Täydellinen viikonloppuloma Ljubljanassa – koe ainakin nämä

Avoimen keittiön markkinat

Slovenia sopii hyvin kulinaristille, ja myös pääkaupunki Ljubljana tarjoaa mahtavia makuja ja tuoksuja herkuttelijalle.
Ehdoton kokemus Ljubljanassa on vierailu Odprta kuhnassa, eli avoimen keittiön markkinoilla. Viikoittain paikalliset kokit kokoontuvat kaupungin keskustorille valmistamaan ja myymään erikoisuuksiaan.
Ruokatorilta löydät niin perinteistä slovenialaista ruokaa kuin myös modernien ja kansainvälisten keittiöiden herkkuja. Annosten lisäksi markkinoilla pääsee nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta sekä musiikista ja erilaisista esityksistä.
Markkinat järjestetään jokaisena perjantaina maaliskuusta lokakuuhun sään salliessa Pogačarjev trg -aukiolla. Aukio on kuitenkin täynnä elämää viikon jokaisena päivänä, joten ruokamarkkinat eivät ole ainoa syy vierailla torilla.
Ljubljanan linna

Ljubljanan linna on seissyt paikallaan vanhankaupungin kupeessa jo noin 900 vuoden ajan, ja kyseessä onkin yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Linnan valleilta ja näköalatornista avautuvat henkeäsalpaavat näkymät idylliseen pääkaupunkiin.
Linnassa vierailevan kannattaa tutustua myös Slovenian historiaa esittelevään näyttelyyn sekä istahtaa alueen kahvilaan, jossa kelpaa nauttia kupillinen kahvia tai lasillinen viiniä.
Linna on myös usein tapahtuma- ja konserttikäytössä, joten ota etukäteen selvää, mitä linnalla on tarjottavana matkasi aikana.
Maistele paikallisia viinejä

Slovenia ei ole viinimaista tunnetuin, mutta maan viinit tekevät lähes poikkeuksetta vaikutuksen alan harrastajiin. Slovenialaiset viinit tulevat usein pientuottajilta, joiden erät ovat vaatimattomia.
Erityisesti viiniä viljellään Slovenian eteläisissä osissa, mutta myös pääkaupunki Ljubljana on nimetty viinin kaupungiksi. Viljelmien sijaan kaupungista löytyy lukuisia viinipuoteja, -baareja ja -tapahtumia.
Tutustu paikalliseen viinikulttuuriin vaikkapa Ljubljanica-joen rannan lukuisilla terasseilla ja ylläty positiivisesti. Paikallista viinipulloa parempaa matkamuistoa et myöskään Sloveniasta helposti löydä.
Käyskentele Tivolin puistossa

Ljubljanan keskustasta löytyy kaupungin suurin puisto, jonka kastanjapuiden, kukkaistutusten, patsaiden ja suihkulähteiden keskellä matkailija voi rentoutua ja nauttia esimerkiksi piknik-korin antimista.
Tivolin ulkoilualueen liepeiltä löytyy myös Rožnik-mäen rinteet, jotka tarjoavat mainiot lenkki- ja kuntoilumahdollisuudet aktiiviselle lomailijalle.
Puiston maisemiin kuuluvat myös viehättävä kalalampi ja satumainen kasvitieteellinen puutarha. Kasvitieteellisen puutarhan lasiset kasvihuoneet huokuvat trooppista tunnelmaa ympäri vuoden.
Puisto on myös suosittu tapahtumapaikka erilaisille näyttelyille, konserteille sekä urheilutilaisuuksille.
Päiväretki Bled-järvelle

Slovenian ja Ljubljanan parhaisiin puoliin kuuluvat lyhyet etäisyydet, joiden ansiosta useimmat kiinnostavat kohteet ovat koettavissa päiväretken aikana.
Monille Sloveniaan matkustaville matkan kohokohta on retki Bled-järvelle. Järven vihreänä kimaltava vesi ja sen keskellä saarella kohoava kirkko muodostavat ikonisen maiseman, joka jää taatusti kummittelemaan verkkokalvoille.
Bledin tavoittaa Ljubljanasta helpoiten bussilla tai autolla. Matkustaminen vie vain reilun tunnin, ja hintaa bussimatkalle tulee muutaman euron verran. Saarelle puolestaan pääsee tunnelmallisella puisella pletna-veneellä tai jopa uiden.
Kruunaa päiväretkesi nauttimalla perinteinen kermaleivos kremsnita, joita tarjotaan jokaisessa järven rannan kahvilassa.
Teksti: Anna Mäkelä
Kuvat: www.slovenia.info / B.Cvetkovic, Nea Culpa, E. Kase, Arhiv ZTKMŠ Brda, Dunja Wedam, Just Gantar
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







