Hyppää sisältöön

Paikka, jota et halua jättää väliin Tallinnassa – merikapteenien ideasta syntyi Viron näyttävin museo

Elina Venttola Päivitetty: 11.06.2019
Samassa paikassa voi paitsi tutustua Viron merimaailmaan myös ihastella vanhaankaupunkiin avautuvaa upeaa maisemaa.

Lentosatamassa voit astua sukellusveneeseen

Tallinnassa sijaitseva Viron merimuseo Lentosatama, Lennusadam, vie kävijät merenkulun maailmaan heti ensimetreiltä. Suuri, vuonna 1937 rakennettu sukellusvene sekä esimerkiksi yli sata erilaista laivaa tarjoavat kävijöille runsaasti nähtävää ja tutkittavaa. Myös museorakennus on jo itsessään kiinnostava, sillä Lentosatama toimii näyttävässä vesitasohallissa Tallinnan rannikolla.

Viron merimuseo perustettiin merikapteenien ja merimiesten aloitteesta vuonna 1935, ja se ehti toimia lukuisissa paikoissa jo ennen vuoden 1981 muuttoa Paks Margareetaan. Vuonna 2012 museo avasi toisen näyttelytilan Lentosatamaan, jossa se toimii nykyisin. Lentosatama on Viron suurimpia museoita ja koko maan suosituin museo. Myös museon entinen tila Paks Margareeta avataan kävijöille remontin jälkeen vuonna 2019.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Museo on avoinna toukokuusta syyskuuhun joka päivä, ja lokakuusta huhtikuuhun se on avoinna kaikkina päivinä paitsi maanantaina. Opastusta saa myös suomeksi.

Katso matkailijoiden ottamia kuvia Viron merimuseosta – lähtisitkö sinä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue lisää vinkkejä Tallinnaan Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti: Inka Khanji ja Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock ja Instagram

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tallinnan nähtävyydet

Tallinnan parhaat nähtävyydet – ota kaikki irti lyhyestäkin vierailusta!

Tallinnan sataman maisemapaikka

Joko kuulit tästä maisemapaikasta Tallinnassa? Sijaitsee satamassa, mutta useimpien kävijöiden katseilta piilossa

Pärnu, Viro

Kesän lentoreitti Helsingistä Pärnuun avataan jälleen

Tallinnan uima-altaat

Tallinnan parhaat uima-altaat – 8 hotellia, joissa pääset uimaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja