Hyppää sisältöön

Nyt on vauhtia! Dubaissa voi kokea vaijeriliu’un keskellä pilvenpiirtäjiä – vauhti jopa 80 kilometriä tunnissa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 08.12.2017
Ennätyksiä tehtailevassa Dubaissa avattu unohtumaton vaijeriliuku tarjoaa erikoisen tavan nauttia pilvenpiirtäjämaisemista.

Upouusi vaijeriliuku Dubaissa

Dubaissa joulukuun 2017 alussa avattu Xline Dubai Marina on maailman pisin kaupunkiympäristössä sijaitseva vaijeriliuku, jonka tarjoama maisemakierros Dubai Marinan ikonisten pilvenpiirtäjien keskellä ei unohdu. Yhden kilometrin mittainen rata vie hurjapäät 170 metrin korkeudessa sijaitsevalta lähtöpaikalta suosittuun Dubai Marina Mall -ostoskeskukseen.

Vaijeriliu’un kyydissä voi kokea todellista vauhdin hurmaa, sillä vauhti kiihtyy jopa 80 kilometriin tunnissa. Ensimmäisen kahden ja puolen sekunnin aikana vauhtia on jo 60 kilometriä tunnissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaijeriliukuun uskaltautuvat singahtavat pilvenpiirtäjämaisemien ja luksusjahtien ohitse salamannopeasti. Elämyksen voi kokea myös yhdessä ystävän tai puolison kanssa, sillä Xline Dubai Marinan vaijeriliukuja on kaksi.

Vaijeriliuku Dubain kaupunkimaisemissa ei ole uusi keksintö, sillä kaupungissa sijaitsevan maailman korkeimman pilvenpiirtäjän vieressä on aiemminkin voinut kokea vauhdikkaan elämyksen. Uusi Xline Dubai Marina on kuitenkin kaksi kertaa aiempaa vaijeriliukua pidempi.

Elämys maksaa noin 150 euroa.

Katso tunnelmia Xline Dubai Marinasta Instagram-kuvista!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue lisää vinkkejä Dubaihin Rantapallon kohdeoppaasta!

Lähde: Xline Dubai Marina
Kuvat: Inka Khanji ja Instagram

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Dubain ilmasto ja sää

Tällainen on Dubain ilmasto – koska on paras aika matkustaa?

Maailman syvin uima-allas Dubaissa

Tältä näyttää maailman syvin uima-allas – 60 metrin pudotus pohjalle

Dubai, Arabiemiraatit

Koe Dubain parhaat nähtävyydet – 22 vinkkiä lomalle

Burj Khalifa, Dubai

Tätä sinäkin olet joskus miettinyt – katso miltä näyttää maailman korkeimmassa pilvenpiirtäjässä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja