaan rasittamatta. Pituudeltaan ja haastavuudeltaan vaihtelevia reittejä riittää varmasti joka makuun. Monissa paikoissa yläilmoihin pääsee kesäkuukausinakin hiihtohissien kyydissä.

Talvisin Tatra tarjoaa laskettelijoille varteenotettavan vaihtoehdon esimerkiksi Alpeille. Hyvin hoidetut rinteet ovat auki marraskuusta lähtien monesti jopa toukokuun puolelle asti, jolloin kevätaurinko lämmittää jo mukavasti.
Tatra-vuoristoon on mahdollista tutustua monista kaupungeista ja kylistä käsin. Seudun suosituin kaupunki on mäkihyppytornistaankin tunnettu Zakopane, joka kuhisee matkailijoita etenkin talvikaudella. Myös hieman tuntemattomammat Szczawnican ja Krynica Zdrój’n kylät ovat hyviä tukikohtia vuoristoon aikovalle.
5. Kukkamaalauksin koristeltu Zalipien kylä
Puolan kaakkoisosassa sijaitseva pieni Zalipien kylä on maailmankuulu neuvokkaiden naisasukkaidensa ansiosta. Maalaaminen on kylässä talojen emäntien tehtävä, eivätkä he käytä vain yhtä väriä vaan maalaavat seinät täyteen upeita värikkäitä kukkakuvioita.
Kukaan ei tiedä tarkalleen, miksi kukkasia on alettu maalata seiniin, mutta yhden version mukaan perinne sai alkunsa savun karkailtua talojen katoissa olevista pienistä koloista.
Neuvokkaat emännät yrittivät peittää kolot, ja maalasivat vielä ruman peiteaineen päälle kukkia. Lopulta modernit uunit valtasivat keittiöt eikä koloja tarvinnut enää peittää, mutta kukista ei kuitenkaan luovuttu.

Sittemmin kukkamaalaukset ovat vallanneet kylän: niitä löytyy sillankaiteista, koirankopeista, kaivojen reunoilta sekä tietysti talojen seiniltä – usein myös sisäpuolelta. Neuvokkaiden emäntien toimet helpottivat siis paitsi ruoanvalmistusta myös tekivät Zalipien kylästä tunnetun.
Zalipietä lähin suurkaupunki on Krakova, jonne on noin 1,5 tunnin ajomatka.
6. Gdanskin vanhakaupunki
Värikkäiden punatiilikattoisen hansatalojen täyttämä Gdanskin vanhakaupunki on Pohjois-Puolan suosituimpia vierailukohteita. Historiallisen keskustan tärkeimmät nähtävyydet sijoittuvat Dulgi Targ -kadulle, joka vie näyttävästä portista sisään ja vanhankaupungin läpi aina Vihreälle portille ja aina Nowa Motlawa -kanavalle saakka.
Vanhankaupungin sydämessä on niin hotelleja, ravintoloita, baareja kuin kahviloitakin. Gdanskin joulumarkkinat järjestetään vanhankaupungin porttien vieressä Targ Węglowy -kadulla.

Gdanskin vanhankaupungin mahtavin nähtävyys on 78 metrin korkeuteen kohoava Mariankirkko, joka on koko maailman suurin tiilestä rakennettu kirkko. Kirkko on rakennettu 1300–1500 luvuilla, ja nykyisin se on myös suosittu maisemapaikka vanhaankaupunkiin, sillä toiseen kirkon torneista pääsee vierailemaan.
>> Lue lisää vinkkejä Gdanskiin!
7. Wieliczkan suolakaivos
Ihmiskäden ainutlaatuista jälkeä pääsee todistamaan Puolan suolakaivoksissa. Wieliczkan suolakaivos on peräisin 1200-luvulta ja lukeutuu maan suosituimpiin nähtävyyksiin.
Wieliczka on Puolan tunnetuin ja suurin suolakaivos. Unescon maailmanperintölistalle ensimmäisten kohteiden joukossa noteerattuun kaivokseen pääsee tutustumaan parituntisella kierroksella. Matka maan alla on häkellyttävä ja Wieliczka osoittaa suurenmoisuutensa, vaikka kierros ei todellisuudessa kata kuin reilun prosentin kaivoksen pinta-alasta.

Opastetulla kierroksella suolakaivoksen historia tulee tutuksi, mutta suurimman huomion kerää eittämättä vaikuttava miljöö, joka huipentuu 500 ihmistä vetävään, kattokruunuin valaistuun kappeliin. Maanalaista taivalta piristävät myös muun muassa Kopernikusta ja Goetheä esittävät suolapatsaat.
8. Słowińskin hiekkadyynit
Olisitko arvannut, että Itämeren rannallakin pääsee näkemään vaikuttavia hiekkadyynejä? Słowińskin kansallispuisto on tunnettu korkeista huipuista ja suurista suoalueista, mutta kansallispuiston valtti on ehdottomasti parhaimmillaan jopa 40 metrin korkeuteen kohoavat hiekkadyynit.

Słowińskin hiekkadyynit sijaitsevat Łebsko-järven ja Itämeren välisellä alueella. Hiekkadyynit muovautuvat uudelleen ja uudelleen tuulen voimasta, ja samasta syystä ne voivat liikkua vuodessa jopa kymmenen metrin mittaisen matkan.
9. Varsovan vanhakaupunki
Puolan pääkaupungin Varsovan sydän on historiallinen keskus, jonka menneisyys ulottuu aina 1200-luvulle saakka. Näyttävä vanhakaupunki on täynnä hulppeita kirkkoja, kauniita rakennuksia, patsaita ja tunnelmallisia aukioita.
Varsovan vanhankaupungin tunnetuin paikka on toriaukio, jossa on paitsi rutkasti turistiravintoloita ja matkamuistomyymälöitä myös kaupungin symbolina tunnettu Varsovan merenneito -patsas. Aukio on suosittu paikka erityisesti matkailijoiden keskuudessa, ja se on hyvä kohde nauttia sekä kauniista arkkitehtuurista että historiallisesta tunnelmasta.

Varsovan vanhakaupunki lukeutuu Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon, ja se on ollut mukana listalla vuodesta 1980 lähtien.
Natsit pommittivat valtaosan Varsovan vanhastakaupungista toisen maailmansodan aikana vuonna 1944, ja yli 85 prosenttia rakennuksista on rakennettu uudelleen.
10. Wawelin kukkula
Krakovassa sijaitseva Wawelin kukkula linnoineen on Puolan upeimpia arkkitehtonisia nähtävyyksiä. Aivan vanhankaupungin vieressä sijaitseva nähtävyys on Krakovan suosituimpia, joten jos suunnittelet vierailua kukkulalla ja siellä sijaitsevassa kuninkaanlinnassa, ole liikkeellä aikaisin aamusta.

Kuninkaanlinnassa pääsee näkemään paitsi kuninkaalliset edustustilat myös yksityiset asunnot, katedraalin ja kuninkaalliset haudat. Vanha linna on rakennettu 1300-luvulla, ja sen tiloissa toimiva museo esittelee hallitsijaperheiden perintökokoelmia, muun muassa italialaisia renessanssiajan maalauksia. Museossa on myös vaihtuvia näyttelyjä.
Kukkula kohoaa 228 metrin korkeuteen merenpinnasta mitattuna ja sijaitsee aivan Veiksel-joen rannalla.
>> Lue lisää vinkkejä Puolaan!
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja





