Etusivu > Autonvuokraus > Kuinka selvitä vasemmanpuoleisesta liikenteestä?

Vasemmanpuoleinen liikenne

Kuinka selvitä vasemmanpuoleisesta liikenteestä?

Ensimmäistä kertaa vasemmanpuoleisen liikenteen sekaan uskaltautuminen jännittää kokenuttakin kuskia. Koko auto tuntuu aivan erilaiselta, kun ratti ei olekaan totutussa paikassa. Hämmennys kestää kuitenkin vain hetken ja vasemmalla ajamiseen tottuu viimeistään parissa päivässä.

Alussa vasemmanpuoleisessa liikenteessä pärjääminen vaatii keskittymistä – ja rautaisia hermoja kanssamatkustajilta. Lähes jokainen löytää itsensä ainakin kerran vastaantulijoiden kaistalta tai pyrkimästä parkkihalliin väärältä puolelta puomia.

Euroopassa vasemmanpuoleista liikennettä käytetään Iso-Britanniassa, Irlannissa, Maltalla ja Kyproksella. Euroopan ulkopuolella se on voimassa esimerkiksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Intiassa sekä useissa Itä-Afrikan maissa. Myös Japanissa, Thaimaassa ja Hongkongissa ajetaan vasemmalla. Yhteensä vasemmanpuoleista liikennettä käyttäviä maita on 75, joista suurin osa kuuluu Britannian entisiin siirtomaihin.

Automaattivaihteet helpottavat

Ensimmäistä kertaa vasemmanpuoleiseen liikenteeseen lähtevän kannattaa vuokra-autoksi automaattivaihteinen malli jos sellainen vain on tarjolla. Kun kuljettaja istuu oikealla puolella, jäävät vaihteet vasemmalla kädellä käytettäviksi. Vaikka automaattivaihteet tuntuisivat aluksi vierailta, tottuu niihin yleensä nopeammin kuin manuaalivaihteiden vaihtoon vasemmalla.

Polkimet löytyvät vasemmanpuoleisen liikenteen maissa tietenkin samoilta paikoiltaan kuin suomalaistenkin ajokeissa, mutta vilkkuvipu ja tuulilasinpyyhinten säätö ovat useissa automalleissa päinvastoin. Moni ensikertalainen vilkutteleekin helposti keskellä moottoritietä valojaan tihkusateen alkaessa tai yrittää näyttää risteyksessä suuntaa pyyhkijöitä heilutellen.

Aivojumppaa auton ratissa

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuu yleensä viimeistään parissa päivässä, useimmat jo ensimmäisenä päivänä. Kyse on yksinkertaistettuna vain aivojen kääntämisestä toimimaan vasemmanpuoleisen liikenteen oletusarvoilla. Kun niin tapahtuu, muuttuu ajaminen yhtä helpoksi kuin kotimaassakin. Prosessia voi nopeuttaa kuivaharjoittelulla: visualisoi ennen matkaa helppoja liikennetilanteita mielessäsi, mieti miten toimit risteyksissä ja millä kaistalla vastaantulijat ajavat.

Hankalimmin hahmotettavia tilanteita vasemmalla ajettaessa ovat vilkkaassa liikenteessä oikealle kääntyminen tai ahtaassa paikassa parkkeeraaminen. Ryhmittyminen oikeaan kohtaan ja jopa kaistavalinnat vaativat aluksi joka kerta erillisen aivotyön. Vaikka vuokra-autona olisi sama merkki ja malli, joka kotipihassa odottaa, tuntuvat mittasuhteet aivan erilaisilta kun rattia käänteleekin sieltä, missä normaalisti on pelkääjän paikka.

Tärkein neuvo alkuun pääsemiseksi on ajaa riittävän rauhallisesti ja varata ensimmäisille etapeille hieman ylimääräistä aikaa. Keskity liikenteeseen, mieti jokaisessa risteyksessä, mille kaistalle käännyt ja ole tarkkana erityisesti liikenneympyröissä. Navigaattori kaistaohjeineen helpottaa totutteluvaihetta huimasti.

Tutustu kohdemaan liikennesääntöihin

Kohdemaan liikennesääntöihin kannattaa perehtyä jo ennakkoon. Euroopan sisällä erot ovat yleensä melko pieniä, mutta esimerkiksi väistämissäännöissä on poikkeuksia. Kysy viimeistään vuokra-autoa noutaessasi, millaisia asioita tulee ottaa huomioon kohdemaan liikenteessä, autofirmojen virkailijat ovat niiden kanssa päivittäin tekemisissä ja osaavat kyllä opastaa.

Jokainen muutamaan kertaan seiniä raapinut tietää, että vakuutus on väärä säästökohde autolomaa suunnitellessa. Naarmuja on helppo aiheuttaa kapeilla teillä, kun silmämääräinen arvio auton mittasuhteista heittää helposti puolikin metriä.


Jalankulkija tottuu nopeasti

Jalankulkijan perspektiivistä vasemmanpuoleinen liikenne vaikuttaa lähinnä tienylityksiin, kun autot suhahtavatkin ohi juuri sieltä, minne ei ole tottunut refleksinomaisesti kotimaassa vilkaisemaan. Muutaman kerran jälkeen tämänkin oppii yllättävän tehokkaasti.

Teksti: Riikka Krenn

Arvostele artikkeli: Kuinka selvitä vasemmanpuoleisesta liikenteestä?
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,00/5
- 1 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

2 kommenttia aiheesta Kuinka selvitä vasemmanpuoleisesta liikenteestä?

  1. Jane
    Jane sanoo:

    Käykö suomalainen ajokortti sellaisenaan esimerkiksi Britannian liikenteessä? Ja miten on esimerkiksi juuri Briteissä: väistetäänkö tasa-arvoisessa risteyksessä vasemmalta tulijaa?

  2. Rantapallo sanoo:

    Autoa vuokratessa Suomalainen ajokortti riittää hyvin. Vasemmanpuoleisessa liikenteessä tasa-arvoisessa risteyksessä väistetään oikealta tulevia.

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo